Arvostelu: Under the never sky

Sain loppuun hetki sitten Veronica Rossin esikoiskirjan Paljaan taivaan alla (luin siis suomeksi). Alan jäämään koukkuun dystopiakirjoihin 😀 Kirja kertoo vuorotellen Arian ja Perryn puolelta tarinaa maailmasta, jossa yksi populaatio elää kapseleissa joissa kaikki on tuotettu keinotekoisesti. Myös ihmisistä on poistettu epätäydelliset ja turhat asiat kuten kivun tunne ja epätasaiset hampaat (hyvästi kulmahampaat *sniff*). Osa…

Lue lisää

Jää

Ulla-LenaLundberg: Jää. Teos & Schildts & Söderströms, 2012. Pidin aikoinani Lundbergin kirjasta Sade (Regn), joka ilmestyi vuonna 1997. Nyt hän on kirjoittanut uuden, nimeltään yhtä ytimekäsnimisen teoksen Jää (Is). Teos sai vuoden 2012 Finlandia-palkinnon. Kirja on mieleenpainuva kokemus. ”Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen…

Lue lisää

Koukuta kuteesi

Tai neulo vaikka lahjoja. Silmiini osui muutamat katsastamisen ja vinkkaamisen arvoiset opukset. Jos on näppärä sormistaan ja on innostunut kutomisesta ja virkkauksesta niin kannattaa katsastaa nämä. Yön eläjille ja omaa kuolemattomuuttaan odottaville ajankuluksi ihania ohjeita sisältävä opus. Vampyyriromantiikkaa voi harrastaa tekemällä itselleen vaikka huppullisen viitan. Aikamatkustusta odottaville ajankuluksi Yleinen nörttiteos jossa komeilee ”prinsessa Leia” kannessa sopinee kaikille…

Lue lisää

Nyt se on virallisestikin julkista!

Jaa mikä niin? No se, mikä tässä on minua pitänyt äärettömän kiireisenä koko talven. Otimme täällä Espoossa käyttöön kirjastojärjestelmämme hankintapalikan (uutinen HelMet.fi-sivulla). Projekti alkoi osaltani jo keväällä, saimme huhtikuun lopussa järjestelmätoimittajaltamme koulutusta sen käyttöön. Sitten aloimme pähkäillä itse sen hienouksia ja miten se muuttaisi työtämme. Alusta asti oli selvää, että tärkeintä meille on, että nyt…

Lue lisää

Maihinnousu

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu. Like 2012. Maihinnousu on Riikka Ala-Harjan (s. 1967) kuudes romaani ja vuoden 2012 Finlandia-palkintoehdokas. Eikä ihme. Vimmainen romaani, lyhyitä iskeviä lukuja, lujaa tekstiä. Päähenkilö on 41-vuotias ranskalaisnainen, joka toimii oppaana Normandian maihinnousun maisemissa. Julien elämäntarina vuorottelee maihinnousun kuvauksen kanssa. Yhtäkkiä maailma kaatuu päälle. Mies pettää ja oma lapsi sairastuu syöpään. Taistelu on…

Lue lisää

Traumbach

Joel Haahtela: Traumbach. Otava, 2012. Parasta, mitä Haahtelasta voi sanoa, että hän on kertojanäänenä omaperäinen. Jotkut eivät jaksa lukea häntä ollenkaan: teksti ei millään edisty. Toisilta kirjat holahtavat läpi hetkessä, mutta päähän ei jää mitään. Kolmannet taas uppoavat tekstiin ihastuneina. Itse pidin romaanista Perhoskerääjä. Traumbach on kirjana erilainen, Perhoskerääjässäoli nimittäin juoni, herää kysymys, onko Traumbachissasellaista…

Lue lisää

Uusi vuosi, uudet kirjat!

Joululomien jälkeen on hyvä rikkoa tämä ns. blogihiljaisuus kertomalla vaikka mitä uusia tilattavia on tullut minulle vastaan. Aika vähän tähän mennessä tosin… Meillä on siis uusi valintaohjelmasäädös, joka mahdollistaa hienosti myös sen, että kirjasta voi tehdä varauksen kun se on johonkin kirjastoon jo tilattu! Eli kun meiltä lähtee tilaus eteenpäin niin te näette sen jo helmetissä…

Lue lisää