Kirjailijahaastattelu: Mintie Das

Juhannuksen kunniaksi Fantasian porukka rohkaistui toiseen englanninkieliseen haastatteluunsa ja kysyi Intiassa syntyneeltä, Yhdysvalloissa kasvaneelta ja Suomeen asettuneelta Mintie Dasilta kuulumisia hänen uuden kirjansa, Kuolleetkin ghostaa ilmestymisen kunniaksi. Mintien kotisivu on osoitteessa mintiedas.com tai voit seurata häntä Instagrammissa.

Kirjailija Mintie Das. Kuva (c) Marek Sabogal.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin Oodissa lainaamassa kirjoja. Se  on todella upea paikka vain oleskellakin, ja vain  kävelymatkan päässä kotoani.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Isäni ja minä jaamme rakkauden kirjastoja kohtaan ja yksi aikaisimmista muistoistani on kuinka ”autan” häntä etsimään kirjoja tutkimuskäyttöön paikallisen yliopiston kirjastossa – kaunis ja moderni viisikerroksinen rakennus, joka varjosti korkeudellaan pientä yhdysvaltalaista kotikaupunkiani. Koska muutimme lapsuudessani usein, yksi ensimmäisistä asioista, jonka tein uudessa maassa, oli mennä jokaisen kaupungin pääkirjastoon ja tutustua heidän englanninkielisten kirjojensa kokoelmaan.

Olen aina rakastanut kirjoja ja vaikka tämä saattaa kuulostaa kornilta, kirjastot ovat pyhiä paikkojani. Kun saavun ensimmäistä kertaa itselleni uuteen kirjastoon, minut valtaa sama innostuneisuus kuin lapsenakin.

Olet asunut useissa maissa ja nyt asettunut Suomeen. Miksi?

Synnyin Intiassa ja kasvoin Yhdysvalloissa, mutta onnekseni vartuin asuen ympäri maailmaa, koska isäni työskenteli ihmisoikeusasiantuntijana YK:ssa. Aikuisena urani on  kuljettanut minua maailmalla. Nautin tuntemattoman kohtaamisesta.

Kun olin kolmetoista, hallituksenne kutsui isäni tänne tekemään tutkimusta, joten me (isäni, vanhempi veljeni ja minä) muutimme vuodeksi Suomeen. Tämä oli aikana ennen internettiä, joten minulla ei ollut mitään käsitystä mihin joudun. Mutta se oli yksi elämäni parhaista vuosista. Itseasiassa, silloin saamani kaksi parasta ystävääni ovat edelleen kaksi parasta ystävääni.

Tiedän että tämä kuulostaa hullulta, mutta minusta tuntuu, että olen ollut suomalainen jossain edellisessä elämässäni, vain koska tunnen niin syvää yhteyttä tähän maahan! Rakastan synkkää huumoria, melankoliaa sekä suomalaisille tyypillistä suoraa ja asiallista asennetta.

Palasin vierailuille Suomeen kunnes menin yliopistoon, ja sen jälkeen elämästäni tuli liian kiireistä siihen. Mutta kaipasin Suomea, sillä jotkut elämäni onnellisimmista hetkistä olivat tapahtuneet täällä. Lopulta noin yksitoista vuotta sitten päätin, että olkoon, miksipä en vain voisi muuttaa Suomeen! Syyni ei siis ollut mies tai työ vaan rakkaus tähän maahan. Yksi parhaista päätöksistäni koskaan.

Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen rakastanut lukemista ja tarinoiden sepitystä pienestä pitäen. Uskon, että kirjoittaminen on aina ollut osa DNAtani. Se ei kuitenkaan ole ollut helppoa ruskealle maahanmuuttajanaiselle.

Vaikka isäni menestyi ei-niin-perinteikkäällä urallaan, hän – kuten monet siirtolaisvanhemmat – uhrasi paljon sen eteen, että hänen lapsensa saisivat ne mahdollisuudet, joita hänellä ei ollut ollut. Niinpä hän halusi, että olisin valinnut perinteisemmän uran lääkärinä tai juristina. Hänen ajatuksenaan oli, että juristina tienaisin niin hyvin, että sitten voisin kirjoittaa mitä haluaisin.

Luova elämä tarkoittaa, että sinulla tulee olla rohkeutta olla haavoittuva ja uskoa työhösi, vaikkei kukaan muu uskoisikaan. Perheeni ja lähipiirini hyväksynnän ja rohkaisun puute saivat minut lykkäämään kirjoittamista useita vuosia.

Vasta noin 25-vuotiaana, kun minulla meni muutenkin vähän heikosti, kuulin päivittäisessä meditaatiossani viestin ”kirjoita itsesi ulos siitä”. Joten tein niin. Se oli ihka ensimmäinen kirja, jonka kirjoitin, originaali Brown Girl. [Kuolleetkin ghostaa -kirjan englanninkielinen nimi on Brown Girl Ghosted.]

Kun aloin etsiä kustantajaa Brown Girlille, monet isot yhdysvaltalaiset kustantamot olivat kiinnostuneita, mutta sanoivat, että koska päähenkilö ei ole valkoihoinen, ei se koskaan olisi valtavirtaa. Tarkemmin sanottuna – sillä vaikka suuret kustantamot olivatkin julkaisseet jokusen kirjan, joissa oli intialais-amerikkalainen päähenkilö – minun tarinani ei sopinut pääosin valkoisten yhdysvaltalaisten kustantamojen sallimaan narratiiviin, jossa alistetulle ruskealle tytölle ainoa sopiva juoni oli järjestetty avioliitto.

Hylkäykset ovat osa luovien alojen arkipäivää. Mutta kirjaani ei hylätty, koska se ei ollut tarpeeksi hyvä, vaan se hylättiin, koska se ei ollut tarpeeksi ”valkoinen”. Olin raivoissani ja päätin laittaa Brown Girlin odottamaan, kunnes kustannusala voisi hyväksyä sen minun ehdoillani, ei heidän.

Pelko on luonnollinen osa elämää, puhumattakaan luovasta elämästä. Me kaikki tunnemme sen, mutta et voi antaa sen estää sinua. Olen sisäistänyt tämän ja se periaatteessa on Brown Girlin – uudelleen kirjoitetun Brown Girlin – teema.

Siinä meni kuusitoista vuotta, mutta lopulta sain suuren yhdysvaltalaisen kustantajan Brown Girlille. Noiden kuudentoista vuoden aikana kirjoitin ja julkaisin kolme kirjaa. Oma kirjailijan ääneni oli vahvistunut ja myös maailma oli kovin erilainen kuin aiemmin, joten minun täytyi kirjoittaa Brown Girl uudelleen, jotta se kuvastaisi tätä muutosta. Näin syntyi Kuolleetkin ghostaa.

Haluan painottaa erityisesti nuorille lukijoille, ettei koskaan ole vain yhtä oikeaa reittiä unelmiesi saavuttamiseksi. Älä pelkää tehdä asioita omalla tavallasi.

Storm Sisters -kirjojen syntytarina on hiukan erikoinen. Kertoisitko siitä?

Storm sisters -kirjat saivat alkunsa kun konsultoin Roviota eräässä projektissa. Minulle selvisi, että heillä on myös julkaisutoimintaa, joten kerroin heille ”Olen loistava kirjailija ja teidän pitäisi julkaista kirjojani.” He mainitsivat ajatuksen tytöistä merirosvoina ja antoivat minun luoda kokonaisen maailman ja hahmot sen ajatuksen ympärille ja näin Storm Sisters sai alkunsa. Esittelimme sen ensimmäistä kertaa Frankfurtin kirjamessuilla ja Berliinin elokuvajuhlilla olimme filmintekijöille esiteltyjen kirjojen joukossa. Storm Sisters -kirjat on käännetty kahdeksalle kielelle ja ne ovat yksi elämäni parhaita kokemuksia niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? 

Rakastan murhamysteerejä ja siksi kirjoitan aina jonkun mysteerin kirjoihini, joten isosti Agatha Christie. Rakastan myös Laura Lippmania, joka on upea nykyajan jännityskirjailija.

Ennemminkin kuin tiettyjä kirjailijoita, suurimpia vaikutteitani ovat tietyt kirjat. Angie Thomasin Viha jonka kylvät on mahtava ja tuo esiin kuinka nuorten aikuisten kirjat voivat olla myös vakavasti otettavia tai yhtä kirjallisia kuin muutkin genret. Muita suuria vaikutteitani ovat Jeffrey Eugenidesin Middlesex, Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, Gillian Flynnin Teräviä esineitä, Jon Krakauerin Jäätäviin korkeuksiin – voisin jatkaa vaikka kuinka kauan!

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko korona vaikuttanut niihin?

Olen yökukkuja, joten yleensä alan kirjoittaa puoli viideltä iltapäivällä ja jatkan aamukahteen.

Nepalilainen hoitajani opetti minulle lapsena kuinka meditoida ja meditoin joka päivä herättyäni – kestipä siinä kuinka kauan tahansa. Luen sähköpostit ja hoidan muut asiat. Sitten menen kävelylle. Vaikka Suomessa ja Helsingissä on niin paljon kaunista luontoa, itseasiassa pidän enemmän kaupunkikävelyistä. Minusta on ihanaa katsella arkkitehtuuria ja ihmisiä ympärilläni. Kun olen syönyt maittavan brunssin (ruuanlaitto on yksi harrastuksistani), alan kirjoittaa.

Olen työskennellyt kotoa jo vuosia, joten korona ei muuttanut mitään.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt joitakin helmiä, johon olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

En oikein tiedä kuinka vastaisin tähän, joten kerron vähän työskentelystäni ja toivon sen sopivan vastaukseksi. Meditoin, kunnes kuulen sanat, näen lauseen, kuvan tai saan idean mitä kirjoittaa. Sitten vain kirjoitan.

Ensimmäisessä versiossani on aina kaikki mahdolliset jutut, jotka haluan mukaan. Tiedän että se on klisee, mutta kirjoittaminen on oikeastaan mitä jätät pois ensimmäisen version jälkeen, tai kuten sanotaan ”kill your darlings”. Luotan todella paljon kustannustoimittajaani ja alamme muokata/parannella käsikirjoitustani. Jos en ole vielä täysin valmis poistamaan jotain, sitten laitan sen talteen omaan kansioonsa. Käyn sitä kansiota läpi koko kirjoitusprosessin ajan, pohtien jos joku poistettu osa toimisikin jossain toisessa kohdassa.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Kun tiedän mistä haluan kirjoittaa, aloitan suuret taustatutkimukset. Storm Sistersejä kirjoittaessani minun piti tehdä paljon taustatyötä, koska tiesin että halusin tarinan tapahtuvan 1780-luvulla, mutta en tiennyt mitään tuon aikakauden merirosvoista. Tiesin myös että halusin tyttöjen purjehtivan ympäri maailmaa, joten matkustin monissa Aasian ja Euroopan maissa ja kaupungeissa, joissa on suuret satamat.

Kuolleetkin ghostaa tapahtuu nykypäivässä ja siinä on omasta intialaisesta taustastani ammentavia yliluonnollisia ja mytologisia kertomuksia. Mutta halusin saada huomattavasti enemmän  tietoa näistä myyteistä ja sukeltaa suurmoguleiden historiaan. Ne muodostavat taustan Aiedeoille, muinaisille soturikuningattarille, joista Kuolleetkin ghostaa kertoo.  Matkustin kuukauden ajan Rajasthanissa ja Assamissa (jossa olen syntynyt). Se oli mahtavaa, koska Rajasthanissa sain ratsastaa kameleilla erämaassa, käydä ihmeellisissä moguleiden palatseissa ja opin todella paljon historioitsijoilta. Assamissa, joka on kesyttömämpi, ratsastin elefanteilla viidakossa ja vierailin pikkukylissä, jotka historiallisesti ovat tunnettuja ”mustan magian” harjoittamisesta.

Annoin kaikkien näiden kokemusten ja keräämäni tiedon imeytyä ja sitten saatoin aloittaa maailman luomisen. Maailmanluonti on minulle erittäin tärkeää, koska uskon tarinoihin, jotka voitaisiin kertoa useissa eri muodoissa, jotta yleisö saa kokonaisvaltaisen kokemuksen.

Käytännössä maailmani luomiseksi kirjoitan yksityiskohtaisia käsikirjoja, joissa pääpiirteittäin kuvataan kaikki hahmoista, tapahtumapaikasta, kaikesta maailmanrakennukseen liittyvästä. Nämä käsikirjat eivät ole vain hyviä tietoteoksia kirjoitustyön apuvälineitä minulle itselleni, vaan niiden jakaminen helpottaa myös työskentelyä kirjoistani kiinnostuneiden elokuvastudioiden kanssa.

Kun maailmanrakennus on valmis, kirjoitan yksityiskohtaisen selostuksen kirjan tapahtumista. Tiedän, että joistakin kirjailijoista se tappaa luovuuden, mutta koska kirjoitan sarjoja/trilogioita selostukset pitävät minut kartalla juonesta. Selostus on kuin kartta, joka kertoo minulle mihin suuntaan olen menossa, mutta olen myös avoin matkan varrella tuleville käänteille.

En koskaan kirjoita sanaakaan ennen kuin tiedän täsmälleen, miten tarinani loppuu – kirjassa, sarjassa/trilogiassa – koska inhoan kirjojen tai elokuvien avoimeksi jääneitä juonenkäänteitä!

Kuolleetkin ghostaa -kirjassa on isoja aiheita kuten rasismi, raiskauskulttuuri ja kiusaaminen. Oliko sinun helppo kirjoittaa näistä teemoista?

Kirjoitin paljon omasta elämästäni Kuolleetkin ghostaa -kirjaan. Erityisesti tähän maailmanaikaan on minusta todella tärkeää käsitellä rotua, rasismia, syrjintää, identiteettiä, seksuaalista häirintää ja muita vastaavia aiheita. Jotta voisin kirjoittaa noista asioista samaistuttavasti, oli minun syväluodattava itseäni ja se ei tietenkään ollut helppoa. Mutta uskon vahvasti että huumori on tehokas työkalu, kun näitä asioita käsitellään, koska se tekee siitä helpommin lähestyttävää.

Tarkastelen rotukysymystä tosi päheän ruskean sankarittaren kautta, tarinassa jossa on kiehtova mysteeri ja murha sekä ilkeitä tyttöjä. Kuolleetkin ghostaa on ikäänkuin Riverdalen ja Viha jota kylvät -kirjan sekoitus.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Kirjan Kuolleetkin ghostaa -kansikuva

Yliluonnollinen #metoo-trilleri ilkeistä tytöistä, murhasta ja henkimaailman sotureista yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa. Koulun huutosakin kapteeni tapetaan pian hänestä kuvatun seksivideon päädyttyä sosiaaliseen mediaan. On Violetin aika osoittaa kykynsä ja näyttää, että hän on valmis seuraamaan soturiesiäitiensä jalanjäljissä. Violet joutuu tulikokeeseen, ja hänen on löydettävä tappaja –tai muuten hän on seuraava uhri.

Kirjan taustalla on erikoinen tarina. Mainitsin jo aiemmin, että kirjoitin sen noin kahdeksantoista vuotta sitten ja isot yhdysvaltalaiset kustantamot olivat siitä kiinnostuneita. Mutta koska päähenkilö ei ollut valkoinen, ei se koskaan olisi valtavirtajulkaisu. Tiesin, ettei se ollut oikein, joten laitoin kirjan jemmaan ja odotin Yhdysvaltojen kustannustoiminnan kehittymistä. Sitten Berliinin Filmifestivaalien päivällisillä istuin JK Rowlingin kustannustoimittajan vieressä ja kerroin hänelle kaikenlaisista huvittavista sattumuksista, joihin Yhdysvaltojen pikkukaupungin ainoat ruskeat tytöt (olen intialais-amerikkalainen) törmäävät kasvaessaan. Hän sanoi, että minun kannattaisi kirjoittaa niistä ja ymmärsin että minähän olin jo tehnyt sen.

Joten pyyhin pölyt vanhasta Brown Girl -käsikirjoituksestani, päivitin sen ja lisäsin yliluonnollisen juonikuvion. Kuolleetkin ghostaa kertoo kuusitoistavuotiaasta intialais-amerikkalaisesta tytöstä, jonka täytyy täyttää kohtalonsa Aiedeona, muinaisen Intian soturikuningattarien perillisenä, samalla kun hän kamppailee high schoolin ja teinielämän haasteiden kanssa pienessä keskilännen kaupungissa. Siinä meni lähes kaksi vuosikymmentä, mutta lopulta sain sen myytyä suurelle yhdysvaltalaiselle kustantamolle ja maaliskuussa 2020 Brown Girl Ghosted ilmestyi Yhdysvalloissa.

Olin itseasiassa Yhdysvalloissa maaliskuussa 2020 aloittamassa ensimmäistä viikkoa 78 päivän esittelyturneesta kun korona iski ja koko maailma pysähtyi. Olin palatessani todella hajalla, koska vaikka olin jo julkaissut kaksi Storm Sisters -kirjaa, Brown Girl Ghosted -kirjan julkaiseminen oli kestänyt niin kauan ja kaikki kiertuesuunnitelmat olivat tuhoutuneet. Joten olen todella innoissani voidessani olla Suomessa kun Kuolleetkin ghostaa ilmestyy.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? 

En voi valita suosikkihenkilöä mutta Deden hahmo Kuolleetkin ghostaa -kirjassa perustuu minut kasvattaneeseen nannyyn. En edes vaivautunut vaihtamaan hänen nimeään. Niin tosielämässä kuin kirjassakin, Dede on aina Mr. Miyagi Jack Sparrow’n katu-uskottavuuden omaavana pomoladyna sarissaan ja siihen sointuvissa Keds-tennareissaan.

Mitä neuvoja antaisit kirjoittamisesta haaveileville?

Älä pelkää töpeksiväsi. Oletpa minkäikäinen tahansa, kun ensimmäistä kertaa alat kirjoittaa, se mitä kuvittelet ei välttämättä ole sama asia kuin mitä saat ulos sivuille. Se on okei. Luota siihen, että harjoittelemalla pystyt parempaan ja nauti kirjoittamisesta!

Juhannuksesta näyttää tulevan aurinkoinen ja lämmin. Onko sinulla juhlasuunnitelmia?

Minusta ja aviomiehestäni on aivan ihanaa jäädä Helsinkiin juhannuksena, koska kaikki muut lähtevät ja tuntuu kuin meillä olisi koko kaupunki itsellämme.

Kiitos Mintie! Tämä on Fantsun kevätkauden 2021 viimeinen haastattelu, hyvää juhannusta ja mahtavaa kesää teille lukijoillemme!

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen – Anni Kuu Nupponen
-vuonna 2020:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen