Kirjailijahaastattelu: Sini Helminen

Kirjailija Sini Helminen sinisessä puvussa ja mustassa hatussa, jossa on violetti nauha.

Espoon Fantasian haastattelussa huhtikuussa on Helsingissä lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevä kirjailija Sini Helminen (s.1987). Sinin uusin kirja Hurme on suunnattu hiukan vanhemmalle yleisölle kuin aiempi neliosainen Väkiveriset-sarja.

Kirjailija Sini Helminen sinisessä puvussa ja mustassa hatussa, jossa on violetti nauha.

Sini Helminen (kuva Janne Luotola).

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin kirjastossa viimeksi tänään, koska olen siellä töissä. Lomallakin on silti pakko ihailla muiden paikkakuntien kirjastoja tai vähintään käydä joka viikko omassa lähikirjastossa hakemassa varaukset.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Kirjasto on aina ollut minulle todella tärkeä paikka: se on ollut ovi erilaisiin fantasiamaailmoihin, työpaikka, omien kirjoittamieni kirjojen koti. Olen jopa viettänyt hääni kirjastossa. Kaikkein lämpimimmät muistot minulla on kuitenkin lapsuuteni matkoista kirjastoautolle, kun kuljetin kirjoja pulkassa tai potkukelkalla ja joka kerta oli iloinen jännitys siitä, mitä hyllyiltä tällä kertaa löytyisi.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Kuuntelin alle kouluikäisenä äänikirjoja ja piirtelin samalla hahmoja ja ajattelin, että haluaisin kuvittajaksi. Kuitenkin kun menin kouluun ja opin kirjoittamaan ja lukemaan, aloin heti askarrella omia pikku kirjoja lemmikkieläimistä ja haaveilla oikean kirjan kirjoittamisesta. Minulla meni kuitenkin vähän aikaa, ennen kuin tajusin, että haluan lukea ja kirjoittaa juuri fantasiaa. Lastenkirjoissa ja saduissa taikuutta sisältäviä tarinoita ei kutsuttu fantasiaksi, ja kirjastoautolla fantasiatarralla varustetut kirjat näyttivät paksuilta, niissä oli kannessa miehiä miekka kädessä taistelemassa lohikäärmeiden kanssa, eikä se puhutellut minua yhtään. Lopulta alakoulun lopussa kuitenkin tajusin, että fantasiaa on muutakin ja että juuri fantasia on sitä, mitä haluan kirjoittaa.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Yhtä esikuvaa ei ole, mutta J.R.R. Tolkienien kyky fantasiamaailmojen luomiseen, Jane Austenin hurmaavan inhimilliset ihmissuhteet, Agatha Christien juonenrakennus ja Oscar Wilden pureva nokkeluus ovat ainakin ikuisesti ihailuni kohteena. Heihin en toki kehtaa omia kirjojani verrata, mutta ehkäpä Anna Hallavan ja Annukka Salaman huumoria viljelevässä urbaanissa fantasiassa on jotain samaa kuin omissa teoksissani.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Väkiverisiä kirjoitin luvun kuukaudessa päivätyön ohessa, mutta nyt uuden Lujaverinen -trilogian kohdalla kirjoittaminen on ollut kausiluontoista, koska en enää oikein osaa kirjoittaa iltapuhteina. Minulla on nyt myös ollut onni saada mahdollisuus pitää kesäisin apurahan turvin kirjoitusvapaata. Tyypilliset kirjoituspäiväni ovat hyvin säännöllisiä: kuudelta aamulla ylös, jumppaa ja ulos lenkille, sitten koneen ääreen naputtelemaan. Korona-aika kyllä viime kirjoitusvapaalla heikensi paljon keskittymiskykyäni ja hidasti kirjoitusprosessia. Toinen etätyöläinen saman katon alla ei myöskään helpottanut asiaa. Sain lopulta käsikirjoituksen kyllä valmiiksi aivan viime tipassa, mutta olin jatkuvasti aikataulusta pahasti jäljessä. Toivon kovasti, että nyt kun aloitan taas kohta uuden kirjoitusvapaan Lujaverinen -trilogian päättelemiseksi, pystyn saamaan ahdistavat ajatukset pois ja tekstiä paperille.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Ehdottomasti pidän enemmän uuden kirjoittamisesta, vaikka se onkin joskus tuskaa ja valkoisessa usvassa hapuilua. Editoiminen on taito, jota minun on ollut pakko opetella vaikeimman kautta, mutta onneksi kirjoituspalautepiirini kommentit ja kustannustoimittaja sekä mahtavat esilukijat ovat olleet tässä apuna. Ainoa vanha materiaali, jota voin tähän mennessä sanoa hyödyntäneeni, on Veden vallassa -romaanin vanha versio, joka erosi uudesta niin paljon, että kirjoitin suurimman osan uudestaan. Olin nimittäin alun perin kirjoittanut Veden vallassa -käsikirjoituksen ensimmäisenä, mutta siitä lopulta tuli vasta sarjan kolmas osa. Vielä minulla on pöytälaatikossa ensimmäinen vanha fantasiakässärini haltioista teiniajoilta, josta välillä mietin, pitäisikö siitä tehdä jotain vai jättää pölyyntymään laatikkoonsa.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Ensimmäinen pöytälaatikkoon jäänyt kässärini oli etukäteen juonittu, mutta enimmäkseen olen kirjoittajana löytöretkeilijä, joka punoo tarinaa sitä kirjoittaessaan. Välillä tuntuu jopa, että alitajuntani on jo upottanut tarinaan elementtejä, joiden merkityksen ymmärrän vasta myöhemmin. Tällä metodilla tosin välillä joutuu parantelemaan juonikuviota jälkikäteen ja lisäämään istutuksia aiempiin lukuihin, kun itsekin yllättyy, kun murhaaja ei ollutkaan se, jota epäilin. Henkilöhahmot ovat minulle tärkeitä ja usein koko tarina lähtee liikkeelle heistä. Maailman rakentamiseen teen kuitenkin myös taustatyötä. Erityisesti olen lukenut kansanperinnettä käsitteleviä kirjoja ja etsinyt niistä inspiraatiota sekä Väkiverisiin että Lujaverinen –trilogiaan. Lujaverinen -trilogiaa varten luin myös hautausmaita, kuolemaa ja hautaustoimistoja koskevaa tietokirjallisuutta.

Kirjailija Helminen töissään pukeutuneena turkoosiin yksisarvisasuun

Kirjailija Sini Helmisen saattaa päivätyössään pukeutua vaikka yksisarviseksi.

Luet työksesi paljon lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Vaikuttaako se sinuun kirjailijana?

Luen tosiaan erittäin paljon lasten- ja nuortenkirjallisuutta kirjavinkkauksia varten ja varmasti se myös vaikuttaa minuun. Vaikka töissä saatan arvioida nuortenkirjallisuuden uusia trendejä ja toivoa, että joku kirjottaisi vinkattavaksi juuri tietynlaisen kirjan, en kuitenkaan pysty itse valitsemaan aihetta tai kirjoitustyyliä laskelmoiden. En voi itse päättää, millaiset tarinat haluavat tulla luokseni. Se paljossa lukemisessa on kuitenkin etuna, että en kuvittele keksineeni pyörää, vaan ymmärrän, että meille kaikille on kirjallisuuden kentällä tilaa, vaikka välillä samantapaiset ideat juolahtavat samaan aikaan useampaan päähän.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Kirjoista varmaan monelle kirjoittajalle on aina rakkain se viimeksi kirjoitettu, eli tässä tapauksessa minulle Hurmeen jatko-osa, joka on minulla vielä työstössä. Väkiveriset -sarjassa minulle tärkein hahmo oli ilkikurinen sinipiika Tuulia, joka kulkikin mukanani muuten itsenäisistä eri päähenkilöiden tarinoista toisesta toiseen. Hurmeessa olen ehkä hiukan ihastunut Hallaan, kiintynyt Darth Mau -kissaani sekä sympatisoin päähenkilö Seelan hautausurakoitsijaenoa Seppoa. Muiden kirjoissa rakkaita hahmoja riittää, mutta J.M. Barrien Peter Pan on niistä ehkä minulle silti kaikkein tärkein.

Väkiveriset-sarjassasi käytit hienosti suomalaista mytologiaa. Oliko se tietoinen valinta?

Olen ollut jo lapsesta asti kiinnostunut kotimaisesta mytologiasta. Oma äitini nimesi minut siniksi sinipiikojen mukaan, koska kuulemma näytin keijulta. Minua ärsytti, kun en varttuessani oikein löytänyt kotimaisen mytologian olentoja kuin tietokirjoista ja ulkomaiset olennot hallitsivat fantasiakirjallisuutta. Siksi halusin itse kirjoittaa juuri metsänneidoista, sinipiioista, näkeistä ja muista kotimaisista fantasiaotuksista, joiden melkein pystyin kuvittelemaan pienenä asuvan salaa kanssamme rinnan.

Kirjan Hurme kansikuva, jossa pinkki pääkallo, jonka toisessa silmässä turkoosi sulka.

Hurmeen kansikuvan on toteuttanut Karin Niemi.

Mitä haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Uusi kirjani Hurme aloittaa uuden Lujaverinen -trilogian, jossa urbaaniin fantasiaan ja yliluonnolliseen romantiikkaan yhdistyy melkoinen annos mustalla huumorilla laimennettua kauhua. Päähenkilö on yliopisto-opintojen perässä Helsinkiin muuttava Seela, joka muuttaa suvun hautaustoimistoon ja saa katastrofaalisesti menneiden treffien jälkeen peräänsä kummittelevan Tinder-deitin. Mukana on myös runsaasti sateenkaarevia hahmoja.

Mikä on oikea kirjaston hyllypaikka Hurmeelle? Onko se vielä nuortenkirja, vai pitäisikö kirjastoissa olla erikseen nuorten aikuisten kirjat?

Itse laittaisin Hurmeen kauhuelementeistä huolimatta fantasiahyllyyn, koska vaikka se voi kauhua kaihtavasta tuntua hurjalta, kokeneille kauhukonkareille se on liian pinkki ja glitterinen. Meillä Helmet-kirjastoissa ei oikein ole muita vaihtoehtoja kuin pistää Hurme nuorten hyllyyn, mutta paras paikka olisi toki YA eli nuoret aikuiset. Osassa Suomen kirjastoissa nuorten aikuisten hylly onkin erikseen. Helsingin jaottelu lapset, nuoret ja aikuiset tuntuu kyllä hieman ongelmallisen laajalta.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Voi ei! Vinkkarin on aina vaikeaa valita vain pari… No voisin nyt vinkata vaikka J.S. Meresmaan Dodon, koska olen juuri nyt itse ihastunut säeromaaneihin. Se kertoo Iinasta, joka kipuilee masentuneen poikaystävän, laskevien arvosanojen, hankalan isäsuhteen ja oman identiteettinsä kanssa. Samaan aikaan kirja on kuitenkin todella raikas ja mukana on maaginen, symbolinen lemmikki. Toinen vuoden sisään suuren vaikutuksen tehnyt on For YA -youtubekanava sisareni Elina Pitkäkankaan Hukan perimät, itsenäinen spin-off ihmissusista kertovaan Kuura-trilogiaan, pistää kyllä adrenaliinin sykkimään suoniin ja avaa kyynelkanavat.

 

Olemme aiemmin julkaisseet JS Meresmaan haastattelun Dodon ilmestyessä ja Elina Pitkäkankaa haastattlun Hukan perimien ilmestyessä – lue näistä lisää!

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka MäkeläDess Terentjeva ja Susanna Hynynen
-vuonna 2020
:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen

Sini Neuvonen

Sini Neuvonen

Ibbotson, Cooper, Le Guin, Tolkien, satukokoelmat – suosikkikirjani olivat fantasiaa jo ennen kuin genreistä mitään tiesin. Aineistovalintaa tekevänä koetan pysyä mukana sekä fantasian että scifin uutuuksissa. Hyviä kirjoja on enemmän kuin aikaa lukea.

Kirjoita kommentti