Kirjailijahaastattelu: Anniina Mikama

Kirjailija Anniina Mikama. Kuva Otto Virtanen.

Anniina Mikama (s.1977) on kirjailija ja kuvittaja. Hänen trilogiansa ensimmäinen osa, Taikuri ja taskuvaras, voitti Topelius-palkinnon ja toinen osa, Huijarin oppipoika, oli Finlandia junior -ehdokkaana. Trilogian viimeinen osa Tinasotamiehet ilmestyi maaliskuussa 2020.

Kirjailija Anniina Mikama. Kuva Otto Virtanen.

Kirjailija Anniina Mikama. Kuva Otto Virtanen.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin viimeksi kirjastossa hakemassa lähdekirjallisuutta työn alla olevaa kirjaani varten. Sitä varten on tehtävä paljon taustatutkimusta ihmisten arjesta 1800-luvun alkupuolen Suomessa.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Olen aina ollut lukutoukka ja käynyt pienestä pitäen säännöllisesti kirjastossa hakemassa luettavaa, ja myös musiikkia. Olen muuttanut useamman kerran elämäni aikana, ja uudessa kotikaupungissa pitää hankkia kirjastokortti mahdollisimman pian ja löytää uusi kotikirjasto, jossa viihtyy. Aina kun minulla on joutilasta aikaa, menen kyllä mielelläni kirjastoon katsomaan, mitä jännää sieltä löytyy. Kirjojen hamstraaminen on helmasyntini. Erityisen lämpimät muistot minulla on lapsuudestani Kangasalta, jossa kävin isoäidin kanssa yhdessä kirjastoautolla: lukeminen oli meidän molempien intohimo. Pidin myös elämäni ensimmäisen oman taidenäyttelyni Kangasalan kirjastossa, ja silloin aloin hahmottaa, miten monipuolisia kulttuurin kehtoja kirjastot ovatkaan.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Kirjoihin ja kirjoittamiseen hurahtaminen tapahtui minulle jo lapsena, ja haaveilin pitkään omien kirjojen kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Kesti kuitenkin aikansa, ennen kuin haaveeni toteutui. Viimeiset kaksitoista vuotta olen kirjoittanut tavoitteellisesti. Kriittisestä korkeakoulusta sain hyvät neuvot sekä kehittymiseen kirjailijana että siihen, miten lähestyä kustantajaa. Ensimmäinen julkaistu teokseni oli hevosaiheinen lasten tietokirja yhdessä kuvittaja-kirjailija Carlos da Cruzin kanssa. Lapsen maailma -lehti julkaisi lastenrunojani, jotka myös kuvitin. Jossakin vaiheessa huomasin, että olin lakannut kirjoittamasta iltaisin keittiönpöydän ääressä. Olin alkanut kirjoittaa aamuisin työhuoneella, ja siitä tajusin, että harrastus oli muuttunut pikkuhiljaa työksi.

Spekulatiivinen fiktio tuntuu olevan vahvin lajini, ja viime vuodet olen kirjoittanut fantasia- ja scifigenreen kuuluvia romaaneja. Minua ei juurikaan kiinnosta nykyaika ja arkirealismi, jos kerran voin kirjoittaa taikuudesta ja miekkataisteluista. En usko, että koskaan kyllästyn luomaan uusia fantasiamaailmoja.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Diana Wynne Jones on suurin sankarini ja innoittajani. Hänen kirjojensa lukeminen on vähän kuin söisi mummun lihapullia: niitä vain vetää napaansa, kunnes pannu on tyhjä. Olen aina tykännyt siitä, miten luontevasti hänen tarinoissaan maagiset ongelmat tunkeutuvat vähän kerrallaan osaksi ihmisten tavallista arkea. Toisaalta hän osaa myös kuvata hauskasti, millaista esimerkiksi mahtavien noitien ja velhojen tavallinen arki on, miten he elelevät kotonaan ja mitä he puuhaavat silloin kun eivät ole sekoittamassa taikajuomia tai suunnittelemassa maailmojen valloittamista.

Diana Wynne Jonesin kirjoista jää aina tunne kuin olisi itse ollut paikalla kun asiat tapahtuivat. Jones saa sen myös näyttämään ihmeellisen helpolta, ihan kuin hänen tarinansa olisivat kirjoittaneet itse itsensä. Luin joitakin vuosia sitten hänen kirjansa, jossa hän kertoo romaaniensa syntyprosesseista, ja se paljasti, miten paljon ajatustyötä ja tutkimusta hänen tarinoidensa taustalla todella on, ja että hän tunsi vanhan eurooppalaisen taruston kuin omat taskunsa. Valokuvissa hän näyttää ihan omien kirjojensa hahmolta, pörrötukkaiselta ja salaperäiseltä vanhalta noidalta.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Rutiinini on pysynyt jokseenkin samanlaisena jo monta vuotta, eikä korona-aika juuri vaikuta siihen. Tosin nyt koronan takia kalenterini on tyhjentynyt kaikista kirjailijavierailuista ja muistakin menemisistä, joten minulla on entistä enemmän aikaa kirjoittaa. Kun tulen aamulla työhuoneelle, keitän kahvit ja ryhdyn puuhaan. Minulla ei yleensä ole vaikeuksia päästä alkuun, mutta joinakin päivinä tekstiä tulee enemmän ja joskus vähemmän. Olen hyväksynyt sen, että joka päivä ei tarvitse olla suuren inspiraation vallassa. Kirjoittaessani astun itse luomaani maailmaan, jossa viihdyn ja johon en koskaan kyllästy. Siksi työpöydän ääreen asettuminen tuntuu aina lähtökohtaisesti mielekkäältä ja innostavalta, silloinkin kun luova prosessi tuntuu vaikealta. Käytännössä kirjoitan pari tuntia aamuisin ja sitten teen loppupäivän muita töitä. Iltaisin saatan tehdä taustatutkimusta eli lukea tietokirjoja ja historiaa.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä johon olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Sekä uuden luomisessa että vanhan editoimisessa on omat hyvät puolensa. Ensimmäisen version kirjoittaminen on jännää, koska saa uppoutua uuteen maailmaan ja keksiä uusia henkilöhahmoja, ja mitä tahansa yllättävää voi tapahtua. Toisaalta se on haastavaa, koska pitää luoda niin paljon tyhjästä. Toisella kierroksella pääsee siinä suhteessa helpommalla, kun on jo jotain, mitä työstää. Rakastan yksityiskohtien hiomista, joten editointikierrokset ovat aina kivoja. Siinä vaiheessa myös kustannustoimittaja tulee avuksi ideoimaan, miten tekstiä voisi parannella. Pöytälaatikkooni on kertynyt aika monta julkaisematonta käsikirjoitusta, joista osa on ihan hyviäkin, ja olen suunnitellut kirjoittavani joitakin uusiksi. Tosin olen varastellut niistä yhtä ja toista uudempien kirjojeni rakennustarpeiksi…

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Kirjoitan juonivetoisia romaaneja, ja olen sitä kirjoittajatyyppiä, joka suunnittelee jonkinlaisen juonirungon ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan itse tarinaa. Teen myös paljon muistiinpanoja, laadin karttoja ja pohjapiirustuksia ja keräilen inspiroivaa kuva-aineistoa. Juonirunko on tekstitiedosto, jonka avulla muokkaan tarinaa tarvittaessa, lisään ja poistan kohtauksia ja siirtelen niitä toiseen paikkaan. Toiset kirjailijat tykkäävät liimata post-it -lappuja seinälle ja kerätä kaikenlaista krääsää työpöydälleen, mutta minulla se tavara on vain tietokoneen muistissa. Tarinan maailma rakentuu päähenkilöiden ja heille olennaisten paikkojen ja asioiden kautta. Usein pyrin etsimään vastakohtaisuuksia, kuten vaikkapa Taikurin ja taskuvarkaan herrasmiestaikuri Tom ja koditon varas, Mina. He asuvat samassa kaupungissa, mutta silti eri maailmoissa. Tällä tavalla voin näyttää lukijalle myös kaupungin eri puolia.

Jos jonkin asian kirjoittaminen tuntuu minusta ensin tylsältä, se johtuu vain siitä, että en ole perehtynyt siihen tarpeeksi. Näin kävi esimerkiksi Huijarin oppipojan kohtauksessa, jossa kelloseppä Seweryn Król opettaa nuoren Wiktorin puhdistamaan kellokoneistoa. Suhtauduin asiaan alun perin samalla tavalla kuin Wiktor, että “hoh hoijaa, onpa tylsää”, mutta tutustuttuani käkikellojen mekaniikkaan aloin ymmärtää, missä niiden viehätys piilee. Kirjailijan työ on siitä hauskaa, että pitää ottaa selvää kaikenlaisista asioista kyetäkseen kirjoittamaan niistä uskottavasti. Samalla pääsee ikään kuin elämään monta elämää, aina uusissa paikoissa ja uusien ihmisten kanssa.

Mistä sait idean kirjojesi mekaanisiin laitteisiin?

Ennen kuin aloin kirjoittaa Taikuria ja taskuvarasta, minulla oli työn alla toinen taikureista kertova seikkailu. Se on yksi niistä käsikirjoituksistani, joka vielä muhii pöytälaatikossa. Sen taustatutkimuksena luin ranskalaisen kellosepän ja taikurin Jean Eugène Robert-Houdinin muistelmat, jossa hän kertoo rakentamistaan taikatemppukoneista ja mekaanisista olennoista eli automatoneista. Nämä elävät koneet alkoivat kiehtoa minua, etenkin kun ne yhdistyivät mielessäni myös Andersenin satuun Vakaa tinasotamies. Sadussa lastenkamarin lelut heräävät henkiin öiseen aikaan. Samaan aikaan olin lukenut Ray Kurzweilin kirjan tekoälystä ja koneoppimisesta, koska minua kiinnostavat myös tulevaisuuden ilmiöt. Näistä aineksista lähti kehkeytymään uusi tarina taikureista ja varkaista.

1800-luvun taikurit hyödynsivät aikansa uusimpia keksintöjä kuten magnetismia ja sähköä ja loihtivat niiden avulla temppuja jotka saivat yleisön pään pyörälle. Se oli myös monimutkaisten ja kauniiden mekaanisten koneiden kulta-aikaa. Erilaiset kellopelit, soittorasiat ja temppuja tekevät ihmis- ja eläinhahmot olivat niin kelloseppien, lelunvalmistajien kuin taikurien taidonnäytteitä. Parhaat niistä näyttivät liikehtivän täysin omatoimisesti, vaikka niiden toiminta perustui vieterillä viritettävään koneistoon. Taikurin ja taskuvarkaan nuori keksijä ja taikuri Tom on onnistunut menemään vielä pidemmälle kuin muut: hän on rakentanut oikeaa ihmistä muistuttavan Tinasotamiehen, joka kävelee ja puhuu ja on niin ihmismäinen että kaikki luulevat sitä eläväksi. Kuinka ollakaan, eräänä päivänä konemies tuleekin tietoiseksi itsestään ja alkaa ihmetellä, kuka hän on ja mikä on hänen paikkansa maailmassa.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Huijarin oppipojan kulkuri ja kelloseppä Seweryn Król on oma suosikkihahmoni, luultavasti siksi, että hän tuli minulle täysin yllätyksenä. Alussa hän oli pakollinen sivuhahmo, jota ilman erään taivaalta pudonneen konemiehen korjaaminen ei onnistuisi. Hänen piti tuoda tarinaan vain oma kellosepän osaamisensa ja muutamia hyviä one-linereita, mutta kun näin hänet loikomassa tallinseinustan penkillä “kuin kissa joka on juuri syönyt itse pyydystämänsä hiiren”, tajusin yhtäkkiä, että siinähän on valmis hahmo, jolla oli kokonaan oma elämäntarinansa.

Seweryn osoittautui juuri oikeaksi henkilöksi käsittelemään Wiktorin kaltaista vaikeassa iässä olevaa nuorta miestä, joka kaipaa roolimallia. Seweryn on se rempseä setä, jollaisen meistä jokainen kai olisi nuoruudessaan halunnut. Hän sanoo asiat suoraan niin kuin ne ovat, aina pilke silmäkulmassa, neuvoo Wiktorille, miten naisia lähestytään ja opettaa pojan tekemään töitä käsillään siinä missä tämä on aiemmin käyttänyt vain päätään. Seweryn on myös hahmona kuin suoraan entisaikojen laulusta tai huvinäytelmästä, joissa kiertävät tinaajat eli kattilanpaikkaajat usein paikkasivat myös särkyneitä sydämiä.

Matkan varrella vanhasta ja kovanahkaisesta maankiertäjästä paljastuu uusia herkempiä puolia. Hän suree vieläkin elämänsä rakkautta, joka on jättänyt häneen lähtemättömän jäljen. Hän haluaa toimia oikein poikansa Tadeuszin suhteen, vaikka se sitten merkitsisi hänen omien toiveidensa siirtämistä syrjään.

Lukijana mieleenpainuvimpia kirjallisuudenhahmoja minulle ovat olleet Tarzan, Saariston lasten Pampula, Sormusten herran Aragorn, kotiopettajatar Jane Eyre ja velho Howl liikkuvine linnoineen.

Kirjan Tinasotamiehet kansi. Kannen tehnyt Sami Saramäki.

Kirjan Tinasotamiehet kansi. Kannen tehnyt Sami Saramäki.

Mitä haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Kirjassani Tinasotamiehet on monia omia lempiasioitani, kuten esimerkiksi sumuinen ja salaperäinen viktoriaaninen Lontoo ja vanhanaikainen teatterirakennus, jonka kulisseihin lukija pääsee kurkkimaan, katsomaan miten taikatemppuja rakennetaan. Englannissa kun ollaan, mukana on myös oma versioni kuningas Arthurin ja hänen hovivelhonsa Merlinin legendasta, joka on aina kiehtonut minua. Mina, Tom ja Professori lähtevät Lontooseen esiintymään, ja kuten arvata saattaa, he joutuvat taas seikkailuihin, joissa sekä taikurin että varkaan erityistaidoille tulee käyttöä.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Jos tykkäät taikuudesta, lue Diana Wynne Jonesin Noidan veli. Jos sinua kiinnostavat taskuvarkaiden metkut ja vanha Lontoo, lue Charles Dickensin Oliver Twist. Jos taas mekaaniset kojeet kiinnostavat, lue Brian Selznickin Hugo Cabret.

Espoon Fantasia -ryhmä aloitti kirjailijahaastattelusarjan koronakeväänä 2020. Tämä haastattelu tehtiin sähköpostitse ennen kirjastojen avaamista toukokuussa. 

Aiemmin sarjassa ilmestyneet haastattelut:

Sini Neuvonen

Sini Neuvonen

Ibbotson, Cooper, Le Guin, Tolkien, satukokoelmat – suosikkikirjani olivat fantasiaa jo ennen kuin genreistä mitään tiesin. Aineistovalintaa tekevänä koetan pysyä mukana sekä fantasian että scifin uutuuksissa. Hyviä kirjoja on enemmän kuin aikaa lukea.

Kirjoita kommentti