Kirjailijahaastattelu : Anu Holopainen

Poikkeuksellisesti Fantsun maaliskuun haastattelu julkaistaan huhtikuussa! Tällä kertaa haastattelussa Anu Holopainen (s.1968), jonka Sonja-kirjat ovat nostalgisia meille monille vanhemmille fantasian lukijoille. Anun uusin kirja on Räyhähenki, joka on IIK!-sarjan seitsemäs osa. IIK!-sarja on yksi kirjaston suosituimpia lasten kirjasarjoja.

Kirjailijan Anu Holopainen kuva.

Kirjailijan Anu Holopainen kuva. Kuvaaja Mia Vänskä (Karisto)

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Juuri eilen [28.3.], kävin Tikkurilan kirjastossa lainaamassa erään tietokirjan.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Olen ollut ahkera kirjaston käyttäjä ihan pienestä asti, sain oman kirjastokortin heti kun se oli mahdollista. Olisiko tuolloin 1970-luvulla ollut ikäraja 5 vai 6 vuotta, mutta alle kouluikäinen muistelen olleeni. Rakkain kirjastomuisto on kokonainen kirjasto, Herttoniemen vanha punatiilinen kirjasto, joka vastikään purettiin asuintalojen tieltä. Se oli ”kotikirjastoni” jossa kävin kuuntelemassa pienenä satuja ja isompana vietin siellä hyppytunteja (tai lintsaustunteja…), ja tietenkin lainasin suuret määrät kirjoja.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Kiinnostuin jo alle parikymppisenä Atlantiksen tarusta, ja jossain vaiheessa aloin huvikseni kirjoittaa sinne sijoittuvaa pientä tarinaa. Se kasvoi kirjan mittaiseksi ja päätin kokeeksi tarjota sitä muutamiin kustantamoihin, jotka eivät kuitenkaan kiinnostuneet. Teksti oli pöytälaatikossa ehkä vuoden verran, sitten löysin sen uudelleen, muokkasin tekstiä aika paljon ja lähetin sen taas tyrkylle, ja sillä kertaa Karistolla tärppäsi. Eli päädyin kirjailijaksi vähän niinkuin puolivahingossa.

Aiheen kautta tarinasta tuli melko itsestäänselvästi spefiä, ja sillä tiellä jatkoin viime vuosiin asti, kunnes kirjoitin ensimmäisen realistisen romaanini Sydänhengitystä.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Moni kirjailija on varmasti vaikuttanut omaan kirjoittamiseeni, nuoruudesta tulevat ensimmäisinä mieleen ainakin Susan Cooper ja Kaari Utrio. Suurin esikuvani on kuitenkin Charles Bukowski, jonka teksti on sujuvaa ja selkeää, ja samaan aikaan valtavan rikasta ja voimakasta, välttäen silti kikkailun tai ”väkisin vääntämisen” tunnun. Bukowski osaa yhdistää loistavan tekstin mitä kamalimpiin tarinankäänteisiin tavalla, joka on mielestäni ainutlaatuista ja tuottaa lukijalle hämmennystä – ja lukijan hämmentäminen oikealla tavalla on eräs minunkin tavoitteistani.

En oikein osaa sanoa keneen toivoisin tulevani verratuksi, mutta vuosien mittaan joitakin kirjojani on rinnastettu tai verrattu muiden kirjoittamiin. Mukavimpia ovat olleet esim. Molemmin jaloin -romaanin rinnastus Atwoodin dystopioihin sekä tuoreen souls-novellin (Likainen tusina -antologiassa) vertaaminen Ishiguron Klara ja aurinko -romaaniin.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Työpäivän sisältö vaihtelee paljon työn vaiheesta riippuen. Siinä missä varhaisvuosina säntäsin innolla kirjoittamaan tarinaa, nykyään mietin tekstiä hyvinkin pitkään ennen kuin ryhdyn varsinaiseen kirjoitustyöhön. Näissä vaiheissa teen töitä ”näkymättömällä” tavalla, kun mieli askartelee tarinan kimpussa tehdessäni ihan muita asioita. Välillä tietenkin teen pohdinnoista muistiinpanoja ja aiheesta riippuen teen taustatyötä, luen artikkeleita, tietokirjoja, katson dokumentteja jne.

Kirjoitusvaiheessa pyrin kirjoittamaan joka arkipäivä edes vähäsen, parhaiten kirjoitan aamupäivällä. Päivittäin syntyvän tekstin määrä vaihtelee, ja joskus joudun pitämään mietintätaukoa jopa muutaman viikon. Kun on oikein puhti päällä, kirjoitan paljon, myös viikonloppuisin, ja saatan nousta keskellä yötäkin kirjoittamaan, kun herään johonkin hyvään lauseeseen.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Riippuu täysin tekstistä, onko mukavampi luoda uutta vai editoida vanhaa. Joskus ensimmäinen versio kulkee hyvin ja tekstiä syntyy helposti, toisinaan tarina taas tahmaa tämän tästä ja joudun jopa jättämään sen lepäämään, jotta voin rauhassa miettiä missä mättää. Eräs vaativa teksti jäi juuri lepäämään ja siirryin kokonaan toisen tarinan pariin.

Editointi kammottaa aina etukäteen ihan hirveästi, mutta enimmäkseen se sujuu odotettua helpommin. Silloin harvoin, kun joudun muuttamaan tarinan isoja linjoja, työ voi olla raskasta, koska on niin paljon huomioitavaa jotta kokonaisuus pysyy ehjänä.

Filigraanityttö-romaanin ensimmäisen version kirjoitin Robustos-kustantamon pienoisromaanikilpailua varten. En kuitenkaan saanut sitä mieleisekseni määräaikaan mennessä, ja se jäi digitaaliseen pöytälaatikkoon useaksi vuodeksi. Sittemmin löysin sen tiedostoja selatessani, ja aloin lueskella mitä aiemmin olin kirjoittanut. Aihe – nuoren ahdistuneisuushäiriö – tuntui tärkeältä, ja aloin jälleen työstää tekstiä. Se kävi myös Johanna Hulkolla koeluettavana, ja Johanna antoi paljon tärkeitä kommentteja ja huomioita. Käsikirjoitus oli kuitenkin tyylillisesti hyvin erilainen kuin aiemmat kirjani, ja arvelin että se ei ehkä menisi Karistolla läpi, mutta ilokseni se hyväksyttiin julkaistavaksi.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Alkuvuosina vain hyppäsin tarinaan kuin liikkuvaan junaan, se kulki omia raiteitaan ja minä kuvailin mitä tapahtuu. Se näkyy noissa kirjoissa, ne ovat vauhdikkaita ja viihdyttäviä, mutta myös varsin kepeitä.

Nykyään idean saadessani otan aivan ensiksi selvää onko siitä kirjoitettu jo aiemmin kaunokirjallisuutta, ja minkä verran taustatietoa aiheesta löytyy. Usein tämä alustava taustoitus rikastaa jo ideaa ja sykäyttää tarinaa liikkeelle, tai jos näyttää siltä että aihetta on jo käsitelty runsaasti, saatan jättää idean käyttämättä ellen keksi siihen jotakin vähän erilaista tulokulmaa. Esim. vahinkoraskautta on käsitelty monessakin nuortenkirjassa, mutta Sydänhengitystä-romaanissani nuori nainen tekee abortin aivan epäröimättä ja päätös tuntuu oikealta myös vuosien jälkeen, ja tämä on tapa jolla vahinkoraskautta kuvataan vain harvoin kirjallisuudessa.

Kun olen päättänyt että idea on toteuttamisen arvoinen ja kerännyt tarvittavassa määrin taustatietoa, suunnittelen perinteisin muistiinpanoin hahmot, heidän keskinäiset suhteensa sekä tarinan pääkohtia. Syysmaan jälkeen en ole rakentanut kokonaista maailmaa, mutta sen kohdalla suunnittelin maailman keskeisimmät perussäännöt, joita hienosäätelin sitten tarinoiden edetessä. Syysmaalle hahmottelin myös kartan, melko ylimalkaisen mutta kuitenkin sellaisen, jonka varassa oli helpompi kuvata siirtymisiä yms.

Varhaisemmissa fantasiakirjoissani maailma on periaatteessa tämä meidän maailmamme, vaikkakin hyvin kauan sitten, joten kokonaan alusta ei tarvinnut kaikkea suunnitella, ainoastaan sovitella mukaan maagisia ja yliluonnollisia elementtejä.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Syysmaa-sarjan kaikki päähenkilöt ovat rakkaita, varmasti osin myös siksi että sarjassa on kuusi osaa, joten olen viettänyt heidän kanssaan eniten aikaa. Sonjalla on esikoisen erityisasema, ja Filigraanityttö-romaanin Enni taas tuntuu sen vuoksi läheiseltä, että itselläni on myös ahdistuneisuushäiriö. Aikuistenromaaneista Ilmestyskirjan tädin Liilasta pidän myös, vaikka hän olisi varmaan elävässä elämässä joskus vähän rasittavakin!

On todella vaikea valita kaikista lukemistani kirjoista rakkaimmat hahmot, se riippuu myös paljon hetken fiiliksestä. Tällä hetkellä nostan esiin sekä kirjana että hahmona Leena Krohnin Tainaronin. Se on yksi mieleenpainuvimmista lukemistani romaaneista, ja kirjan kertoja on äärimmäisen kiehtova, oudolla tavalla sekä vieras että hyvin tutun tuntuinen.

Ensimmäinen kirjasi Kristallien valtakunta, joka aloittaa Sonja-sarjan, ilmestyi vuonna 1996 ja oli varmastikin monelle lukijalle ensimmäisiä kosketuksia suomeksi kirjoitettuun fantasiaan. Millaista palautetta olet siitä saanut vuosien varrella?

Julkaisua seuraavien muutaman arvostelun jälkeen sain hajanaisia lukijapalautteita, ja sitten oli hiljaista pitkään. Jostain syystä kuitenkin joskus 2010-luvun tietämillä aloin saada useampiakin kyselyitä, mahtaako Kristallien valtakuntaa enää saada mistään. En osannut kuin neuvoa etsimään divareista, kirjastojen poistomyynneistä ym. koska alun perinkin pieni painos oli tietenkin loppunut aikaa sitten, eikä itsellänikään ole kuin yksi kappale.

Koskettavin palaute on ollut se, kun eräs ulkomaille muuttanut lukija kyseli myös kirjan perään, ja oli kauhean pettynyt kun kerroin, että sitä on hyvin vaikea löytää enää mistään. Hän oli kuulemma saanut vastikään lapsen, jolle olisi halunnut tämän kasvaessa lukea Kristallien valtakuntaa, koska oli itse rakastanut kirjaa lapsena. Se oli ehkä koskettavin palaute jonka olen saanut!

Olet julkaissut Sonja-sarjan nyt omakustanteisina e-kirjoina. Miten päädyit tähän ratkaisuun?

Juurikin em. syystä: kirjaa kyseltiin, mutta sitä ei ollut enää painettuna saatavilla.

Miten Iik!-sarja sai alkunsa? Nyt ilmestyvä Räyhähenki on jo seitsemäs osa. Oliko sinulla jo alussa valmiina ideoita jo näin moneen kirjaan, vai tulivatko ne matkan varrella?

Vuosia sitten eräs kollega mainitsi, että hänen lapsensa valittelivat kun hyviä kotimaisia lasten kauhukirjoja ei oikein ole, sellaisia missä on ihan oikeaa kauhumeininkiä. Ajatus jäi mieleeni, mutta vasta paljon myöhemmin tartuin toimeen. Jossakin kohtaa keksin, että sarja voisi tutustuttaa lapsia aikuisten elokuvakauhuklassikoihin, ja sitten aloin miettiä, mistä tunnetuista elokuvista saisi muokattua lapsille sopivia tarinoita. Ja niitähän riittää, tosin juuri nyt kirjoittamaani IIK!-kirjaan vaihdoin alustavasti suunnitellun aiheen toiseksi, sillä tulin siihen tulokseen että Painajainen Elm Streetillä on niin hirveän kamala, että siitä ei saa lasten versiota oikein millään…

Oletko itse kauhufani, vai miten taustatyö Iik!-sarjan populaarikulttuuriviittauksiin tapahtuu?

Enää en kovinkaan paljon lue tai katsele kauhua, mutta vielä kymmenisen vuotta sitten olin suuri kauhufani, ja se alkoi jo nuorena. Teini-ikäisenä opin englannin kielen perusteellisesti lukemalla Stephen Kingin romaaneja alkukielellä. Paljon materiaalia on vielä mielessäkin tallessa, mutta olen virkistänyt muistiani tarpeen mukaan IIK!-tarinoita varten ihan vain googlailemalla.

Kirjan Räyhähenki-kansikuva

Miten annostelet kauhua ja huumoria näitä kirjoittaessasi? Tuleeko se luontevasti vai vaatiiko se paljon pohdintaa?

Usein humoristiset kohdat tulevat melko spontaanisti, hahmot ovat jo niin tuttuja minulle, että kehittävät niitä lähes itsestään. Kauhun tasapainottelua lapsille kirjoittaessa joutuu joskus miettimään tarkemminkin, mutta palautteen perusteella olen onnistunut siinä melko hyvin.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Räyhähengessä Saku, Sussa ja Siiri kohtaavat poltergeistin eli suomalaisittain räyhähengen. Se on paranormaali ilmiö, joka tekee kaikenlaista kiusaa, kuten siirtelee tai viskelee tavaroita. Erään selityksen mukaan räyhähenki on kummitus, joka on vihainen tai jolla on tärkeää asiaa. Kannattaa lukea kirja niin selviää, mitä Sarvimäen räyhähenki haluaa!

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Susan Cooperin Pimeä nousee -sarja on yksi ikisuosikeistani, olen lukenut sen moneen kertaan, muistaakseni seiskaluokalla ensimmäisen kerran ja lähes kolmekymppisenä viimeksi. Joka kerralla se oli yhtä hyvä, pitäisi varmaankin lukea se taas.
Toinen vinkattava on Siiri Enorannan Nokkosvallankumous, joka on yksi parhaita lukemiani dystopiakirjoja.

 

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut

-vuonna 2022:
Marko HautalaMikko Kamula
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen – Anni Kuu Nupponen – Mintie Das – Magdalena Hai – Toni Tuomanen – Päivi Marita Alatalo – Anne Leinonen
-vuonna 2020
:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen

 

1 kommentti

  1. […] 2022: Marko Hautala – Mikko Kamula – Anu Holopainen -vuonna 2021: Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna […]

Kirjoita kommentti