Elizabeth Bear

Hyvistä aikomuksista huolimatta olenkin yllättäen menossa Finnconiin, joten päätin hiukan tutustua kunniavieraitten tuotantoon etukäteen. Täältä löytyy jo mitä mieltä olen Hannu Rajaniemen teoksesta Kvanttivaras. Elizabeth Bear oli kuitenkin minulle tuntematon kirjailija ja olenpa iloinen siitä, että tuli hyvä syy tarttua hänen teoksiinsa. Tällä hetkellä olen lukenut häneltä vasta yhden novellin ja romaanin, mutta olen jo melkein fani.

Novelli The deeps of the sky näyttää miten erinomainen maailmojen rakentelija Bear on, parin sivun lukemisen jälkeen minulla oli mielikuva kokonaisesta oudosta maailmasta kulttuureineen, vaikka niillä sivuilla kuvataan pelkästään purjehtimista (jota muuten itse rakastan). Novellissa kerrotaan vieraan sivilisaation ja ihmisten ensikohtaamisesta ja erityisen kiinnostavaksi sen tekee se, että näkökulma ei ole ihmisen. Siitä huolimatta eläydyin tämän täysin ihan erilaisen olennon toiveisiin.

Jacob’s ladder-trilogian ensimmäinen osa Dust on jännittävän kontrastinen sekoitus mytologiaa, lähinnä kristillistä, mutta myös esimerkiksi islamilaista, sekä hyvinkin teknistä kuvausta avaruusaluksen toiminnasta ja ihmisten itsensä luomasta evoluutiosta, jolla ihmiset ovat kehittyneet aluksessa. Kirjan lukeminen oli minulle vieraan tyylin vuoksi hiukan haastavaa, mutta se on yksi syy, miksi ihastuin kirjaan. Samaan aikaan Bear saa jättimäisen vaurioituneen avaruusaluksen ja sen asukkaat kuulostamaan kauniilta että hiukan pelottavan iljettäviltä ja vierailta.

Sen lisäksi että päähenkilöt ovat geeniteknologian keinoin ihmisestä kehitettyjä humanoideja, joita ei voi enää kutsua homo sapiensiksi, minua viehätti se, etttä toinen oli umpilesbo (paitsi että taisi hänellä olla jonkinlainen yhden yön suhde intersukupuoliseen henkilöön) ja toinen taas nainen, joka on valinnut aseksuaalisuuden. Vaikka mielestäni seksuaalisuus ei ole tämän kirjan pääteemoja, niin haluan siitä mainita, sillä juuri se, että päähenkilön lesbous ei aiheuta hänelle mitään ongelmia tai angstausta, on todella virkistävää. Samoin aseksuaalisuuttakaan ei kuvata surkuteltavana asiana sen enempää kuin hyveenäkään. Ei ainakaan tässä ensimmäisessä osassa, ainakaan minun lasieni lävitse.