Kirjoittanut Matti Järvinen, Helsingin kaupunginkirjasto.
Finncon 2016 on takana, ja se oli sen verran antoisa tapahtuma, että päätin kirjoitella hieman siitä, mitä itse tein tapahtumassa ja mihin kaikenlaiseen siellä törmäsin. Koska olin siellä Aavetaajuuden ja Kuoriaiskirjojen myyntipöydän apulaisena, en kuunnellut juurikaan ohjelmaa, joten sen osalta tästä coniraportistani ei ole iloa. Sen sijaan pääsen nostamaan esiin koko joukon lukemisen arvoisia kirjoja ja niitä kirjoittaneita kirjailijoita sekä kustantajia ynnä muuta.
Tässä tulee asioista nostoja ihan karkeasti aakkosjärjestyksessä.
Aavetaajuus
Olin Finnconissa suurimman osan aikaa Aavetaajuus-spefikaupan ja Kuoriaiskirjojen yhteisessä myyntipöydässä kauppaamassa kirjoja. Aavetaajuudella oli hyvä valikoima eri kustantajien spefiä laidasta laitaan. Todelliseksi myyntihitiksi osoittautui Kirotun kirjan vartija, kokoelma suomalaisia novelleja, jotka hyödyntävät H. P. Lovecraftin mytologiaa. Lovecraft oli muutenkin kova sana Aavetaajuuden pöydässä, sillä myös H. P. Lovecraftin koottujen teosten osat tekivät kauppansa. Itse ostin minulta vielä puuttuneet osat 2 ja 3.
Aavetaajuuden omistajan Jyrki Pitkän kanssa oli monta kiinnostavaa keskustelua. Meillä on myös jokunen yhteinen projekti vähintäänkin ideatasolla, mutta saapas nähdä, syntyykö niistä mitään.
Atorox-palkinto
Atorox-palkinto on edellisen vuoden parhaalle suomalaiselle spefinovellille jaettava palkinto. Olin itsekin mukana äänestämässä sitä ja ilahduin kovasti, kun kilpailun voitti Magdalena Hain novelli ”Kaunis Ululian”. Se on ilmestynyt Osuuskumman merirosvoantologiassa Kristallimeri. Voin lämpimästi suositella sitä ja toki koko muutakin antologiaa. Toinen ja peräti kolme sijoitusta kymmenen parhaan joukossa kahminut Osuuskumman teos oli lohikäärmeantologia Käärmeenliekit, joka sekin on mainio, ehkäpä kokonaisuutena jopa parempikin kuin Kristallimeri.
Osuuskumman julkaisut nappasivat Atorox-kilpailussa leijonanosan kärkipaikoista: Osuuskumman julkaisuissa oli ilmestynyt peräti seitsemän novellia kymmenestä kärkeen rankatusta novellista. Spefilehdet Portti ja Spin sekä Atena-kustantamo saivat tyytyä kukin yhteen sijoitukseen. Osuuskumma on kyllä todellakin lyönyt kirjailijansa Suomen kärkikaartiin spefinovelleissa.
Sivuun mennen sanoen Tähtifantasia-palkinnon voitti australialaisen Shaun Tanin tarinakokoelma Etäisten esikaupunkien asioita.
Boris Hurtta
Juttelin pitkän linjan kauhukirjailijan Boris Hurtan kanssa useaan kertaan. Häneltä on ilmestynyt jokin aika sitten romaani Kadonneet pojat, jonka genre on ristitty armeijapunkiksi. Hurtta toi myyntipöytään pienen erän tekemiään vihkosia, jotka tarjoavat kirjaan hauskaa taustamateriaalia. Itse kirja minulla on vielä lukematta, mutta tällaisesta kauhuelementeillä höystetystä lajista kiinnostuneiden kannattaa kirja lukea, sillä se on varmasti taattua Hurtan laatua.
Jussi ja Marjut Katajala
Jussi Katajala on minusta tällä hetkellä kokonaisuutena paras spefinovellien kirjoittaja. Jussin huonoimmat novellitkin ovat ihan hyviä, mutta parhaimmillaan hän yltää suorastaan loistavaksi. Eikä korkea taso ole sen merkki, että Jussi julkaisisi novelleja harvakseltaan: pikemminkin hän on erittäin tuottelias kirjoittaja, joka ei kuitenkaan toista samaa kaavaa vaan liikkuu laaja-alaisesti spefin eri genreissä ja esittää novelleissaan kiehtovia ideoita. Eipä siis ollut yllätys, että Jussin novelleja oli kaksi Atorox-palkintokymmenikösssä sijoilla 6 ja 8: ”Pohjoistuulen tuolla puolen” (kokoelmassa Kristallimeri) ja ”Korkea kiertorata” (kokoelmassa Korpin silmät kaiken näkevät):
Eräs Jussin novelli tuli mieleen, kun näin hotellini aamiaisella hotelliketjun maskotiksi Onni Oravaksi pukeutuneen henkilön. Nimittäin Jussin novellissa ”Orava osansa ottaa” (splatterpunk-kokoelmassa Ja hän huutaa) esiintyy mielikuvissani kovasti maskotilta näyttävä murhaaja, joka tappaa ihmisiä raa’alla tavalla. Jos maskotilla olisi ollut sorkkarauta kädessä, olisin varmaan juossut kiireesti pakoon… 🙂
Marjut Katajalan olen tavannut ennenkin mutta nyt ehdin jutella hänen kanssaan enemmänkin. Vaikka Marjut sanoi aluksi, ettei kirjoita kaunokirjallisuutta, hän myönsi myöhemmin kirjoittaneensa Osuuskumman spefiromanttiseen lukemistolehteen Ursulaan.
Kaikki ihanat spefi-ihmiset!
Huomaan päässeeni spefipiireihin, sillä Finnconissa oli melkoinen määrä tuttuja. Valitettavasti ei ollut aikaa vaihtaa monenkaan kanssa kuin pikaiset moikkaukset, ja kaikkiin en varmasti ehtinyt törmätäkään. Tähän kirjoitukseeni en pysty millään sisällyttämään niitä kaikkia mahtavia ihmisiä, jotka tekivät tästä Finnconista minulle upean kokemuksen. Voin vain kiittää teitä kaikkia!
Kauhucon
Viime vuoden puolella oli yritystä saada aikaan pienimuotoinen kauhukulttuuritapahtuma Kauhucon, mutta se kariutui siihen, ettei minulla ollut yksinkertaisesti aikaa ja jaksamista sen organisointiin. Nyt Finnconissa heräsi taas kiinnostusta järjestää Kauhucon hiukan uudenlaiselle konseptilla. Siinä Kauhucon järjestettäisiin jossakin baarissa pienimuotoisesti. Ohjelmana olisi luonnollisesti puheohjelmaa mutta myös vaikkapa musiikkia ja runonlausuntaa.
Jos kiinnostaa tulla mukaan ideoimaan Kauhuconia, sille on oma Facebook-ryhmänsä; ryhmä tosin on salainen. En lupaa, että tapahtumaa välttämättä syntyy, mutta nyt asiaan näyttäisi olevan taas uutta intoa.
Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia
Minulle yksi iso juttu oli Finnconin aikoihin ilmestynyt ensimmäinen itse kustantamani kirja: suomennettua novelleja sisältävä Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia. Siinä on seitsemän aikaisemmin sanomalehdissä ilmestynyttä novellia, joiden kieliasua on nykyaikaistettu, ja kolme itse suomentamaani tarinaa, joita ei ole käsittääkseni julkaistu aikaisemmin suomeksi. Kauppasin tätä kirjaa Aavetaajuuden ja Kuoriaiskirjojen pöydässä, ja ihan kivasti sitäkin meni. Annoin pari arvostelukappaletta, joten ehkäpä siitä ilmestyy jossakin vaiheessa myös arvosteluja.
Kuiskaus pimeässä
H. P. Lovecraft – Historiallinen seura ry oli saanut kasaan kauhua käsittelevän Kuiskaus pimeässä -lehden numeron 1/2016. Kävin hakemassa oman jäsenkappaleeni seuran päivystyspisteeltä ja ostin toisen eli numeron 3/2015 lahjoittaakseni sen kirjastolle. Noissa lehdissä on kirjojen, elokuvien ja pelien arvosteluja sekä koko joukko novelleja. Suositeltavaa luettavaa kauhusta kiinnostuneille.
Kuoriaiskirjat
Tuomas Salorannan kustantamo Kuoriaiskirjat jatkoi julkaisujaan oikein rytinällä: Finnconissa ilmestyi peräti kolme uutta teosta: kauhuantologia Teräskoura, Tuomaksen oma tieteisnovellikokoelma Musta tähti ja Eero Korpisen tiikerinmetsästysaiheinen pienoisromaani Patli Dunin yö. Näille sekä Osuuskumman julkaisemalle Shimo Suntilan tieteisnovellikokoelmalle Tähtiviima pidettiin Finnconin yhteydessä julkistamistilaisuus, jossa oli runsaasti väkeä ja jonka voisin sanoa olleen yksi tämän vuoden Finnconin kohokohdista. Henkevät tai vähemmän henkevät keskustelut jatkuivat yömyöhään.
Julkaistuista kirjoista sen verran – en ole niitä toki vielä ehtinyt lukea –, että Teräskoura jatkaa Stepanin koodeksista ammentavien antologioiden sarjaa. Stepanin koodeksi on vaarallinen kirja, joka esiintyy eri paikoissa ja ajoissa ja toimii yhdistävänä tekijänä kokoelmien keskenään hyvinkin erilaisille kauhutarinoille. Julkkareissa oli paikalla varsin monta antologian kirjoittajaa, ja pyysin heiltä kaikilta nimmarit. Antologiassa on monia kirjoittajia, jotka eivät ole olleet aikaisemmin mukana sarjaan kuuluvissa julkaisuissa.
Yön pimeinä tunteina Tuomas yltyi Facebookissa uhoamaan, että jos tietty tavoitesumma Kuoriaiskirjojen myynnissä ylittyisi Finnconin aikana, hän julkaisisi ensi vuonna kolme omaa pienoisromaania, sillä varauksella, että yhdestä saattaa tulla romaanikin. Ja yksi niistä olisi aiheeltaan steampunkia. Tuomas ei selvästikään uskonut, että tavoite saavutettaisiin, mutta sehän ylittyi komeasti, joten nyt saamme sitten odottaa kirjailija Salorannan hengentuotoksia ensi vuodeksi. 🙂
Lucilla Lin
Lucilla Lin on yksi kauhukirjailijasuosikeistani, joka kirjoittaa ihanan ilkeitä kauhunovelleja. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa jututtamaan häntä kunnolla ja sain kuulla, että pidempääkin tekstiä voi olla tulossa ensi vuonna. Saamme siis varmasti kuulla Lucillasta vielä…
Meillä riitti juttua myös goottilaisista kauhuromaaneista, joihin kirjailija oli perehtynyt ja joita minäkin olen hiukan lueskellut. Lucilla sai signeerata monta kappaletta tarinakokoelmaansa Kuolema on ikuista unta, joka kertoo suvusta, jota vainoaa yliluonnollinen olento sukupolvesta toiseen. Lucilla mainitsi myös kirjoittaneensa Kuiskaus pimeässä -lehden numeroon 1/2016.
Lucilla oli mukana satupaneelissa, jota käsittelen lisää alla.
Osuuskumma
Osuuskummalla oli taas uusia julkaisuja. Tuorein oli jo aikaisemmin mainitsemani Shimo Suntilan tieteisnovellikokoelmalle Tähtiviima. Olin jo ehtinyt hankki itselleni toisen Osuuskumman uutuuden: Anni Nupposen ohuen raapalekokoelman Hirviöasiakaspalvelu. Sen tarinoissa asiakkaat soittavat mitä erikoisimmista hirviöongelmista puhelinpalveluun. Asiakaspalvelussa työskennellyt huomaa kyllä, että samoja piirteitä on niin tavallisessa kuin hirviöasiakaspalvelussa. Suosittelen lämpimästi!
Osuuskumman myyntipöydässä oli myös J. S. Meresmaan tuoretta Robustos-kustantamon julkaisemaa pienoisromaania Naakkamestari, jota voi luonnehtia steampunkiksi ja vaihtoehtohistoriaksi. Se oli minulle pakko-ostos myös. Naakkamestari voitti Robustoksen pienoisromaanikilpailun. J. S:ltä on ilmestynyt myös Osuuskumman kustantamana Keskilinnan ritarit, joka kokoaa kolme pienoisromaania yhdeksi kirjaksi. Sen teemana on ritarin ja hänen aseenkantajakokelaansa eroottinen suhde, mutta tarjolla on suurien tunteiden lisäksi juonittelua.
Mainittakoon vielä, että Osuuskumma on julkaissut kolmannen steampunk-antologiansa nimeltään Steampunk! : silintereitä ja siipirattaita. Minulla on sen lukeminen vielä kesken, mutta jos steampunk yhtään kiinnostaa, kannattaa tutustua tuohonkin.
Portti
Portti on spefilehti, jossa julkaistaan niin novelleja, arvosteluja kuin kirjailijoiden esittelyjä. Mielessäni on ollut jo pitkään, että se pitäisi tilata. Nyt sitten vihdoinkin tein sen ja sain pari vanhempaa numeroa liittymislahjana.
Portin myyntipöydästä hankin myös Heikki Ojan tieteisnovellikokoelman Jäinen lohikäärme, jota olen kuullut useammankin ihmisen kehuvan kovasti, ja Robert E. Howardin tarinoita sisältävän kokoelman Zambebwein kuu.
Romanttista fantasiaa vai fantastista romantiikkaa? -paneeli
Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa järjestämässä ohjelmaa ja olin ehdottanut tätä paneelia, koska viime aikoina on ilmestynyt useita romanttiseen fantasiaan luokiteltavia suomalaisia teoksia. Keskustelussa olivat mukana kirjailijat Maria Carole kahden naisen rakkaustarinasta kertovalla romaanilla Tulen tyttäriä, Liliana Lento keijuaiheisella chic lit -romaanilla Dionnen tytöt, J. S. Meresmaa Mifonki-sarjallaan ja Keskilinnan ritarit -pienoisromaanikokoelmallaan ja Elina Pitkäkangas paranormaaliin romantiikkaan lukeutuvalla teoksellaan Kuura.
Toimin paneelin vetäjänä, ja osallistujat pääsivät kertomaan, miksi kirjoittavat romanttista fantasiaa ja miksi sitä kannattaisi lukea. Kaikki tunnustautuivat romantikoiksi, jotka myös lukevat muuta romantiikkaa. Kliseitä ei pelätty, mutta kirjailijoille oli selvää, etteivät he halua juuttua ahtaisiin kaavamaisuuksiin kirjoissaan. Elina on tulossa syksyllä vieraaksi fantasiakirjallisuuden lukupiiriini; Marian kirjan olemme lukeneet jo aikaisemmin.
Sadut – portti kauhun maailmaan
Lauantai-iltana kävin kuuntelemassa ainoan ohjelmanumeron, jossa en ollut itse mukana: satupaneelikeskustelun, jossa olivat mukana kirjailijat Lucilla Lin, Artemis Kelosaari ja Juha Jyrkäs. He pohtivat satujen suhdetta kauhukirjallisuuteen ja toivat esiin, että saduissa on paljon kauhukirjallisuuden elementtejä. Grimmin saduista on olemassa sekä erittäin raakoja että varsin kilttejä versioita. Lucilla nauratti yleisöä kertomalla pikkulapsille tehdystä Punahilkka-versiosta, jossa susi vain telkeää isoäidin kaappiin (kaapin symboliikkaakin pohdittiin!) ja juoksee metsästäjää pakoon.
Keskustelijoilla oli mukavan erilaiset näkökulmat satuihin. Lucilla oli erityisen perehtynyt goottilaisiin romaaneihin mutta puhui myös ainakin Grimmin saduista ja Andersenista. Artemis nosti myös satuja esiin ja taisi mainita Tove Janssonin muumeistakin itseään eniten pelottaneen kohdan. Juhalla taas oli kansanperinnenäkemystä asiaan, ja hän korosti jotakin suomalaisten sukukansan satua, jonka nimi ei jäänyt mieleen.
Suomalainen mytologia -paneeli
Minut oli pyydetty hiukan yllättäen Suomalainen mytologia -paneelin vetäjäksi. Aihe ei ollut minulle mitenkään valtavan tuttu, vaikka toki olen Kalevalani lukenut. Olin rustannut pitkän listan kysymyksiä, mutta vain pienen osan ehdin niistä kysyä, sillä mainiot mytologiantuntijat Juha Jyrkäs, Anne Leinonen, Tiina Raevaara ja Eeva-Liisa Tenhunen pitivät huolen siitä, että juttua riitti.
Eeva-Liisa myöhästyi paneelista, joten aloitin kysymällä muiden panelistien arvioita, minkä mytologiahirviön kanssa hän oli joutunut kamppailemaan. Ehdotukset olivat Iku-Turso (Juha), staalo (Tiina) ja horkka (Anne). Siitä panelistit pääsivät kunnolla vauhtiin, kertoivat omasta suhteestaan suomalaiseen mytologiaan, argumentoivat vahvasti, että siinä on paljon aineksia spefissä hyödynnettäväksi, ja pohtivat suomalaisen mytologian omaleimaisuutta tai sekoittumista muuhun mytologiaan. Heiltä tuli myös roppakaupalla vinkkejä lähdekirjallisuudesta, josta spefinkirjoittajat voivat ammentaa ideoita. Erityisesti mieleen jäi Annen lukema kuvaus horkasta.
Paneelikeskustelu oli hieno, mutta täytyy sanoa, että juttua olisi riittänyt kevyesti toisetkin 45 minuuttia tai vielä enemmänkin.
Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry
Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat oli Finnconissa mukana omalla yhdistyspöydällään, josta hankin tuoreen Nova 2014 -antologian. Siellä oli myös tuoretta Kosmoskynä-lehteä, joka oli muuttunut kahdesti vuodessa ilmestyväksi paksuksi, melkein 100-sivuiseksi julkaisuksi. Tarjolla olisi ollut myös Spekulatiivinen Turku -julkaisua, mutta se jäi minulta ostamatta.
Vaskikirjat
Vaskikirjoilla oli Finnconissa uusia julkaisuja. Tuorein niistä oli Katri Alatalon fantasianovellikokoelma Älä riko pintaa, jonka ostin itselleni. Harmikseni unohdin pyytää Katrilta siihen nimmarin.
Vaskikirjoilta mukaani tarttui myös Glen Cookin fantasiaromaani Varjot pitenevät, joka on Musta komppania -sarjan toinen osa. Kolmannen osan suomennos on Markus Harjulla työn alla. Sarjaa olisi vielä paljon senkin jälkeen, mutta saattaa kuulemma olla, että julkaisu tyssää kolmeen ensimmäiseen osaan, jotka muodostavat sarjan sisällä kokonaisuuden.
Vaskikirjojen kolmas uutuus oli kustantamon omistajan Erkka Leppäsen novellikokoelma Kirotun maan ritari, joka sijoittuu Petri Hiltusen sarjakuvista ja Ville Vuorelan Praedor-roolipelistä tuttuun Jaconian fantasiamaailmaan. Sen olin tosin ostanut jo aikaisemmin itselleni, ja miekka ja magia -fantasiasta pitävien kannattaa se lukea.
Worldcon
Vuonna 2017 ei järjestetä Finnconia, sillä sen korvaa Helsingin messukeskuksessa järjestettävä Worldcon, suuri kansainvälinen spefitapahtuma, joka on onnistuttu saamaan ensimmäistä kertaa Suomeen. Finnconista poiketen Worldcon on maksullinen tapahtuma, mutta se on varmasti hintansa arvoinen. Kestoakin on Finnconin kolmen päivän sijaan kokonaista viisi päivää. Kannattaa siis hankkia jo pääsy sinne jäsenyyden muodossa.
