Elina Rouhiainen (s. 1988) on kirjoittanut suositut nuorten fantasiasarjat Susiraja ja Väki. Väki-sarjan avausosa Muistojenlukija sai Topelius- ja Kuvastaja -palkinnot. Elinan uusin kirja Valkeantuoja on suunnattu nuoremmalle yleisölle.

Kirjailija Elina Rouhiaisen kuva, taustalla silta ja kaupunkimaisemaa.

Elina Rouhiainen. Kuva Lauri Nevanlinna / Kaiken Entertainment

 

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin viime viikolla hakemassa pari kirjaa ilmastolukupiiriä varten: Margaret Atwoodin Herran tarhurit sekä Naomi Kleinin Tämä muuttaa kaiken.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Kirjasto teki minusta lukijan ja sitä kautta myös kirjoittajan. On ollut kausia jolloin en ole käyttänyt kirjastoa yhtä paljon kuin tällä hetkellä, mutta henkisesti kirjasto on aina ollut turvasatama.

Erityisimmät kirjastomuistot liittyvät lapsuuteen. Olin ehkä yhdeksän- tai kymmenenvuotias, kun menin ensimmäistä kertaa aikuistenosastolle pyytämään varastolainaa. Olin hullaantunut Alexandre Dumas’n muskettisotureista ja jossain vaiheessa oli selvinnyt, että joitain Dumas’n kirjoja löytyisi vielä varaston puolelta. Työntekijä ei silmäänsä räpäyttänyt vaan haki minulle pyytämäni 1500-luvun hugenottisotia käsittelevän teoksen. Uskon että se sementöi käsitykseni kirjastosta hyväksyvänä paikkana.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Haaveilin kirjailijan urasta jo lapsena. Luin varsin paljon fantasiaa ja kirjoitinkin sitä, mutta ei ole mitenkään itsestään selvää, että urani kahdeksan ensimmäistä teosta ovat spefiä. Kallistun ns. pehmeämpiin genreihin kuten urbaaniin fantasiaan enkä ole ollut juurikaan mukana fandomissa. Etenkin lukioaikana haaveilin realistisen romaanin kirjoittamisesta. YA-kirjallisuuden myötä löysin kuitenkin oman paikkani. Ahmittuani sitä ensin vuoden, parin ajan sain idean ihmissusien asuttamaan kylään muuttavasta tytöstä, ja koska opinnoissani oli menossa todella tylsä kurssi, tuntui hyvältä idealta alkaa kirjoittaa romaania. Syntyi esikoiseni Kesytön. Kaikki ideani eivät ole spefiä, joten tulevaisuudessa minulta todennäköisesti nähdään muutakin.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Rakastan Maggie Stiefvaterin tyyliä kirjoittaa urbaania fantasiaa. Hänen teoksensa ovat aina runsaita, älykkäitä ja persoonallisia. Kotimaisissa tekijöissä ei ole varsinaista tyylillistä esikuvaa, mutta ihailen etenkin Johanna Sinisaloa ja Siiri Enorantaa.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Minulla ei ole kovin tiukkoja kirjoitusrutiineja. Päivät vaihtelevat sen mukaan, missä vaiheessa käsikirjoitusta olen, tuotanko raakatekstiä vai hionko vanhaa. Kirjoitan yleensä päivisin muutaman tunnin ajan ja hoidan sen lisäksi muita juoksevia asioita. Korona ei ole hirveästi muuttanut työskentelyäni – toki olen nyt pysytellyt kotona enkä käyttänyt yhteiskäytössä olevaa työhuonetta.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Useimmiten pidän eniten uuden tekstin kirjoittamisesta. Silloin kirjoitan ennen kaikkea itselleni ja koen löytämisen riemua. Ennen pääasiallinen työ tapahtui ensimmäisessä versiossa, mutta olen kehittynyt kirjoittajana ja nykyään uskallan muokata tekstiä rohkeammin. Samalla se tarkoittaa, että editointiprosessista on tullut raskaampi.

Olen vuosien varrella kerryttänyt tarinaideoita, joita kaivan esiin sopivissa tilanteissa. Tässä vaiheessa uraa joutuu jo vähän varomaan ettei ala toistaa itseään. Pöytälaatikossani ei ole kokonaisia käsikirjoituksia tai edes novelleja, mutta paljon kaikkea hajanaista poisleikattua. Niistä harvemmin päätyy mitään toisiin teoksiin, mutta pidän silti kaiken tallessa.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

En ole yleensä kovin järjestelmällinen kirjoittaja. Minulla on sekalaisia muistiinpanoja sekä sähköisessä muodossa että muistikirjassa, mutta suurin osa materiaalista on säilössä pelkästään pääni sisällä. Seinätauluja en ole koskaan harrastanut, enkä muutenkaan piirtele tai laadi mitään kaavioita. Synopsis on tärkein työkaluni. Kirjoitan Scrivener-nimisellä ohjelmalla, jossa suunnittelun voi nivoa osaksi kirjoitusprosessia. Ensimmäisen version tekeminen onkin aikamoista sotkua. Pilkon ensin synopsiksen lukukohtaiseksi suunnitelmaksi ja kirjoitan ensin ne kohdat, jotka ovat mielessä selkeimpinä. Vaihtelen kohtausten järjestystä ja kirjoitan esiin nousevia ajatuksia ylös: tähän lisää kuvausta, pitäisikö näiden tapahtumien kulku mennä toisin? Kinkkisimpiä kohtia selvittelen kirjoittamalla käsin.

Mitä maailman rakentamiseen tulee, en yleensä tee sitä kovin tietoisesti vaan pikemminkin fiilispohjalta. Hahmot ja juoni määräävät paljon.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Kaikki hahmot ovat rakkaita silloin kun kuherruskuukausi on käynnissä. Jokainen on siis saanut olla minulle erityinen vuorollaan. Myös palaute vaikuttaa suhtautumiseeni: aina kun lukijat kertovat jonkun hahmoistani olevan heille tärkeä, tunnen äidillistä ylpeyttä tätä kohtaan. Yksi tällä tavalla esiin noussut on Väki-trilogian muunsukupuolinen Bollywood.

Tunnustan, etten kiinny muiden kirjoittamiin hahmoihin ihan yhtä vahvasti kuin omiini – se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö hahmot olisi minulle lukijana todella tärkeitä. Rakastuin aikoinaan Robin Hobbin salamurhaaja-Fitziin ja YA:ssa innostuin aivan ensimmäiseksi Richelle Meadin Vampire Academy -sarjan päähenkilöstä Rose Hathawaysta. Yksi kestosuosikki on ollut Patricia Briggsin kojootiksi muuttuva mekaanikko Mercy Thompson.

Mitä haluaisit kertoa uudesta kirjastasi? Onko tulossa enemmänkin Nelimaan tarinoita?

Nelimaan tarinat kertoo eri kansoihin kuuluvista lapsista, joiden täytyy laittaa aikuisilta opitut ennakkoluulot syrjään voidakseen ratkaista valtakunnan rauhaa uhkaavan mysteerin. Suunnitelmissa on siis kirjoittaa sarja. Nyt ilmestyneen ensimmäisen osan Valkeantuojan päähenkilö Taaro on elänyt koko ikänsä vuorilla, mutta kolmetoista täytettyään hänen on tullut aika lähteä etsimään omaa kumppanieläintä. Kaikki ei tietenkään suju ihan suunnitellusti, vaan hän ajautuu seikkailuun.

Aiemmat kirjasi ovat selkeästi nuorten tai ehkä jopa nuorten aikuisten kirjoja. Oliko erilaista kirjoittaa selkeästi nuoremmalle kohderyhmälle ja oliko sillä vaikutusta työskentelyysi?

Tämän kirjan synty oli aika poikkeuksellinen. Minervalta lähestyttiin minua ja pyydettiin uuden lastenfantasiasarjan kirjoittajaksi. Kuvittaja-Kaisa oli mukana ennen minua ja hän oli jo suunnitellut maailmaa. Tiesin ettei minulla ollut hirveästi ylimääräistä aikaa, mutta Kaisan kuvitukset olivat niin hienoja, etten pystynyt kieltäytymään projektista. Asiaan vaikutti sekin, että hahmot ja juoni alkoivat rakentua päässäni kuin itsestään.

Oli tosi virkistävää kirjoittaa vaihteeksi nuoremmalle yleisölle. Pidin siitä, että sai olla vähän höpsö ja liioitella. Samaan aikaan halusin kuitenkin pitää huolen, ettei tarinasta tule pelkkää höttöä vaan että siitä löytyisi tasoja eri-ikäisille lukijoille. Se, etten tehnyt kirjaa yksin, toi työskentelyyn järjestelmällisyyttä ja jämäkkyyttä. Käsikirjoitus valmistui paljon tavallista nopeammin vähäisemmän tekstimäärän ja huolellisen suunnittelun ansiosta.

Valkeantuojassa on Kaisa Rannan kuvitus. Miten työnjako kuvittajan kanssa meni? Oliko helppoa löytää kuvitettavat kohdat ja olitteko niistä samaa mieltä?

Työnjakomme ei ollut kaikkein tyypillisin. Kuten yllä kerroin, Kaisa tuli mukaan projektiin ennen minua. Koska meillä molemmilla oli muitakin töitä ja aikataulu oli tiukka, hänen täytyi aloittaa piirtäminen jo ennen kuin itse aloitin varsinaisen käsikirjoituksen. Synopsiksen perusteella tein listan mahdollisista kuvitettavista kohdista, joista Kaisa sitten valitsi mieluisimmat. Loppua kohden teksti oli jo sen verran valmis, että Kaisa pääsi lukemaan sitä ja poimimaan itse viimeiset kuvitukset. Missään vaiheessa ei tullut mitään erimielisyyksiä.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Suosittelen Meri Luttisen Myrskynsilmää, joka hyödyntää hauskasti samaa muinaissuomalaista nimistöä kuin Valkeantuoja. Se on tyylikästä ja maanläheistä fantasiaa, jossa maailmanrakennukseen on todella panostettu. Toiseksi suosittelen Tuutikki Tolosen lastenromaania Agnes ja unien avain, jonka päähenkilöstä pidin ja jossa on hyvin koukuttava mysteeri.

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut vuonna 2020:

Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS MeresmaaLucilla LinElina PitkäkangasAnniina MikamaLiliana LentoAnna KaijaIlkka AuerEmmi ItärantaMikko ToiviainenElli LeppäMatt Haig ja Sarianna Silvonen

Kirjoita kommentti