Arkisto: toukokuu 2020
Kirjailijahaastattelu: Elina Pitkäkangas
Elina Pitkäkangas (s.1990) on helsinkiläinen kirjallisuuden opiskelija, jolta on julkaistu ihmissusitrilogia Kuura ja sen kaksi jatko-osaa, Kajo ja Ruska, sekä sarjaa edeltävään aikaan sijoittuva Hukan perimät, joka ilmestyi huhtikuussa. Elinalla ja toisella nuortenkirjailijalla, Sini Helmisellä, on yhteinen Youtube-kanava For YA. Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi? Vastaukseni tähän on ehkä hieman tylsä, koska olen viime…
Lue lisääYhdeksästoista jäsen
Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen. Ruotsin akatemian romahdus. Suom. Elina Lustig, Otava 2019. Ruotsin Akatemian perusti Kustaa III 1700-luvulla. Siinä on 18 jäsentä, jäsenyys on elinikäinen. Vuonna 2018 tapahtui kuitenkin kummia: kuusi akatemian jäsentä erosi ja akatemia halvaantui niin, että sinä vuonna ei jaettu lainkaan kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Taustalla oli yhden jäsenen puolison harjoittama seksuaalinen häirintä. Puoliso…
Lue lisääKirjailijahaastattelu: Lucilla Lin
Lucilla Lin (s. 1981) on Iso-Britanniassa asuva kirjailija, jolta on julkaistu useita novelleja eri antologioissa ja romaani Vihreä maailma. Hänen uusi novellikokoelmansa Musta linna ja muita outoja tarinoita ilmestyi huhtikuun lopussa. Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi? Ennen Lontoon kirjastojen sulkeutumista kävin naapurikirjastossa tutkimassa scifihyllyä ja nukuttamassa vauvaa. Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi…
Lue lisääKirjalliset väärennökset
Sanna Nyqvist, Outi Oja: Kirjalliset väärennökset. Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia. Gaudeamus 2018. Lainaus teoksesta: ”Väärentäminen on paradoksaalinen kirjallisuudenlaji, sillä väärennöksen täytyy epäonnistua, jotta se voitaisiin tunnistaa. Meillä ei ole mitään keinoa tietää, kuinka moni autenttisena pidetty kirjallisuushistoriallinen löytö onkin väärennös tai kuinka moneen teokseen sisältyy piilotettuja katkelmia toisilta kirjailijoilta.” Kirjan alussa syvennytään Skotlannin kansalliseepokseen,…
Lue lisääIloisen porinapadan tarina – Puhumme suomea -kielikahvila Sellon kirjastossa
Syksyllä 2016, kun suuri joukko turvapaikanhakijoita oli tullut Suomeen, käynnistettiin kielikahvilatoimintaa niin kirjastoissa ympäri Suomea kuin muuallakin Euroopassa. Espoon kaupunginkirjaston osalta toiminta aloitettiin vastaanottokeskusvierailujen yhteydessä. Aluksi vietiin kielen oppimista tukevaa toimintaa vastaanottokeskuksiin, kutsuttiin turvapaikanhakijoita kirjastoihin, tehtiin kirjastokortteja, tutustuttiin. Kun kielikahvilatoimintaa käynnistettiin Sellon kirjastossa, turvapaikanhakijoita haettiin vapaaehtoisvoimin kirjastoon, matkaliput tarjottiin kaupungin puolesta. Moni löysikin nopeasti tien…
Lue lisääKirjailijahaastattelu: JS Meresmaa
JS Meresmaa (s.1983) on tamperelainen kirjailija, joka valmistui puutarhuriksi, mutta kasvoikin kirjailijaksi. Häneltä on ilmestynyt mm. kuusiosainen Mifonki-fantasiasarja, kolmiosainen vaihtoehtohistorialliseen Suomeen liittyvä Ursiini-trilogia ja lukuisia novelleja eri antologioissa. Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi? Maaliskuun alkupuolella ja ihan perinteisistä syistä, eli palauttaakseni lainoja ja lainatakseni uusia kirjoja. Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt…
Lue lisääKirjailijahaastattelu: Piia Leino
Piia Leino (s.1977) voitti Helmet-kirjallisuuspalkinnon kirjallaan Taivas syksyllä 2019. Tänä keväänä häneltä ilmestyi Yliaika, joka kertoo Suomesta vuonna 2052, jolloin Suomen kansalaisuus on rajattu alle 75-vuotiaille. Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi? Kävin muutamaa päivää ennen kuin kirjastot suljettiin koronan vuoksi. Hain Töölön kirjastosta varattuja kirjoja samalla, kun lenkitin kultaista noutajaani Tuiskua. Millainen suhde sinulla…
Lue lisää