Kirjailijahaastattelu: Anni Kuu Nupponen

Espoon Fantasian toukokuun haastattelussa kirjailija Anni Kuu Nupponen (s.1981). Annin uusimman kirjan, Täydelliset sotilaat : eroottinen romaani, esittelytekstissä mainitaan sen olevan suunnatun aikuislukijoille. Annin monipuolista tuotantoa voi etsiä sekä fantasia- että scifihyllyistä.

Kirjailija Anni Kuu Nupponen. Kuva Hanna Poropudas.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Tätä kirjoittaessani olen viimeksi käynyt kirjastossa lauantaina 22.5. Kävin hakemassa kaksi varaamaani teosta ja samalla palauttamassa muutaman lainan. Lähikirjastoni Hervannan kirjasto on kauniin järven lähellä, joten yleensä yhdistän kirjastokäynnin käyskentelyyn veden äärellä.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Olen ahkera ja harras kirjaston käyttäjä. Minulle on tärkeää, että asun lähellä kirjastoa, ja moni Tampereen sivukirjasto onkin tullut tutuksi, koska olen asunut eri osissa kaupunkia. Vanhempani lukevat paljon, varsinkin isäni, ja minut on lapsesta saakka opetettu käyttämään kirjastoa. Lapsena mieleenpainuva oli nykyään jo lakkautetun Lentävänniemen kirjaston lainauskone. Tuorein mieleen jäänyt hetki oli, kun satuin Hervannan kirjastoon 10.5. koronarajoituksia oli purettu, ja kirjastossa pääsi pitkästä aikaa hyllyjen väliin vaeltelemaan.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Olen ryhtynyt kirjoittamaan 14-vuotiaana. Olin vähän aiemmin alkanut lukea scifiä, joten oma kirjoittaminen ajautui luontevasti spefiuomaan jo tuolloin. En koskaan varsinaisesti päättänyt ryhtyä spefikirjailijaksi, ennemmin kävi niin, että kaikki tarinaideani olivat alusta asti spekulatiivisia.

Heti kirjoitusharrastuksen alkuaikoina haaveilin epämääräisesti kirjailijan ammatista. Kesti kuitenkin hetki ennen kuin omat taidot kypsyivät. Aloitin esikoisteokseni Naisen ja kuninkaan kirjoittamisen 23-vuotiaana ja tiesin heti, että tämä tarina kantaa kunnolliseksi romaaniksi. Kirjailijaksi kypsyminen on tapahtunut uran edetessä. Jokainen kirja opettaa jotain uutta omasta kirjailijanlaadusta.

Kirjojasi löytyy kirjastosta sekä fantasiasta että scifistä. Olet myös Atorox-palkittu novelisti. Onko sinulle joku genre tai tekstimitta helpompaa kuin toinen?

Kaksi ensimmäistä romaaniani ovat fantasiaa ja kirjoitan edelleen fantasianovelleja, mutta muuten tuotantoni näyttää painottuvan scifiin. Jos yksi genre pitää valita, olkoon se scifi – joskin pidän siitä, kun saan sekoittaa scifiin maagisen realismin tai fantasian elementtejä.

Tekstimitoista suosikkejani ovat raapale ja romaani – raapale [tasan sadan sanan pienoisnovelli], koska se on nopeasti kirjoitettu, mutta voi kertoa kokonaisen tarinan ja romaani siksi, että niiden kirjoittamiseen saa upota kunnolla. Novelli on taitolaji ja vaatii omanlaistaan keskittymistä, joskin oikein hyvän novellin kirjoittaminen ja lukeminen on myös ihan omanlaisensa nautinto.

Esikoisteoksesi Nainen ja kuningas voitti Kuvastaja-palkinnon (jaetaan vuoden parhaalle fantasiakirjalle). Aiheuttiko se paineita uran jatkolle?

Kuvastaja toimi mahtavana sysäyksenä uralle ja antoi uskoa omiin mahdollisuuksiin. Myönnän, että olen joskus ajatellut, että olisi hienoa voittaa palkinto toistamiseen. Varsinaisia paineita siihen suuntaan ei kuitenkaan ole, varsinkin kun en ole pitkään aikaan edes kirjoittanut fantasiaa.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Kirjallisia esikuviani ovat Ursula Le Guin ja Tove Jansson. Myöhemmällä iällä olen löytänyt Haruki Murakamin teosten ilot. Pidän myös Margaret Atwoodin tuotannosta.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Korona ei ole juurikaan vaikuttanut kirjoitusrutiiniini, koska rutiini on ehtinyt muodostua ja hioutua jo ennen pandemiaa. Huomaan enemmän vaikutusta työstä palautumisessa ja vapaa-ajan vietossa: olisi mukava päästä välillä irtautumaan kotiympäristöstä.

Olen aamukirjoittaja. Herättyäni syön aamupalaa. Samalla katson uutiset tai luen kirjaa. Kun menen tietokoneelle, ryhdyn heti kirjoittamaan. Kirjoitan aamupäivän pomodoro-tekniikalla: kirjoitan tietyn ajan, pidän tauon ja jatkan taas kirjoittamista. Ideaalipäivänä kirjoitan noin 500-1500 sanaa. Pyrin aina lopettamaan silloin, kun kirjoitusvire on vielä hyvä, mieluiten kesken lauseen tai kohtaan, jossa tekstissä on jokin tapahtuma tai tekeminen kesken. Näin pääsee seuraavana päivänä jatkamaan suoraan toiminnasta ja kirjoittamisen vire säilyy helpommin.

Avaan somen ja luen sähköpostit ensimmäisellä tauolla tai vasta lounaan jälkeen. Iltapäivällä teen muita töitä: vastaan sähköposteihin, teen taustatyötä, työstän apurahahakemuksia tai suunnittelen tulevia kirjoitusprojekteja.

Kirjoituskissa Saima valppaana työntouhussa.

Kirjoitan kaikki kirjani kissa-avusteisesti eli joku kolmesta kissastani tulee yleensä jossain vaiheessa työpäivää työpöydälle lojumaan.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Pidän alkupään työskentelystä kaikkein eniten. Ensimmäisen version kirjoittaminen on kuin tutkisi uutta universumia: pääsee tutustumaan henkilöhahmoihin ja näkemään, miten oma idea avartuu kokonaiseksi teokseksi. Kakkosversio on kuitenkin itselleni kaikkein rakkain. Isoin työ tarinan kaaren hahmottamiseksi on jo tehty, joten kakkosversiossa pääsee syventämään henkilöhahmojen motivaatioita ja hiomaan käsikirjoitusta timantiksi. Mitä lähemmäs loppuvaiheita mennään, sitä enemmän teen töitä rutiinilla ja perslihaksilla. Vihoviimeisiä vaiheita saattaa leimata jo kyllästyminen oman tekstin äärellä nypeltämiseen, mutta se kertoo myös, että on valmis päästämään käsikirjoituksesta irti ja se saa aloittaa elämänsä kirjana lukijoiden käsissä.

Olen aikanaan löytänyt pöytälaatikostani runokokoelman alun. Hetken sitä luettuani totesin sen olevan omaa tekstiäni. Tarina oli vetävä, joten ryhdyin muokkaamaan sitä novelliksi, kunnes kävi ilmi, että kyseessä on romaani. Näin syntyi teokseni Putoavan tähden prinsessa. Pöytälaatikko aarteineen on siis hyvä olla olemassa! Ajattelen, etteivät tarinat mene koskaan hukkaan. Kohtaukset tai tarinanpätkät saattavat päätyä osaksi muita projekteja.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Tarinani muotoutuvat näennäisen itsekseen, alitajuisesti ja sattumalta. Toisinaan jokin alkutilanne tai henkilöhahmo vain ilmestyy ajatuksiini, jää sinne asumaan ja paljastuu tarinaksi. Vuonna 2019 ilmestynyt romaanini [Valkoinen kaupunki] alkoi hetkestä, jolloin näin valkoiseksi jäätyneen seinän ja ajatuksiini ui lause ”nainen etsii aurinkoa jäätyneessä kaupungissa”. Työstän tällä hetkellä käsikirjoitusta, jonka ensimmäinen ajatus oli ”nainen asuu yksin meren rannalla”.

Annan tarinanitujen hautua mielessäni joskus pitkäänkin ennen kuin laitan mitään paperille. Luotan muistiini, yleensä tärkeät asiat pysyvät kyllä mielessä. Kun itu on kypsynyt tarpeeksi ja on aika aloittaa, teen jonkinlaisen kirjoitus- ja rakennesuunnitelman. Itselleni on tärkeää tietää, mihin tarinan lopetan. Sitten voin kirjoittaa loppua kohti. Joskus tietysti kirjoittaessa tapahtuu yllätyksiä: henkilöhahmot paljastavat itsestään jotain uutta tai lähtevät puuhaamaan jotakin aivan muuta kuin kirjailija on ajatellut. Silloin lähden seuraamaan heitä ja katsomaan, mihin uusi juonne mahdollisesti johtaa.

Kirjojeni maailmat ovat rakentuneet kirjoittaessa. Minulle maailmanrakennus on löytöretkeilyä, yleensä henkilöhahmoista ulospäin. Kyselen ja ihmettelen: jos päähenkilöllä on esimerkiksi taikavoimia, mistä hän on ne saanut? Ovatko voimat yleisiä vai harvinaisia? Onko ne pidettävä piilossa vai voiko niitä käyttää avoimesti? Miten ympäröivä maailma niihin suhtautuu? Vastauksia en välttämättä kirjoita itse tarinaan auki, koska haluan kirjoittaa kirjoja, joissa tekstin maailma aukeaa lukijalle hiljalleen. Maailman on mielestäni oltava kirjailijan päässä johdonmukainen ja mietitty. Silloin siitä tulee lukijallekin elävä ja uskottava.

Kirjoituskissa Miisu.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Eräs omia suosikkejani on 2019 ilmestyneen romaanini [Valkoinen kaupunki] sivuhenkilö Ishi Romanoff. Ishi on salakuljettaja ja roisto, mutta hänessä on myös aseista riisuvaa rehellisyyttä ja lämpöä. Nautin myös kovasti teokseni Kauheat lapset sivuhenkilön Adriana Kimasin kirjoittamisesta. Adriana on nerokas keksijä ja hänen moraalinsa on melko kyseenalainen. Hän ei antautunut kirjailijalle helposti, mutta kun sain hänestä otteen, kirjoittaminen oli varsin herkullista.

Minulle rakkaita henkilöhahmoja muiden kirjoissa ovat Tuulen viemän Scarlett O’Hara ja The Ballad of Halo Jones -sarjakuvan nimihenkilö Halo Jones. Scarlett on oikeastaan henkilönä melko kauhea: hän on itsepäinen ja valmis huijaamaan saadakseen haluamansa. Samaan aikaan hän on kuitenkin myös sitkeä eikä suostu asettumaan ahtaaseen muottiin, johon yhteiskunta hänet yrittää pakottaa.

Halo Jones on tavallinen nuori tyttö, joka haluaa pois kurjistuvasta Maasta ja tutkimaan galaksia. Näin tapahtuukin, mutta sarjakuva ei oikeastaan kerro Halon tutkimusmatkoista vaan ajasta ennen niitä. Sarjakuva on ajalta, jolloin naisia ei juuri nähty scifisarjakuvien päähenkilöinä, ja siksikin se teki minuun lukijana aikanaan syvän vaikutuksen. Sarjakuvan kolmannessa osassa Halo pestautuu armeijaan, jossa kaikki muut sotilaat ovat naisia – jälleen järisyttävä lukukokemus. Halo Jonesin hahmo on ollut Täydellisten sotilaiden naispäähenkilön Ellenin tärkeä innoittaja. Mainittakoon, että etunimensä Ellen on tietenkin saanut Alien-elokuvasarjan Ellen Ripleyltä.

Kirjan Täydelliset sotilaat -kansikuvan on tehnyt J. S. Meresmaa.

Avaruusscifi, sotilaat ja erotiikka. Ei ihan tavallisin yhdistelmä! Yleensä erotiikka yhdistyy spefissä urbaanin fantasian vampyyreihin tai ihmissusiin. Mistä idea Täydelliset sotilaat -kirjaan tuli?

Täydelliset sotilaat alkoi lyhyenä eroottisena tarinana. Sen oli tarkoitus kertoa kahdesta sotilaasta, jotka kohtaavat sattumalta, härnäävät toisiaan ja harrastavat seksiä. Kirjoitin kolme kohtausta ja luulin olevani valmis, mutta tarina alkoi vain paisua, joten kirjoitin edelleen. Ellen ja Richard alkoivat kasvaa henkilöhahmoina ja heihin tuli syvyyttä, samoin heitä ympäröivä maailma alkoi versoilla itselleen historiaa ja tulevaisuutta. Koska erotiikka ja henkilöhahmojen keskinäinen himo ja kemia oli tarinan keskiössä alusta alkaen, en halunnut karsia sitä pois. Täykkärien piti olla eroottista viihdettä, mutta se muuttui kirjoitusprosessin aikana ihmissuhdetarinaksi ja kuvaukseksi sodankäyntiä seuraavasta jälleenrakennuksesta.

Vaikka olen kirjoittanut useasta sodasta, Täydelliset sotilaat on ensimmäinen kirjani, jossa päähenkilöt ovat ammattisotilaita. Armeija hierarkioineen ja univormuineen tarjoaa hyvän ja kutkuttavan taustaympäristön erotiikalle.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Täydelliset sotilaat on pitkään kypsynyt romaani ja sen ensimmäiset kohtaukset on kirjoitettu vuonna 2016. Vuonna 2017 metoo-kampanjan jälkeen tein tietoisen päätöksen, että Täydellisissä sotilaissa kaikki seksi on suostumuksellista niin, että asia myös ilmaistaan ääneen. Erotiikkaan liittyy paljon trooppeja ja kliseitä, ja omalta osaltani halusin purkaa ajatusta siitä, että suostumuksen kysyminen latistaisi tunnelmaa.

Toivon, että Täydelliset sotilaat tuo lukijoilleen iloa ja tarjoaa sopivasti eskapismia korona-arjesta.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Odotan innoissani syksyllä ilmestyvää J.S. Meresmaan säeromaania Khimairaa. Sadepäiviin suosittelen Haruki Murakamin yhdenyönromaania Pimeän jälkeen. Kesän aurinkoiseksi ranta- tai riippumattolukemiseksi sopii Jenni Hendriksin ja Ted Caplanin road trip -romaani Tosi raskas reissu.

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen
-vuonna 2020:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen