Kirjailijahaastattelu : Anne Leinonen

Fantsun joulukuun haastattelussa kuulemme yhden Suomikumman tuotteliaimman ja vaikuttavimman hahmon, Anne Leinosen (s. 1973) tuoreita kuulumisia. Annen ensimmäinen (yhdessä Eija Laitisen kanssa) julkaistu teos  Lokkeja rakastava veli ilmestyi 2000, tuorein novellikokoelma Nokkion laulu marraskuussa. Näiden välissä Anne on voittanut Atorox- ja Portti-palkintoja novelleillaan ja kirjamuotoisia julkaisujakin on kertynyt kohtalainen pino!

Anne Leinonen. (kuva Mia Vänskä)

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin verkkokirjastossa uusimassa lainoja ja tekemässä varauksia. Fyysisesti kävin kaksi viikkoa sitten hakemassa varauksia. Lähikirjasto Ristiinassa sekä Mikkelin kaupunginkirjasto ovat ”kotipesiäni”.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Kotonani ei ollut kirjoja tai kirjahyllyä, joten olen kaikki lapsuuteni kirjat nauttinut kirjastoista lainaamalla. Luin paljon, jopa kolme kirjaa illassa, kun oikein vauhtiin pääsin. Alakoulussa kirjastoauto tuli kerran viikossa, ruokatunnilla, ja jos halusi parhaat sarjakuvat oli syötävä nopeasti ja juostava jonottamaan. Se kiire harmitti, samoin se, että edelliskoulun oppilaat olivat lainanneet parhaat kirjat ja sarjakuvat.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Minua oli lapsesta saakka viehättänyt kaikenlainen kummallinen ja outo, scifi ja fantasia. Kirjastosta sitä löytyi lasten- ja nuortenosastolta mutta myös etsimällä aikuisten osastolta esimerkiksi mustakantisia Kirjayhtymän teoksia. Kun ryhdyin teini-ikäisenä lukemaan Portti-lehteä, hoksasin, että näille tarinoille on myös kotimaisia julkaisukanavia. Siitä toki oli vielä 15 vuoden matka siihen, että sain ensimmäisen novellin Portissa läpi. Luin, kirjoitin, osallistuin kilpailuihin, petyin, kirjoitin uudestaan. Osallistuimme Eija Lappalaisen kanssa WSOY:n kirjoituskilpailuun, ja se voittamisen myötä saimme kustannussopimuksen ja pääsimme työskentelemään kustannustoimittajan kanssa.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Olen pitänyt monista kirjoista ja kirjailijoiden tuotannosta, mutta oman kirjoittamisen suhteen minulla ei ole suosikkeja yli muiden. Aika usein se vaihtelee sen mukaan, mitä itse kirjoitan. Tällä hetkellä suosikkejani ovat Katsuo Ishiguro, Haruki Murakami tai esimerkiksi Ursula Le Guin (johon palaan yhä uudestaan). Kirjailijoista kunnioitan kollegoja, jotka antavat aikaansa toisille kirjoittajille ja tukevat heitä, kuten esimerkiksi VaLas-kollektiivin (Vapaat Lasten- ja nuortenkirjailijat) emo Sari Peltoniemi ja edesmennyt Boris Hurtta, joka neuvoi untuvikkoja.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Minulla ei taida olla tyypillistä kirjoittamispäivää. Teen tekstejä sykäyksittäin, työpöydällä on erivaiheisia tekstejä. Uutta saatan työstää sivukaupalla kerralla, vanhaa editoida heti sen jälkeen. Korona ei ole oikeastaan muuttanut asioita omalta osaltani, sillä asun edelleen maalla, eikä täällä ole ruuhkaksi ihmisiä tai houkutteita.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Molemmissa on puolensa, ja yleensä aina pää haluaisi karata tekemään jotakin muuta kuin juuri työn alla olevaa tarinaa. Nämä kirjalliset salarakkaat, joiden pariin hypähtää vaikkapa editoinnin keskellä, ovat joskus tarpeellisiakin, sillä ne vauhdittavat työn tekemistä antamalla taukoa päätyöstä. Olen hyödyntänyt aiemmin kirjoittamaani mm. palaamalla jonkun novellin maailmaan uudestaan, tai kirjoittamalla novellista romaanin, kuten esimerkiksi teoksen Ilottomien ihmisten kylä (2013) kohdalla kävi. Sehän pohjautuu Portissa julkaistuun novelliin, jonka pohjalta lähdin laventamaan maailmaa ja tarinaa.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Minulla on lukuisia muistivihkoja, joihin kirjaan satunnaisia ajatuksia, piirrän kaavioita ja miellekarttoja. Ideoita tulee tasaisesti eri tarinoihin samanaikaisesti. Jotkut teokset ovat siksi sisaruksia keskenään, esimerkiksi Kirjanoita (2017) ja Metsän äiti (2017) sisältävät temaattisesti samanlaisia aineksia, koska niitä on työstetty lomittain samaan aikaan.

Tarinan aloittaminen on hyvin inspiroivaa monien eri mahdollisuuksien veivaamista, mutta jossakin vaiheessa on romahdutettava universumit ja valittava vaihtoehdoista yksi. Kirjoittaminen on siis samalla myös luopumista, on luovuttava siitä alkuperäisestä ideasta, johon rakastui ja jota ryhtyi kirjoittamaan.

Anne Leinonen ja Eija Lappalainen (aiemmin Laitinen) vuosituhannen alussa. Kuvaaja Raija Komppa-Rannaste.

Olet kirjoittanut kirjoja yhteistyössä Eija Lappalaisen, Petri Laineen ja Miina Supisen kanssa. Millaista se on? Oliko teillä selkeä työnjako?

Yhteistyö on inspiroivaa, monipuolista ja jouduttaa kyllä tekstien syntymistä. Kaikkien näiden kolmen kollegan kanssa olemme soveltaneet menetelmää, jossa tarina suunnitellaan yhdessä, ja tehtyä tekstiä saa kumpi tahansa editoida. Kirjoittaminen sujuu vuorovedoin tekstiä hyvin tiiviisti vaihtaen. Joskus pohjalla voi olla luku- tai näkökulmajako, mutta ei välttämättä. Lopputulos onkin molempien kirjoittajien kirjoittajaäänen sulauma.

Onko joku kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Ihastun aina uusimpiin, työn alla oleviin hahmoihin. On kyllä joitakin henkilöitä, joiden pariin haluaisin palata uudestaan.

Olen aina pitänyt erilaisista mytologioista ja mielelläni käytän niitä omissa tarinoissanikin ideoiden raaka-aineena. Mitä ristiriitaisempi hahmo, sen parempi. Kalevalasta Louhen tarina kiehtoo minua siksi, että Louhi tuntuu olevan hyvin väärinymmärretty tarina. Hänessä resonoi Baba Yagan kaltaiset noita-akka –hahmot, mutta pohjimmiltaan hän on henkilö, joka haluaa omilleen hyvää. Sarjakuvapuolelta Daredevil (luin nuorena supersankarisarjakuvia serkkuni luona) on jännitteinen ja moniulotteinen kipuillessaan siviili- ja supersankarielämän välillä ja yrittäessään sekä rakastaa että suojella ystäviään. Tai ehkä kyse on uhrautumisesta ja velvollisuuksista: Sapkowskin Noiturissa Geraltissa ja Yenneferissä on tätä samaa meininkiä, ja hekin ovat jääneet mieleen.

Tuotannostasi löytyy kirjoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Mitä kirjaa suosittelisit, jos joku ei ole tutustunut tuotantoosi ja kysyy mistä kannattaisi aloittaa?

Kirjanoita (2017) ja Noitakirja (2018) ovat kirjapari, jotka tein ilkikurisesti vaihtoehtoista Helsinkiä ajatellen, ja myös eräänlaisena rakkaudentunnustuksena kirjallisuudelle. Niiden sivuilla on paljon intertektuaalisia viittauksia teoksiin, joista olen nauttinut.

Katve (2020) on mystiikkaa ja kansanperinnettä yhdistelevä teos, joka sijoittuu Vihainperä-nimiseen savolaiseen pitäjään. Paikan todellisuudessa on murtuma, ja kaikenlaista kummallista muuttuu siellä todeksi. Kirja on helposti tartuttava mainstream-tarinoista pitäville lukijoille.

Kirjan Nokkion laulu -kansikuva.

Nokkion laulu on kolmas novellikokoelmasi. Koetko novellit sinulle erityisen läheiseksi kirjallisuudenlajiksi?

Novellit ovat aina olleet minulle kirjoituskoulu mutta myös asia, joiden pariin on mukava palata kokeilemaan uudenlaisia tyylejä, tilanteita ja henkilöitä. Ne ovat kompakteja kirjoittaa, kun joutuu kiteyttämään sanottavansa pieneen tilaan. Niitä on myös mahdollista tehdä yhdeltä istumalta, leikitellen, päinvastoin kuin romaaneja, jotka vaativat vuosien työn ja paljon istumalihaksia.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Teoksessa on kolme täysin uutta novellia, muut ovat ilmestyneet eri julkaisuissa vuosina 2016-2020. Tähän kokoelmaan on kasattu tieteisnovelleja, ja niissä usein ollaan vierailla planeetoilla tai kaukaisessa tulevaisuudessa. Käsittelen teoksessa ihmisyyden tematiikkaa sekä suhdetta ympäristöön, ja tarinoissa vilahtaa monenlaisia uskomusolentoja enkeleistä eläviin puihin. Aiemmin julkaistut novellit ovat olleet antologioissa tai alan lehdissä, ja niiden käsiinsä saaminen muutoin voikin olla jo hankalampaa, ainakin lehtien osalta.

Ehkä joskus tulee sitten juhlakirja, jossa on retrospektiivinen katse, tekstejä uran eri ajoilta.

Olet debytoinut kirjailijana jo vuosituhannen alussa. Mitkä ovat tärkeimmät muutokset Suomen spefikirjallisuuden kentällä tänä aikana?

Spefikirjallisuuden arvostus on kasvanut. Isotkin kustantamot ottavat kustannusohjelmaansa scifiä, fantasiaa ja kauhua, ja toisinaan jopa uskaltavat markkinoida genrekirjallisuutta oikeilla nimillä. Kentälle on tullut paljon uusia toimijoita, niin kirjoittajia kuin kustantajia. Ruohonjuuritasoa on paljon. Oma- ja pienkustantaminen on mahdollista, kun painopalvelujen hinnat ovat laskeneet ulkomailla. Tämä kaikki on kuitenkin menetettävissä, jos saavutetusta ei pidetä kiinni. Kirjallisuuskenttä on uudessa murroksessa, jossa julkaisupaikat vähenevät ja monessa mennään ”digi edellä”. Tarvitaan edelleen verkostoitumista, spekulatiivisen fiktion puolesta puhumista ja asioiden esille nostamista, vapaamuotoisia yhteisöjä, yhdistyksiä, lehtiä, vertaistukea.

Toimitit pitkään Usvaa, verkossa ilmestynyttä zineä. Mistä ajatus siihen aikanaan lähti ja mitä ajattelet tuosta projektista nyt?

Halusin tehdä verkkolehden, joka toimisi siltana spekulatiivisen ja valtavirran välillä. Vähän myös kenties haastaisi ja rakentaisi genrejen rajoja. Halusin myös tarjota uusille kirjoittajille julkaisukanavan. Vuosien aikana monia myöhemmin esikoisteoksensa julkaisseita kirjailijoita onkin lehden sivuilla vilahtanut, ja uskon sen olleen monelle sekä kannustin että näyteikkuna. Kun huomasin, ettei aikani ja jaksamiseni enää riittänyt Usvan pyörittämiseen, luovuin lehdestä. Sen varalle minulla on kyllä edelleen pienempimuotoisia suunnitelmia. Lehti on varmasti ollut osatekijä sille, että spekulatiivinen fiktio (tieteiskirjallisuus, kauhu ja fantasia) ovat saaneet näkyvyyttä myös valtavirran ja kirjallisuusinstituutioiden puolella.

Olet kirjoittanut myös kirjoittajaoppaita (Kauhumaan kartta, Pieni taikakauppa) Mervi Heikkilän kanssa. Miten sait ajatuksen niihin ja onko niitä tulossa lisää (yksi spefiin yleisesti luettava genre vielä taitaa puuttua)?

Olemme Mervin kanssa molemmat ohjanneet erilaisia kirjoittajaryhmiä, ja lasten ja nuorten lukemisen ja kirjoittamisen harrastuksen edistäminen on lähellä sydäntämme. Yhteistyö oli luontevaa. Ja kyllä, suunnitteilla on myös se puuttuva kolmas osa.

Sinulla ja Saara Henrikssonilla on nyt Proosakuiskaaja-yritys, joka tarjoaa kursseja ja kustannustoimitusta?

Oman yrityksen perustaminen oli luontevaa, kun olemme molemmat toimineet alalla pitkään eri rooleissa, ja kirjoittajan toimenkuva yleisestikin on moninainen. Kirjoja kirjoittamalla ei ihan elä, on oltava monta muuta tointa siinä ohessa. Kursseja olen paljon pitänyt jo ihan yhdistysaktiiviaikoinani, ja ehdin toimia myös Oriveden opiston kesäkursseilla tuntiopettajana. Kursseilla olen erikoistunut erityisesti pitkien tekstien rakenteen ja jännitteiden työstämisessä auttamiseen. Yritystoiminnan lisäksi tulen edelleen toimimaan yhteisössä ja edistämään sitä kautta suomalaista spekulatiivista fiktiota.

Mitä näet urallasi seuraavan 20 vuoden aikana?

Toivottavasti ehdin vielä kirjoittaa useita pääkopassa jyllääviä tarinoita ulos! Ainakin päässä kuuluvasta pörinästä päätellen tarinoita on vielä paljon tulollaan, ja ne kilpailevat huomiosta.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Suosittelen tutustumaan Tähtivaeltaja-, Tähtifantasia– ja Kuvastaja– palkintojen ehdokkaisiin. Sitä kautta saa hienon kattauksen erilaista laadukasta spekulatiivista luettavaa. Ja jos haluaa tutustua suomalaisen spekulatiivisen fiktion moninaisiin nimiin, kirjalautaselle kannattaa ottaa vaikkapa Johanna Sinisaloa, J. Pekka Mäkelää, Tiina Raevaaraa, Pasi Ilmari Jääskeläistä tai Sari Peltoniemeä. Nämä nimet poimin ihan siksi, että omaa julkaisseen kirjailijan elämääni aloittaessa 2000-luvun alussa hekin olivat jo läsnä.

Suuret kiitokset Annelle haastattelusta! Jos jäitte kaipaamaan lisää, voitte katsoa vaikka Kirjastokaistalta Annen haastattelun vuodelta 2016.

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen – Anni Kuu Nupponen – Mintie Das – Magdalena Hai – Toni Tuomanen – Päivi Marita Alatalo
-vuonna 2020:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen

Fantsun väki toivottaa teille kaikille fantastista joulun aikaa ja olkoon vuosi 2022 parempi kuin 2021!