Kirjailijahaastattelu: Liliana Lento

Kirjailijan Liliana Lento kuva.

Liliana Lento (s.1978) on tamperelainen kirjailija, jolta on ilmestynyt romaaniduologia Dionnen tytöt ja Salaisuuksia Delobriandissa. Heinäkuussa häneltä ilmestyy kolmas teos, Koivu ja pihlaja, johon voi jo jättää varauksia.

Kirjailija Liliana Lenton omakuva

Kirjailija Liliana Lento, omakuva.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi? Millainen tunnelma mielestäsi kirjastossa oli tuolloin verrattuna aikaan ennen koronaa?

15.5. Palautin kirjoja ja noudin varauksia. Kirjastossa käyminen tuntui vähän oudolta, kun tila, jossa sai liikkua, oli pieni ja tiukasti sermein rajattu. Kulkusuuntakin oli ennalta määrätty, toista väylää sisään ja toista ulos. Siinä huomasi erityisen konkreettisesti, että nyt on poikkeustila meneillään. Samalla tuntui myös tosi hyvältä päästä vihdoin kirjastoon. Olin iloinen, että suljettuina olleista julkisista paikoista juuri kirjastot avattiin ensimmäisenä edes osittain.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Kirjastot ovat olleet minulle tärkeitä pienestä pitäen. Edelleen selvästi suurin osa lukemistani kirjoista on kirjastoista lainattuja, enkä muista, että minulla olisi koskaan ollut ihan näin pitkää kirjastotaukoa kuin tämä koronan pakottama kaksi kuukautta. Pidän myös tosi tärkeänä kirjastojen yhteiskunnallista tehtävää: kirjallisuudesta nauttiminen kuuluu kaikille, ei vain heille joilla on varaa ostaa kirjoja.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Olin ensin monta vuotta onnellinen pöytälaatikkokirjoittaja, joka ei edes haaveillut enemmästä. Pikku hiljaa julkaisuhaaveet – ja ennen kaikkea rohkeus yrittää toteuttaa niitä – kuitenkin itivät ja kasvoivat. Varmaan kyse oli myös tietynlaisesta sosiaalistumisesta, sillä olin kirjoittamisharrastukseni myötä tutustunut yhä useampaan vähintään esikoisromaaninsa julkaisseeseen ihmiseen. Ei minulle ollut heti selvää, että haluaisin kirjoittaa nimenomaan spekulatiivista fiktiota, ja minulla onkin pöytälaatikossa useampi realistinen novelli. Mutta kun spefille antoi pikkusormen…

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Olen aina ihaillut Marian Keyesin taitoa yhdistää kirjoihinsa perinteistä chick littiä ja vakavia teemoja. Joten olisin varmaan tosi imarreltu, jos minua verrattaisiin häneen.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Tykkään kirjoittaa pidemmän rupeaman kerralla, 2-3 tuntia. Pääsen tällöin paremmin tarinan imuun, usein käynnistymisessä menee oma aikansa. Kirjoitan iltaisin tai iltapäivisin, aamukirjoittajaksi minusta ei ole.

Korona vaikutti kirjoittamiseen lähinnä siten, että maaliskuussa en uutisahdistukseltani oikein pystynyt kirjoittamaan. Mutta eipä juuri muuten.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä johon olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Molemmissa on hyvät puolensa. Ensimmäisen version kirjoittaminen on elämyksellisintä, kun kaiken pääsee kirjoittamaan ensimmäistä kertaa. Mutta välillä ensimmäisen version kirjoittaminen on aika vaikeaakin ja hidasta ainakin. Editointikierrokset ovat siinä mielessä helpompia, että teksti on kokonaisuutena jo olemassa – yksittäisiä kohtauksia tulee kyllä usein lisättyä tai poistettua editoidessa. Toki editointikin on välillä vaikeaa, varsinkin jos/kun pitää sovittaa yhteen useamman esilukijan kommentit.

Olen hyödyntänyt esikoisromaanissani Dionnen tytöissä vähän aiemmin kirjoittamaani novellia Lumous, joka on julkaistu Ursula-lehdessä 2/2013. Olen upottanut ko. novellin kirjaan laajentaen sen tapahtumia. Olen myös kirjoittanut toisen kirjani Salaisuuksia Delobriandissa keskeisestä henkilöstä Alexasta novelliini Marie & Noel, joka on julkaistu Ursula-lehdessä 1/2012, ja jonkin verran myös pöytälaatikkoon. Kirja sijoittuu ajallisesti kaksi vuotta tuon novellin ja siihen liittyvän pöytälaatikkotekstin tapahtumien jälkeen, mutta Alexan kirjoittamista helpotti joka tapauksessa, että hän oli minulle tuttu hahmo jo ennestään.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Ensin on alkuidea, joita olen saanut useamman kerran unista. Se on yleensä jokin avainkohtaus, lähtötilanne ja/tai tietty henkilöhahmo. Osa alkuideoista ei koskaan kehity pidemmälle, vaan ne hiipuvat itsekseen. Mutta ne, joissa on ainesta romaaneiksi tai novelleiksi, jäävät pyörimään päässä ja keräävät pikku hiljaa lihaa luidensa ympärille. Romaanien kohdalla tämä ideointivaihe voi kestää kauan, yli vuodenkin, mutta se ei haittaa, koska saan aina uusia ideoita silloin, kun kirjoitan vanhoja. Suunnitelma ei silti ole koskaan lopullinen, vaan se elää ja muuttuu kirjoittaessa aina jonkin verran. Mieleeni tulee uusia sivujuonenkäänteitä ja saatan todeta, että joku aiemmin suunnittelemani juonenkäänne ei toimikaan.

Useimmiten hahmottelen tarinoitani suoraan tekstitiedostoon ja joskus myös muistkirjaan. Jos tarina sijoittuu fantasiamaailmaan, ja tapahtumapaikkoja on useampi, piirrän itselleni kartan muistin tueksi, jotta hahmotan paikkojen sijainnit ja etäisyydet enkä tee niihin liittyviä mokia kirjoittaessani. Olen piirtänyt myös henkilökarttoja, joista näkee, millaisissa suhteissa hahmot ovat toisiinsa – minulla on välillä taipumusta ahtaa kirjoihini liikaakin sivuhenkilöitä. Muuten hahmoni kehittyvät muun tarinaluonnostelun ohessa. Ja vaikka ideoisin tarinaa kauan ennen varsinaisen kirjoittamisen aloittamista, pääsen tutustumaan hahmoihini parhaiten vasta kirjoittaessa.

Olen hyvin henkilövetoinen kirjoittaja, joten maailman rakentaminen on vaikeampaa. Yleensä maailma lähteekin syntymään henkilöiden ehdoilla. Esim. sain ensin ideoita keijuhahmoistani ja vasta sitten aloin miettiä, että millaiseen maailmaan tämän sijoitan ja mitä muuta erikoista tuossa maailmassa on. Koska aiempien kirjojeni keijumaailma muistuttaa paljon meidän modernia maailmaamme, halusin sijoittaa vaihteeksi uuden kirjani Koivu ja pihlajan fantasiamaailmaan, joka muistuttaa 1900-luvun vaihdetta.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Omista hahmoistani minulle on käynyt erityisen rakkaaksi Margot, joka on keskeisenä henkilönä sekä Dionnen tytöissä että Salaisuuksia Delobriandissa. Lisäksi esitin häntä Fantastinen matkaopas -paneelissa vuoden 2018 Finnconissa. Olen kirjoittanut Margotille tähänastisen kirjoittajahistoriani dramaattisimman juonikuvion, mistä sain paljon onnistumisen elämyksiä. Ja hän on ylipäänsä mielestäni ihastuttava hahmo.

Kirjallisuudessa on paljon upeita hahmoja, mutta yksi, joka on ollut minulle erityisen tärkeä jo varhaisnuoruudesta, on L.M. Montgomeryn Runotyttö-kirjojen Emilia Starr. Samaistuin jo nuorena Emilian kuvauksiin uusista tarinaideoista ja luonnosta lumoutumisesta.

Dionnen tytöt ja Salaisuuksia Delobriandissa vaikuttavat päältäpäin hyvinkin kevyiltä keijuromansseilta. Mutta lukija saa varautua yllätykseen: kirjoissa käsitellään mm. rasismia ja keskitysleirejä. Kuinka tulit yhdistäneeksi rankkoja yhteiskunnallisia asioita romanttisiin fantasiakirjoihin?

Tätä pitikin oikein pohtia. Keijut ovat aina kiehtoneet minua. Koska olen varsin henkilövetoinen kirjoittaja ja ihmissuhteet – ja keijusuhteet 😀 – kiinnostavat, romanssijuonien kirjoittaminen tuli luontevasti. Tasa-arvokysymykset ja vähemmistöjen oikeudet ovat aina olleet lähellä sydäntäni, joten siitä varmaan tuli tämä rasisminvastainen teema. Lisäksi halusin kirjoittaa yksittäisten hahmojen sotakokemuksista ns. tavisten näkökulmasta, jotka johtuvat tahtomattaan sodan jalkoihin, ja mahdollisimman julmasta vallankäytöstä. Ja jotenkin nämä kaikki ideat kiehtoivat minua yhtä aikaa ja yhdistyivät samaan tarinaan.

Liliana Lenton kirjan Koivu ja pihlaja -kansikuva. Tekijä JS Meresmaa.

Koivu ja pihlaja -kirjan kansikuva. Tekijä JS Meresmaa.

Mitä haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Koivu ja pihlaja on romanttinen fantasiaromaani. Kirjan maailmassa elää tavallisia ihmisiä ja puukansaa: ihmisiä joilla on yhteyspuu, tietyllä henkilöllä tietty puulaji. Puukansaan kuuluvat tarvitsevat yhteyspuiden läheisyyttä ja he pystyvät liikuttamaan yhteyspuuta ja myös siitä tehtyjä esineitä ajatuksen voimalla. Pääosassa ovat puukansaan kuuluvat sisarukset, pihlajainen Larissa ja koivuinen Tiziana. Tarjolla on normeja ylittävää rakkautta mutta myös vakavia kysymyksiä yksilön oikeudesta valita oma polkunsa.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Nämä ovat aina vaikeita kysymyksiä, kun olen ehtinyt lukea tähän ikään mennessä niin monia loistavia kirjoja. Mutta suosittelen nyt paria uudempaa löytöä:

Katri Alatalo: Ikuisesti siskoni. Jännittävä ja koskettava fantasiaromaani, jonka kieli on kauneudessaan vertaansa vailla.

Sarah Crossan: Yksi. Säeromaani yhteenkasvaneista 16-vuotiaista kaksostytöistä. Kauniisti kirjoitettu ja tosi mielenkiintoinen teos aiheesta, johon en ole ainakaan itse törmännyt kirjallisuudessa.

Espoon Fantasia -ryhmä aloitti kirjailijahaastattelusarjan koronakeväänä 2020. Tämä haastattelu tehtiin sähköpostitse toukokuun lopussa, kun kirjastot olivat jo avautuneet nopealle lainausasioinnille. 

Aiemmin sarjassa ilmestyneet haastattelut:

Sini Neuvonen

Sini Neuvonen

Ibbotson, Cooper, Le Guin, Tolkien, satukokoelmat – suosikkikirjani olivat fantasiaa jo ennen kuin genreistä mitään tiesin. Aineistovalintaa tekevänä koetan pysyä mukana sekä fantasian että scifin uutuuksissa. Hyviä kirjoja on enemmän kuin aikaa lukea.

1 kommentti

  1. […] Liliana Lento 12.6.2020 […]

Kirjoita kommentti