Kirjailijahaastattelu : Mikko Kamula

Espoon Fantasia haastatteli ensi viikon maanantaina viettettävän Kalevalan päivän kunniaksi suomalaisesta mytologiasta inspiraatiota ammentavaa Mikko Kamulaa (s. 1982). Maanantaina ilmestyy myös Kamulan Metsän kansa -sarjan uusin teos Kalevan pojat.  Metsän kansa -sarjaa et ehkä (vielä) löydä kirjastosi fantasiahyllystä, mutta katsomme sen silti kuuluvan fantasiakirjallisuuden sateenvarjon alle – ja ehkä siirrämme Espoossa joitain kappaleita myös fantasiahyllyyn!

Mikko Kamula. (c)Liisa Valonen, Gummerus.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin viimeksi kirjastossa alkutalvesta, jolloin mukaani tarttui tietokirjallisuutta oman työni tueksi sekä proosaosastolta teokset Kuin surmaisi satakielen ja Eläinten vallankumous. Luen vähän mitä milloinkin. Viime aikoina olen innostunut tutustumaan klassikkoihin, jotka komeilevat kaikkien aikojen suosituimpien kaunokirjojen listoilla. Saattaa olla ohimenevä ilmiö.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Sanotaan, että kirjasto on kirjailijalle toinen koti. Ei suhteeni ehkä aivan niin läheinen ole, mutta olen kyllä käyttänyt kirjastojen palveluja enemmän kuin moni ehtii koko elämänsä aikana. Erikoisin muistoni taitaa olla Vaasan kaupunginkirjastosta, jonne lampsin 19-vuotiaana koltiaisena nahkarotsi päällä kysymään, mistä löytyy kansanrunoushylly. Ensimmäinen virkailija ei edes uskonut minun olevan tosissani, vaikka ihan asialla siinä oltiin. Olin silloin saanut inspiraation tarinaan, jota edelleen työstän.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota? Kuinka vahvasti tunnet kirjoittavasi fantasiakirjallisuutta?

Edellisestä käykin ilmi, että olen työstänyt Metsän kansa -sarjaani pitkään, jo yli 20 vuotta. Sain idean tarinaani, kun lueskelin lukiolaisena Väinö Linnasta ja Tuntemattomasta sotilaasta kertovaa lehtijuttua. Muistan miettineeni, mikä muu aihepiiri voisi olla laajasti suomalaisia kiinnostava ja mieltä ylevöittävä, ja jostain tupsahti mieleeni suomalainen mytologia ja kansanperinne. Olen sen jälkeen lukenut paljon tietokirjallisuutta aiheesta ja opiskellut folkloristiikkaa yliopistossa. Vuonna 2013 aloin kirjoittaa täysipäiväisesti.

Minulle oli alusta asti selvää, että kirjoitan Suomeen sijoittuvan historiallisen tarinan, jonka fantasiaelementit kumpuavat siitä perusajatuksesta, että esivanhempiemme muinaiset myytit ja uskomukset ovat tarinan henkilöhahmoille elävää todellisuutta. Olen kuvannut yliluonnollisen erityisesti tarinani alussa varsin arkiseen sävyyn, mistä johtuen kirjojani ei aina mielletä fantasiakirjallisuudeksi, eivätkä ne kovin perinteistä sellaista olekaan. Myöhemmissä teoksissani, jotka ammentavat suomalaisen kansanrunouden suurista eeppisistä teemoista, on huomattavasti selkeämpiä fantasiaelementtejä.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Fantasiakirjallisuuden puolelta minulla ei ole varsinaisia esikuvia, vaikka olenkin fantasiaa lukenut paljon nuorempana. Historiallisten romaanien kirjoittajista tulee mieleen Mika Waltari ja Jean M. Auel, joiden molempien perusteellinen taustatyö teki aikoinaan minuun vaikutuksen ja vaikutti luultavasti myös omiin työskentelytottumuksiini. Pidän jonkinlaisina esikuvina ja tienraivaajina myös Elias Lönnrotia ja Aleksis Kiveä, jotka molemmat hyödynsivät suomalaista kansanperinnettä omassa työssään.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Työskentelytottumukseni ovat pysyneet jo vuosia samanlaisina. Aloitan kirjoittamisen puoli kahdeksalta aamulla, kun vaimoni lähtee töihin, ja pyrin lopettamaan puoli viideltä hänen palatessa. Minulla on työhuone kotonani, joten matkustamiseen kuluvasta ajasta ei tarvitse huolehtia. Viikko-ohjelmaani kuuluu myös liikuntaa vastapainoksi istumatyölle. Korona-aika ei ole näihin rutiineihini paljon vaikuttanut, mutta kaunokirjallisuus alana on toisaalta kokenut suuriakin muutoksia. Digimurroksen kiihtymisen ansiota lienee, että muun muassa minun teoksiani julkaistaan paraikaa äänikirjoina.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Pidän molemmista työvaiheista, mutta editoiminen innostaa yleensä näistä kahdesta enemmän. Uuden tekstin kirjoittaminen on pääosin yksinäistä puurtamista, jossa epävarmuus nostaa helposti päätään. Editoinnin yhteydessä tavallisesti vasta oivallan, että kokonaisuudesta taitaa sittenkin tulla ihan kelvollinen. Lisäksi editointia tehdään yhdessä kustannustoimittajan kanssa, ja siinä vaiheessa kirjailija saa usein ensimmäisen kattavan palautteen tekstistä. Se on pitkään jatkuneen raakatekstin tuottamisen jälkeen todella elähdyttävää.

Pöytälaatikostani ei valitettavasti löydy kovin kiiltäviä helmiä, sillä olen työstänyt ainoastaan tätä samaa tarinaa jo pitkään. Jokunen teksti lukioajoiltani siellä saattaa olla. En ole varma, kehtaanko lukea niitä enää itsekään.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Muistiinpanoni ja keskeneräiset kertomukseni ovat tietokoneella, ja niistä menee joka ilta työpäivän jälkeen automaattisesti varmuuskopio pilvipalveluun. Se onkin tarpeen, sillä minulla on usean vuoden taustatyön aikana syntynyttä tekstiä suunnilleen yhtä paljon kuin varsinaista tarinaa on kirjoitettuna. Usein haen inspiraatiota esimerkiksi mytologiaan liittyvistä muistiinpanoistani, ja toisinaan sieltä löytyykin seuraava kummallisuus, jonka tarinani hahmot voisivat kohdata. Myös henkilöhahmoista minulla on erillinen tiedosto, johon olen merkinnyt perustiedot jokaisesta hahmosta. Se onkin tarpeen näin pitkässä kertomuksessa. Olisi työlästä selata kirjan sivuja palauttaakseen mieleen, miten on jotakin hahmoa vaikkapa 400 sivua aiemmin kuvaillut.

Tarinan juonen olen hahmotellut etukäteen valmiiksi koko kirjasarjan osalta, mutta kyseessä on vain karkea hahmotelma. Suunnitelmaani tulee jatkuvasti pieniä muutoksia, ja ne syntyvät yleensä kirjoittamisen ohessa tarinan ehdoilla. Hahmoilla on ikään kuin oma kohtalonsa, jota kohti he vääjäämättä kulkevat, mutta matka sinne on täynnä mutkia, joista muutamille he harhautuvat mielestäni täysin oma-aloitteisesti. Illat ja viikonloput yritän pitää työstä vapaata, eli minulla ei ole jatkuvasti muistikirja taskussa.

Onko joku kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi?

Minulla ei ole suosikkeja, mutta kirjojeni kolmesta päähenkilöstä Heiskan ja Tenhon kuvaaminen on ollut helpointa, koska he ovat samaa sukupuolta kanssani. He ovat keskenään hyvin erilaisia hahmoja, joiden kautta voi kertoa erilaisista teemoista. Varpun kuvaaminen oli aluksi haastavaa ja jouduin käyttämään enemmän työtä siihen, että keksin hänelle mielenkiintoisia tapahtumia. Mielestäni lopputulos on kuitenkin, että hahmo on kasvanut, kehittynyt ja itsenäistynyt eniten tarinani päähenkilöistä, ja nykyään hänenkin tarinalinjansa kirjoittaminen on nautinnollista.

Kirjan Kalevan pojat -kansikuva.

Kalevan pojat on Metsän kansa -sarjan neljäs osa. Oliko kuusiosainen sarjan kaari sinulla tiedossa jo ensimmäistä kirjaa aloittaessasi? Joko sinulla on ajatuksia siitä mitä kirjoitat Metsän kansan tarinan päätyttyä?

Olin kirjoittanut esikoisromaaniani muutaman luvun, kun ymmärsin, että minun täytyy hahmotella koko pitkän tarinan juoni jossain määrin valmiiksi. Tuosta hahmotelmasta tuli noin 20-sivuinen tekstitiedosto, jossa jaoin tarinan aika lailla hetken mielijohteesta kuuteen osaan. Yhtä hyvin kirjoja olisi voinut olla vaikka seitsemän. Kun myöhemmin tein kustannussopimuksen Gummeruksen kanssa ja ensimmäinen osa julkaistiin, markkinoitiin kirjasarjaa kuusiosaisena. Se oikeastaan lopullisesti niittasi teosten lukumäärän kuuteen.

Vielä ei ole mielessä mitään selkeää ajatusta siitä, mitä teen tämän pitkän tarinan valmistuttua, mutta kirjoittamista en aio lopettaa. Suomalaisesta mytologiasta minulla on niin paljon taustamateriaalia, että mahdollisesti palaan aihepiirin pariin joskus, mutta en välttämättä heti seuraavassa tarinassani.

Kalevan pojat viittaa jo nimensäkin puolesta kansalliseepokseemme ja ilmestyy maanantaina 28.2.2022 eli Kalevalan päivänä. Kalevalan tarinat elävät kirjasarjasi taustalla. Mikä on suhteesi Kalevalaan?

Olen lukenut Kalevalan pari kertaa kannesta kanteen läpi ja selannut sen yksittäisiä runoja lukemattomia kertoja. Kansalliseepoksemme ammentaa samasta lähdeaineistosta kuin minun kirjani: suomalaisista kansanrunoista ja uskomusperinteestä. Pidänkin siksi Kalevalaa esikuvana ja inspiraation lähteenä. Elias Lönnrotin tavoite oli muodostaa maaseudun asukkaiden laulamista vanhoista runoista pitkä yhtenäinen tarina, joka toimisi kansallisen ylpeyden aiheena kaikille suomalaisille. Minun tavoitteeni on pitkälti sama, ainakin siinä mielessä, että yritän käsitellä suomalaista kansanperinnettä mahdollisimman laajasti pitkässä yhtenäisessä tarinassa, joskin nykyaikaisen proosan keinoin.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta Kalevan pojat -kirjastasi?

Teoksessa on kolme päähenkilöä, joiden kautta lukija pääsee aikamatkalle 1400-luvun sotilaan, tietäjän ja parantajan elämään, ja toki tutustuu muutenkin siihen, millainen maailma oli yli 500 vuotta sitten. Olen pyrkinyt olemaan niin historiallisten faktojen kuin kansanperinteen kuvaamisen osalta mahdollisimman tarkka, jotta epäkohtia ei olisi. Teoksen yksi keskeinen teema on erilaisten kulttuurien kohtaaminen, kun savolaiset, hämäläiset, karjalaiset ja saamelaiset kinastelevat ja asioivat toisinaan sovussa keskenään. Ruotsin kuningaskunnan ja Moskovan suuriruhtinaskunnan välisen rajan läheisyys tuo tähän oman lisämausteensa.

Aiempien osien lukeminen ensin parantaa lukukokemusta, mutta saamani palautteen perusteella se ei ole mitenkään välttämätöntä.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Otetaanpa tähän vaikka fantasia- ja scifi-osastolta pari suositusta: Erika Vikin Kaksosauringot-trilogia on omaperäistä fantasiaa, jonka tarinassa on myös syvällistä sanomaa. Erika aloitti kirjailijana samaan aikaan kanssani. Science fiction -puolelta osuu silmiin hyllyssäni oleva Orson Scott Cardin teos Ender, jota en ole lukenut pitkään aikaan. Sen muistan, että kirja on koukuttava ja hyödyntää nerokkaalla tavalla suljetun tilan mahdollisuuksia tarinankerronnassa.

Kiitos Mikko Kamulalle haastattelusta ja hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää lukijoillemme!

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut

-vuonna 2022:
Marko Hautala
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen – Anni Kuu Nupponen – Mintie Das – Magdalena Hai – Toni Tuomanen – Päivi Marita Alatalo – Anne Leinonen
-vuonna 2020:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen