Kirjailijahaastattelu: Magdalena Hai

Espoon Fantasian kirjailijahaastattelusarjan syksykauden 2021 aloittaa Magdalena Hai (s. 1978), jonka Royaumen aikakirjojen toinen osa Isetin solmu ilmestyi kuun alussa. Magdalena Hai kirjoittaa niin lapsille, nuorille että aikuisille – hänen kirjansa sopivat kaikenikäisille!

Kirjailija Magdalena Hai. Kuva Otava, kuvaaja Toni Härkönen.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin kirjastossa viime viikolla palauttamassa kasan lainoja. Pinossa oli niin esseitä, lasten- ja nuortenkirjallisuutta kuin sarjakuvaakin.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Kirjasto oli erityisesti nuorena tärkeä paikka: vietin siellä aikaa hyppytunneilla, linja-autoa odotellessa ja muuten vaan kavereiden kanssa hengailuun. En epäile yhtään, ettenkö ollut joskus – useinkin – rasittava, metelöivä teini. Mutta onneksi kotikylän kirjastolaiset olivat pitkämielisiä, koska kirjastohengailusta tuli elämäntapa ja johti varmasti osaltaan kirjalliseen ammattiin.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Kirjailijan ammatti tuli mieleeni, kun pysähdyin maisterinopintojeni jälkeen hetkeksi miettimään, mitä halusin tehdä jatkossa. Jostain syystä vasta silloin ajattelin, että oikeastaan haluaisinkin kirjoittaa kirjoja. Spekulatiiviset ainekset olivat heti itsestäänselvästi osa työkalupakkiani, jopa siinä määrin, että kun yritin kirjoittaa realistisen tarinan, se karkasi nopeasti spekulatiivisille laduille.

Kuinka tietoisesti olet luonut kirjailijaminäsi Magdalena Hain värikkään hahmon?

Nykyään pitää jo erottaa toisistaan fiktiivinen kryptozoologi Magdalena Hai ja todellinen ihminen, kirjailija Magdalena Hai! Näistä ensinmainitun seikkailuja aloin kirjoittaa nettisivuilleni siinä vaiheessa, kun totesin haluavani kirjailijaksi. Fiktiivinen persoona auttoi minua harjaantumaan sekä proosan kirjoittajana että julkisen ammatin harjoittajana. Olihan se myös tapa erottautua muista – ja yksinkertaisesti hauskaa. Hauskuus on tärkeää.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Jos Neil Gaiman ja Diana Wynne Jones saisivat inspiraatiolapsen, joka olisi Hayao Miyazakin animoima ja se tuntuisi vähän minulta kirjailijana, en valittaisi yhtään. Tavoitteeni on näiden tekijöiden tavoin kirjoittaa maailmoja, joihin lukijat haluavat palata.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Tehokkaimmin kirjoitan aamupäivästä. Iltapäivisin on hyödyllisempää tehdä kirjailijuuteen liittyviä silpputöitä, kuten laskutusta, tilaustöitä, toisten tekstien esilukua yms. Näitäkin kertyy yllättävän paljon. Korona-aika ei (pandemian alun ensijärkytyksen jälkeen) ole vaikuttanut työtapoihini muuten kuin siinä, että kouluvierailut hoituvat tätä nykyä etänä. Kotona työskentelijän arjessa etätyötä lähinnä on se, kun siirtyy työhuoneesta olohuoneen sohvalle.

Kirjan Neiti Kymenen ihmeellinen talo -kirjan kansikuva. Taiteilija Teemu Juhani.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Raakaversion kirjoittaminen on omalla tavallaan kiinnostavaa ja mielekästä, mutta useimmin se on minulle kaikista tuskastuttavin kirjoittamisen vaihe. Jo olemassa olevan tekstin muokkaus sen sijaan on hauskaa ja voisin tehdä sitä loputtomasti. (Tekstihän ei myöskään tule ikinä valmiiiksi, se on vain jossain vaiheessa tarpeeksi valmista julkaisuun.) Rakastan sitä, kun editointivaiheessa raakaversion säröinen materiaali alkaa laulaa ja tarina todella saa muotonsa.

Kirjoitan suurempien, romaanimuotoisten tarinoiden työstämisen välissä usein huvikseni lyhyempiä tarinoita ja tarina-aihelmia. Useimmat näistä löytävät tiensä julkaisuun, joko jossain novelliantologiassa tai sitten ne muhivat pöytälaatikossa ikään kuin luonnostasolla odottaen sitä aikaa, kun keksin, millaisen tarinan niistä haluan kirjoittaa. Esimerkiksi Neiti Kymenen ihmeellisen talon (Otava, 2020) ensimmäinen tarina-aihio syntyi jo urani alkupuolella.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Kun aloitan uuden romaanimittaisen tarinan työstämisen, teen tyypillisesti erilaisia henkilökuvia (tai listoja hahmojen ominaisuuksista) ja mind mapeja, jotta saan selvitettyä itselleni, millaista tarinaa olen tekemässä ja millaisista tyypeistä. Näihin on kätevä myös palata, jos raakaversiota kirjoittaessa alkaa tuntua siltä, että olen hukkaamassa jutun jujun ja käsikirjoitus on lähdössä väärään suuntaan. Joskus toki tarina saakin rakentaa itse itseään ja jos se lähteekin outoon suuntaan, pitää osata seurata tarvittaessa intuitioaan. Samoin tarinan hahmot, kun ne saavat tarpeeksi lihaa luiden päälle, alkavat viedä tarinaa tiettyyn suuntaan.

Rakastan maailmanrakennusta ja jään helposti nysväämään eri olentolajien yksityiskohtia, vaikka ko. olento vain käväisisi kirjassa. Sarjoja kirjoittaessa on hauska huomata, miten koko sarjan siemenet yleensä ovat jo olemassa ensimmäisessä kirjassa. Kakkososa määrittää jo sarjaa niin vahvasti ja sen hahmot ovat niin selvärajaisia, että trilogian kolmannen osan tapahtumat alkavat tuntua väistämättömiltä.

Kirjan Kerjäläisprinsessa-kansikuva, tekijä Sára Köteleki.

Gigi ja Henry oli yksi Suomen ensimmäisiä steampunk-teoksia. Miten Gigin ja Henryn tarina sai alkunsa ja millainen suhde sinulla on genreen?

Gigi ja Henry-sarja sai alkunsa, kun halusin kirjoittaa scifiä nuorille, mutta en välttämättä tulevaisuus- tai avaruusscifiä. Olin siihen aikaan innostunut retroilusta ja vintagesta laajemminkin, ja kun löysin steampunkin niin kirjallisena genrenä kuin pukuharrastuksenakin, tarina ja hahmot, joita olin ehkä hiukan kevyesti jo punninnut mielessäni, alkoivat vyöryä tietokoneen näppäimistöltä tiedostoon. Gigin kertojaääni oli heti alusta alkaen vahva ja hahmo selvästikin sellainen, joka oli jo pidempään asunut mieleni sopukoissa ja vain odottanut oikeaa maailmaa.

Steampunkissa minua kiehtoi paitsi historia, myös leikkimielisyys ja anarkia, joka genreen liittyy. Ettäkö voi kirjoittaa kirjoja, joissa on ihmissusia, merirosvoja ja konerakkautta 1800-luvun miljöössä!? Mahtavaa! Genreblendaus on myös Gigi ja Henry-kirjojen jälkeen ollut selvästi nähtävissä tuotannossani: esim. Royaumen aikakirjat sekoittaa scifiä ja fantasiaa paranormaaliin romanssiin.

Olet kirjoittanut laajalle yleisölle – kliseisesti vauvasta vaariin. Miten ajattelet teostesi kohderyhmiä? Monet niistä sopivat kaikenikäisille.

Lähtökohtaisesti kirjoilla ei ole eikä pidä olla kiveenhakattuja ikärajoja. Olennaista on lukijan kokemus kirjasta: nauttiiko lukija tarinasta? Saako hän siitä elämyksiä tai ajateltavaa? Sitten se on hänelle sopiva kirja! Fantasiakirjailijana minusta on ihanaakin huomata, miten laajalla skaalalla suomalaiset spefilukijat kuluttavat minun ja kollegoideni teoksia välittämättä yhtään siitä, löytyykö kirja lasten vai aikuisten osastolta. Pyrin myös tietoisesti kirjoittamaan tarinoihini tasoja, jotka avautuvat eri tavalla lukijan iän ja elämänkokemuksen mukaan. Käytännössä joudun vastuullisena aikuisena toki kysyttäessä määrittelemään esimerkiksi kauhutarinoilleni sopivan alaikärajan.

Pidän kutkuttavana ajatusta siitä, että lukija voi kasvaa minun tarinoideni kanssa pienestä alle kouluikäisestä tai alakoululaisesta aikuisuuteen asti, ikään kuin kävelisin hänen rinnallaan koko matkan.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Tapaan kiintyä ja rakastua aina romaanieni hahmoihin. Päähenkilöni tietenkin saavat aina rajattoman tukeni, koska panen heidät kokemaan kauheuksia. Tällä hetkellä ehkäpä Royaumen aikakirjojen Niemann Quinne on lempihahmoni kirjoittaa. Voin aina olla varma, että kohtauksissa, joissa Niemann on mukana, tapahtuu jotain kiinnostavaa, oli se sitten negatiivista tai positiivista. Raivostuttava tyyppi ja juuri siksi hauska.

Kirjan Isetin solmu -kansikuva. Taiteilija on Nina von Rüdiger.

Royaumen aikakirjojen toinen osa, Isetin solmu, ilmestyi juuri. Oliko sinulla paineita sen kirjoittamisessa – ensimmäinen osa Kolmas sisar kun oli ehdolla Finlandia Junior -palkintoon ja voitti Blogistanian Kuopus-palkinnon (yhdessä Turtschaninoffin Maresin voiman kanssa).

Isetin solmu oli haastava kirjoittaa, koska sen juoni on kirjan nimen mukaisesti varsinainen solmu. Kirjasta tuli myös pisin koskaan kirjoittamani, lähes seitsemänsataa sivua! Kolmannen sisaren saama julkisuus ja palkintonäkyvyys ei luonut paineita, vaan pikemminkin rohkaisi pitkän ja ajoittain raskaankin kirjoitusurakan keskellä luottamaan siihen, että kustantamo haluaa julkaista ja lukijat lukea myös sarjan toisen osan. Suomalaisten YA-kirjojen näkyvyys medioissa on niin pientä, että voin vain olla kiitollinen siitä julkisuudesta, jonka siivittämänä Royaumen aikakirjat-sarja lähti käyntiin.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Isetin solmu jatkaa siitä, mihin Kolmannessa sisaressa jäätiin. Lune joutuu oppimaan, että jos avaa vieraita portaaleja eikä muista sulkea niitä, saattaa joutua tekemisiin niiden omistajien kanssa. Sarjan toisessa osassa seurataan Kolmannesta sisaresta tutun köörin edesottamuksia, mutta esitellään myös kokonaan uusia hahmoja, esimerkiksi noitien maailmassa Minuitin sydäntä kärkkyvä hovinoita Renardine ja juonikkaita haltioita. Myös Kolmannessa sisaressa rupikonnaksi muutettu noita Vanilla de la Coeur palaa kuvioihin. Pangalaktista glitterfantasiaa, aikamatkailua ja kuumottavia kohtaamisia jälleen siis luvassa, entistä tuhdimmassa paketissa.

Kirjojasi alkaa olla jo käännettyinäkin monille kielille. Miltä tuntuu nähdä oma kirjansa sellaisella kielellä, jota ei ehkä edes ymmärrä? Saatko jo fanipostia ulkomailtakin?

Korona-aika ilman kirjamessuvierailuja yms. on tuonut kirjojeni ulkomaanmyyntiin sellaisen kierteen, että jos minulla ei olisi jo kotona pitkää riviä tekijänkappaleita, koko juttu tuntuisi täysin epätodelliselta! Kirjailijan osa käännösprosessissa kun on harvinaisen helppo: täytyy vain allekirjoittaa agentuurin neuvottelema kustannussopimus, vastata ehkä kääntäjän kysymyksiin ja odottaa kirjaa ilmestyväksi. Varsinaista fanipostia en ole vielä saanut, mutta käännetyt kirjatkin ovat olleet niitä, joiden lukijat ovat vielä melko nuoria.

On hurjaa ajatella, että lapset eri puolilla maailmaa saattavat juuri nyt lukea kirjojani – tai heille luetaan niitä iltasaduksi. Pohdin joskus, miten tarinat avautuvat eri kulttuureissa. Naurattaako sama vitsi turkkilaista lasta kuin tanskalaista? Mitä korealaiset lapset tulevat ajattelemaan maamustekaloista? Tuntuuko joku suomalaiselle lukijalle tavallinen asia toisen kielialueen lapsesta ihmeelliseltä ja eksoottiselta?

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

YA-kirjoista olen viime aikoina olen ihastunut Juno Dawsonin teoksiin, joista Ihmemaa ja Mallikappale on suomennettukin. Suomalaisen YA:n puolella Sini Helmisen Hurme tarjoilee ihanasti kotimaista dark academiaa nuorille ja nuorille aikuisille. Aikuisten osastolta suosittelen Susanna Clarken Piranesia, joka oli täydellisyydessään kertakaikkisen nautittava. Sarjakuvien ystäviä kehotan lukemaan Tillie Waldenin avaruusseikkailujärkäle On a Sunbeamin.

Kiitos Magdalenalle haastattelusta! Suositellusta Hurme-kirjasta ja Sini Helmisestä voi lukea enemmän meidän huhtikuisesta haastattelustamme.

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen – Anni Kuu Nupponen – Mintie Das 
-vuonna 2020:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen