Kirjailijahaastattelu: Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen

Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan yhteiskuva

Espoon Fantasian kirjailijahaastattelusarja jatkuu tällä kertaa tuplahaastattelulla – tentissämme ovat venäläisvaikutteisten fantasiakirjojen Neonkaupunki ja Spiraalitie -kirjoittajat Dess Terentjeva (s. 1992) ja Susanna Hynynen (s. 1987)! Kirjoilla on aktiivinen Instagram-tili, joka kannattaa ottaa seurantaan.
(Etunimen alkukirjain vastauksen edessä kertoo kummanko vastauksesta on kyse.)

Susanna Hynysen ja Dess Terentjevan yhteiskuva

Susanna ja Dess yhteiskuvassa.
(c) Toni Härkönen

Milloin viimeksi kävitte kirjastossa ja miksi?

S: Syksyllä. Kävin tutkimassa runohyllyä ja hain sieltä ison pinkan luettavaa. Runokokoelmien kanssa on ihanaa viettää pidempikin tovi vain avaten kirjoja satunnaisilta sivuilta ja maistellen sieltä avautuvia runoja. Runoja kun on kovin hankala löytää omaan makuun pelkän kuvauksen perusteella. Koronarajoituksien ja omien kirjoituskiireiden vuoksi olen rajoittanut kirjastossa käymistä.

D: Kävin viime viikolla joko noutamassa varauksen tai palauttamassa lainoja. Ennen koronaa kävin kirjastossa jatkuvasti lainaamassa ja tutkimassa kirjoja sekä taustatutkimassa kulloistakin kirjoitusprojektia varten. Korona-aikaan olen käynyt kirjastossa muutaman kerran kuussa noutamassa varauksia.

Millainen suhde teillä on kirjastoon? Onko mieleenne jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

S: Lapsena vietin paljon aikaa kirjastossa lukien. Minulla oli tapana löytää mukava nojatuoli ja lukea ehkä hiukan liian väkivaltaisia sarjakuvia ikääni nähden. Fantasiahyllystä luin muun muassa Noidan käsikirjan ja kaikki ysärin isot fantasiasarjat, kuten Dragonlancea, Forgotten Realmsia, Belgarionin ja Mallorean tarut, Näkijän tarua, Sormusten herran, Shannaraa, kunnes innostuin teini-ikäisenä lukemaan englanniksi Chuck Palahniukia ja vähän rankempaa kirjallisuutta silloisesta lähikirjastostani Kontulasta. Lainasin myös cd-levyjä ahkerasti Kallion kirjastosta, kun kävin tien toisella puolella lukiota.

D: Kirjasto on aina ollut olennainen osa elämääni. Käytän ahkerasti kirjaston erilaisia palveluja ja olen ollut töissäkin kirjastossa hetken ajan. Se oli todella kiinnostavaa, koska kirjasto on aika erilainen työntekijän kuin asiakkaan silmin. Muuttaessani Suomeen 7-vuotiaana en osannut suomea käytännössä ollenkaan, joten kun kielitaitoa oli karttunut niin paljon, että lukeminen sujui vaivattomasti, tuntui hienolta vaellella kirjaston hyllyillä. Silloin tuntui, että pystyisi tarttumaan mihin tahansa haluamaansa kirjaan.

Miten teistä tuli kirjailijoita? Oliko teille heti selvää, että kirjoittaisitte spekulatiivista fiktiota?

S: Kirjoitin kuusivuotiaana ensimmäisen tarinani ja sen jälkeen minulla on ollut aina jokin kirjaproggis mielessä. Silloinkin kun en suunnitellut aktiivisesti kirjan julkaisua, kirjoitin kuitenkin kirjanmittaisia fanfikkejä englanniksi. Spekulatiiviset elementit ovat aina olleet osa kirjoittamistani, joten niiden suhteen valinta on taidettu tehdä jo vuosia sitten.

D: Tulen kirjallisuuskodista ja ajattelin jo nuorena, että saatan mennä jollekin taidealalle. Olen kirjoittanut “aina”, mutta tavoitteellisen kirjoittamisen aloitin 17-vuotiaana, jolloin päätin että isona minusta tulee kirjailija. Minulla on realistisen kerronnan tausta ja kirjoitan nykyään sekä realismia että spefiä. Genre on harvemmin kirjoittamiseni lähtökohta, vaan ensin tiedän, mitä asiaa haluan käsitellä ja sitten päätän, minkä genren elementit siihen sopisivat. Susannan kanssa aloittaessa oli kuitenkin heti selvää, että tulemme kirjoittamaan fantasiaa.

Onko teillä joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisitte teitä / mihin kirjoihin haluaisitte teoksianne verrattavan?

S: Hieman erikoisesti minulla ei oikeastaan ole ketään fantasiakirjailijaa, jotta fanittaisin tai johon haluaisin tulla verratuksi. Suosikkeja toki on, kuten vaikkapa Haruki Murakami, mutta en sanoisi, että meidän teksteillämme on mitään yhteistä. Tämä voi myös johtua siitä, että Neonkaupunki-sarjan vaikutteet tulevat pääasiassa elokuvamaailmasta!

D: Toivon, että osaan kirjoittaa niin, että se on sekoitus monenlaisia vaikuttimia ja omaa ääntäni ja näkemystäni. On imartelevaa tulla verratuksi hyvään kirjailijaan, mutta haluan olla minä enkä kopio idoleistani.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäivänne? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiininne samat?

S: Käyn päivätöissä 8-17 välillä, käytän koiran lenkillä ja asetun sitten pariksi tunniksi kirjoittamaan. Yritän tehdä yhden luvun illassa jos mahdollista ja lopetan tekemisen, kun luku tulee valmiiksi. Yleensä luen lyhyesti edellisen luvun tai tarinalinjan edellisen luvun ja alan sitten kirjoittamaan uutta tekstiä tai editoimaan. Jos kirjoittaminen ei suju, käytän ajan ajatteluun tai suunnitteluun. Välillä laitan Dessille whatsapp-viestejä erilaisten asioiden tarkentamiseksi. Myös taustatyö tai Dessin kirjoittamien/editoimien lukujen tuoreiden muutosten lukeminen vie aikaa.

En kirjoita tai editoi joka ilta, vaan pyrin siihen, että kirjoitusaikaa on viikossa 6-8h eli noin yksi työpäivä. Korona on vähentänyt osaltani tuottamatonta koneella notkumista ja olen sen sijaan keskittänyt kirjoittamisajan, jotta en istuisi koko päivää saman työpöydän ääressä, etätöissä kun olen. Tämä on oikeastaan ollut minulle tehokkaampi ratkaisu.

D: Elämäni on kokenut monia muutoksia sen jälkeen, kun päätin ryhtyä kirjailijaksi. Olen tehnyt erilaisia töitä ja sitä ennen lukio- ja yliopisto-opinnot loivat minulle keskenään erilaiset arjet. Minulle ideaalia on kirjoittaa heti aamulla, joten esimerkiksi aamuviideltä koneelle meneminen oli tuttua lukiossa ja sellaisissa töissä, joiden aikataulua en päättänyt itse. Yliopisto-opintoja tein paljon kotona ja tällä hetkellä olen freelancerina töissä, joten olen tottunut olemaan itseni pomo. Sikäli korona ei ole muuttanut arkeani, vaan minulla on vuosien kokemus saman työpöydän ääressä istumisesta aamusta iltaan. Sen sijaan se, että koronan takia ei pääse kulttuuririentoihin tai tapaamaan ystäviä ulkona, on vaikuttanut hieman negatiivisesti. Ajatustyötä on vaikea päästä pakoon vain menemällä toiseen huoneeseen. Tästä huolimatta on etuoikeus, että olen saanut jatkaa kirjoitus- ja muutakin työtä koronan keskellä.

Nykyään tyypilliseen kirjoituspäivään kuuluu totta kai itse kirjoittaminen (pyrin tekemään yhden luvun istumalta), taustatutkimus, tekstin suunnitteleminen ja tiivis yhteydenpito Susannan kanssa. Miellän kirjailijantyöksi myös kaiken tekstiin suoraan liittymättömän toiminnan, kuten apurahahakemusten tekemisen.

Kummasta pidätte enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt joitakin helmiä, joihin olette palanneet myöhemmin tai oletteko hyödyntäneet aiemmin kirjoittamianne materiaaleja muulla tavalla?

S: Vanhan editoimisesta 100/0. Uuden tekstin tuottamisessa pitää psyykata itsensä tekemään tekstiä ns. liukuhihnalta, jolloin ensimmäinen versio on aikalailla luuranko. Teeman, sävyn ja yksityiskohtien lisääminen tulee myöhemmin. Koska käsikirjoituksen selkärankaa ei vielä ole, on vaikea arvioida miten merkittäviä tietyt tapahtumat ovat suhteessa muuhun, eli esimerkiksi luvun lopullinen pituus on vaikea hahmottaa.

Hyödynnän deletoituja kohtauksia paljon ja olen välillä palauttanut niitä takaisin käsikirjoitukseen muokattuna esimerkiksi kokonaan toisen hahmon näkökulmasta. Kirjan kirjoittaminen on sellaista maratonijuoksua, että jossain vaiheessa aina väsyy kirjoittamaan uutta, jolloin vanhan hyödyntäminen voi auttaa eteenpäin tehottomina kirjoitusiltoina.

D: Yleisesti en preferoi jotakin kirjoitusvaihetta toisen yli. Melko valmiiseen tekstiin on ihan hauska säätää pikkujuttuja, mutta se ilo liittyy pitkälti myös siihen, että ymmärtää tekstin olevan jo todella valmis. Koska olen kirjoitustavoiltani pikajuoksija, pöytälaatikkoon jäävät tekstit yleensä todellakin vain pölyttyvät siellä. Jos en saa noin kolmessa vuodessa tekstistä julkaisukelpoisen oloista, todennäköisesti hylkään sen kokonaan. Kyllästyn verrattain nopeasti ja mieluummin kirjoitan jotakin kokonaan uutta kuin kaivelen vanhaa. Neonkaupungin kohdalla säilytämme huolellisesti poistettuja juttuja, sillä Susanna hyödyntää vanhaa hyvin. Tosin sarjan nopeatahtisen kirjoittamisen takia olen itsekin ottanut tavaksi hyödyntää roskistiedostoamme.

Miten tarinanne muotoutuvat? Onko seinillänne iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidättekö muistikirjoja? Miten hahmottelette erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennatte maailmaa?

S: Neonkaupungin ensimmäinen versio oli kaoottinen, joten olemme sittemmin sopineet juonen suuren kaaren, eli tiedämme miten tarina loppuu keskeisten hahmojen osalta. Pidämme jokaisen käsikirjoituksen työstökierroksen aluksi ideointipalaverin, jossa teemme luvut ja niitä kuvaavat muistiinpanot ja jaamme lukujen työstövastuun. Näin kumpi tahansa voi selata käsikirjoitusta ja nähdä mihin ollaan menossa. Hahmoille on olemassa muistikirjat, Pinterest-taulut ja yhteinen ulkonäkötiedosto.

Palavereissa yleensä keskustelemme läpi vaihtoehdot ja valitsemme niistä yhden. Seuraavalla kierroksella mieli saattaa muuttua, jolloin käsistä muokataan sen mukaisesti. Koska Neonkaupunki käsittelee myös venäläistä kulttuuria, joka on valtaosalle lukijoista täysin vierasta, päätimme tehdä sarjan fantasiaelementeista hieman kevyempiä. Olemme sopineet keskenämme maailman säännöt ja kokeneempana spefikirjoittajana minä vahdin aktiivisemmin, että Neonkaupungin fantasiaelementeissä on järkeä.

D: Koska tärkeät asiat ovat etukäteen sovittu, varsinkaan viime aikoina ei ole tarvinnut niin sanotusti lyödä kapuloita toisen rattaisiin. Sen estää myös Susannan mainitsema vahvuuksien korostaminen: kuuntelen, kun hän sanoo, jos spefilogiikka heittää kärrynpyörää ja hän kuuntelee, jos minä sanon, että kulttuurinen uskottavuus on lentänyt ikkunasta. Sitten editoidaan teksti takaisin raiteilleen.

Onko teillä eroja näissä tavoissa ja miten saatte ne sovitettua yhteen kirjoittaessanne? Miten yhteistyönne muuten kulkee? Kirjoitatteko kaiken yhdessä vai oletteko esimerkiksi jakaneet päähenkilöiden näkökulmat keskenänne?

S: Dess on teemakirjoittaja ja minä juonikirjoittaja. Jotenkin vain olemme saaneet aina sovellettua nämä katsontakannat yhteen ideoinnin aikana. Olemme sopineet, että jokaisella hahmolla on pääasiallinen “omistaja”, joka tekee loppukädessä päätökset ko. hahmon suhteen. Meillä molemmilla on yksi hahmo, jonka näkökulmat teemme lähes aina ensimmäiseen versioon ja kolmannen jaamme.

Editoidessa editoimme toistemme tekstiä vapaasti, sillä olemme sopineet “asioista joihin toinen ei saa koskea”. Esim. minä en poista hahmojen presentaatioon tai venäläiseen kulttuuriin liittyviä kuvauksia. Jokainen editointikierros tehdään omaan tiedostoonsa, joten meidän on vahingon sattuessa kyllä mahdollista palauttaa kadonnutta tekstiä takaisin.

D: Emme ole mustasukkaisia kirjoittajia, ei tämä projekti olisi päässyt kovin pitkälle, jos kumpikin yrittäisi tyrkyttää omaa visiota joka paikkaan kuuntelematta toista. Yhteistyössä parasta on se, miten paljon pystymme heittämään bensaa toistemme liekkeihin. Moni päätön idea olisi todennäköisesti jäänyt syntymättä ilman jatkuvaa yhteydenpitoa — ja hauskanpitoa. Meillä on ollut tapana toteuttaa vitsinä alkaneet ehdotukset. Itse asiassa koko tämä projekti oli alunperin lähinnä hypoteesia ja vitsailua.

Kirjoitamme kaiken yhdessä siinä mielessä, että haluamme tietoisesti sekoittaa kirjoittajan äänemme. Toisin sanoen kirjoissamme ei ole kohtia, joita kumpikin ei olisi useampaan otteeseen editoinut.

Kiinnostavaa tässä projektissa on mielestäni se, mitä maahanmuuttajan ja kantasuomalaisen yhteistyö antaa kulttuurien yhteentörmäämisen, yhteensovittamisen ja spesifisti venäläisen kulttuurin kuvaamiseen. Venäläisenä ja venäläiseen kulttuuriin myös teoreettisemmin paneutuneena minä vastaan venäläisistä elementeistä kirjoissamme. Susannan kysymykset tai kommentit kuitenkin auttavat minua ymmärtämään, millaisia aspekteja venäläisestä kulttuurista on avattava oletusarvoisesti kantasuomalaiselle lukijalle. Olemme käyneet monia keskusteluja venäläisten hahmojemme motivaatioista ja selittäneet asioita toisillemme, sillä suomalainen ja venäläinen kulttuuri eroavat välillä melkoisestikin. Jotkut hahmojen ajatukset tai teot saattaisivat välittyä lukijalle täysin järjettöminä ilman vieraan kulttuurin kontekstia. Itse olen ymmärtänyt tämän projektin myötä, etten ole integroitunut Suomeen niin hyvin kuin luulin. Arjessa harvemmin käydään niin paljon keskusteluja ihmisten arvoista, jotka kuitenkin vaikuttavat merkittävästi ihmisten tulkintoihin, asenteisiin ja toimiin. Tämän projektin takia olemme päätyneet puhumaan todella suurista teemoista, mikä on antanut myös henkilökohtaiseen elämään paljon.

Onko joku kirjoistanne / kirjojenne henkilöistä teille erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastatte?

S: Kiinnyn yleisesti hyvin epätäydellisiin ja rikkinäisiin hahmoihin, mutta olen lukijana kuitenkin kiinnostunut enemmän kokonaisuuksista ja maailmoista kuin yksittäisistä hahmoista. Suosikkikirjoissani eivät siis niinkään viehätä joku yksittäinen hahmo vaan juuri tarina. Meidän hahmoistamme suosikkejani ovat pidättäytyväinen ja viisas Nova, rääväsuu Borja ja itse Baba Jaga!

D: Tykkään antisankareista tai pahiksistakin. Usein lempihahmoni on kova ja uhitteleva päältä, mutta herkkä ja rikkinäinen sisältä. Pidän hahmoista, joiden traagiset kokemukset ovat tehneet heistä huonosti toimivia, jopa toksisesti käyttäytyviä. Sellaisen hahmon kehityskaari on kiinnostava, meni se hyvään tai huonoon suuntaan. Niinpä Neonkaupungeista Tarkkis on ylivoimaisesti lempilapseni. Lisäksi tykkään isoista, näkyvistä persoonista, kuten Nadjasta ja Ksjušasta. Rääväsuu-Borjaa on muuten todella hauska kirjoittaa!

Helmikuun alussa järjestettiin Sateenkaarispefi-teemaviikko. Mistä se sai alkunsa? Miten sateenkaarevuus näkyy teidän tuotannossanne?

D: Kotimaisen sateenkaarispefin teemaviikko oli erittäin tarpeellinen ja ilokseni voin sanoa, että myös kiitetty. Spefi putoaa yllättävän usein pois sateenkaarikirjallisuuden käsitteen alta, vaikka spefissä on runsaasti queer-hahmoja ja -teemoja. Erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä normalisoivaa spefiä ei tavata markkinoida sateenkaarikirjallisuutena. Teemaviikolla myös otettiin käyttöön #sateenkaarispefi-hashtag. On kuvaavaa, että sellaista tägiä ei edes ollut aikaisemmin olemassa. Valtaosa teemaviikon ohjelmanumeroista ovat tallella ja katsottavissa Instagramissa tai YouTubessa.

Koko tuotantoni on sateenkaarikirjallisuutta ehkä jotain monta vuotta vanhaa novellia lukuun ottamatta. Sateenkaarirepresentaatio ja marginaaliset teemat laajemminkin ovat minulle ensisijaisen tärkeitä. Neonkaupungistasovimme heti alussa, että laitamme henkilögalleriaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia hahmoja. He ovat sarjassamme päähenkilöinä tai muuten isoissa, merkittävissä rooleissa eivätkä marginaalissa. Venäjän yhdistäminen tähän kaikkeen — kuten nimenomaan venäläisen lesbomaskuliinisuuden kuvaaminen — on minulle hyvin merkityksellistä.

S: Teemaviikon ideoi ja toteutti Dess! Minua harmittaa vieläkin etten kyennyt osallistumaan, mutta teemaviikon ajoitus osui pahasti Spiraalitien viimeisen editointikierroksen ja taittoversion tarkistuksen kanssa samaan aikaan, jolloin jouduin priorisoimaan kirjan valmiiksi saattamisen. Toivon kuitenkin, että teemaviikolle saadaan vielä joskus jatkoa!

Sateenkaarevat hahmot ovat olleet osa luomiamme maailmoja jo kauan ennen yhteistä kirjasarjaa, mutta tuntuu että Neonkaupungissa tämä pääsi todella valloilleen, kun lähdimme kannustamaan toinen toisiamme sateenkaarielementtien lisäämiseksi. Suomessa etenkin pienten kustantamoiden kustantama sateenkaarispefi on vastannut selvään tarpeeseen tarjoamalla monimuotoisempaa fantasiaa ja sci-fiä ja on hienoa, että myös isompien kustantamoiden tarjonta on alkanut monipuolistua viime vuosina. Paljon työtä on toki vielä edessä, mutta uskon, että sateenkaarispefin tulevaisuus on valoisa!

Kirjan Spiraalitie kansikuva. Mitä haluaisitte kertoa uudesta kirjastanne?

S: Spiraalitie on minusta kunnianhimoisempi kirja kuin edeltäjänsä. Halusimme ravistella lukijaa entistäkin voimakkaammin, mutta tarjota samalla viihdyttävän, spektaakkelimaisen lukukokemuksen, unohtamatta tietenkään kunnon fanserviceä! Tällä kertaa ääneen pääsee nimittäin myös edellisen osan lukijasuosikki Nova, jonka näkökulmat tuskin jättävät ketään kylmäksi. Spiraalitiessä myös päästään tutustumaan edellisen osan salaperäisempiin jengeihin, kuten fantomsiin, harmajiin ja marttyyreihin.

D: Spiraalitiestä on jo sanottu, että on edeltäjääkin parempi. Se jää tosin jokaisen lukijan päätettäväksi! Toinen osa on tavallaan isompi kuin ensimmäinen osa. Jos koko sarjan teemoja ovat toiseus, ulkopuolisuuden tunne ja yhteisöllisen ja yksilöllisen kulttuurin yhteentörmäys, niin Spiraalitie spesifisti käsittelee myös venäläistä avioliittoa ja seksuaalisen väkivallan uhkaa, joka on valitettavan ajankohtainen teema. Positiivisempia asioita ajatellen Spiraalitiessä on ykköstä enemmän sateenkaarihahmoja ja, mikä tärkeintä, Spiraalitiessä on taikahevonen!

Ja fanservicen lisäksi taisi vahingossa lipsahtaa myös annos author servicea.

S: “Vahingossa.”

Kysymys Dessille: Voitit juuri Taajuus Z -kirjoituskilpailun, onnittelut! Miten kirjoittaminen yksin eroaa yhteistyöskentelystänne? Tuleva kirjasi on säeromaani – miksi valitsit juuri sen muodon? 

D: Kiitos paljon! Yksin kirjoittamisessa hyvää on se, että voi edetä vikkelämmin, mutta huonoa se, ettei saa jakaa suruja ja iloja samalla tavalla toisen kanssa. Myös yhteisen ideoinnin ilotulitus puuttuu. Olen yhteisöllinen ihminen ja nautin siitä, kun asiat ovat yhteisiä. Haluan kuitenkin ehdottomasti kirjoittaa myös yksin, koska minulla on sellaisia asioita sanottavana, jotka haluan esittää yksinomaan omalla naamallani tai joista en ole valmis tinkimään erinomaisen hyvässäkään hengessä.

Tuleva kirjani on ensimmäinen nuortenkirjani, säeromaani nimeltä Ihana (ilmestyy 10/21). Kirja kertoo ysiluokkalaisesta Liljasta, hänen ihastuksestaan ja laajemmin tiedostavaksi aikuiseksi kasvavan nuoren kipuilusta. Kirjassa pohditaan, miten elää olettamuksien maailmassa, mitä tehdä kun tulee itse olettaneeksi ja esimerkiksi sitä, saako toista työntää väkisin ulos kaapista. Suuret teemat kaipasivat tasapainon nimissä kepeää ilmaisua. Säeromaani tarjoaa mahdollisuuden myös tyylilliseen aukkoisuuteen, dialogisuuteen ja vastaavaan leikittelyyn. Nautin ilkikurisesta sanojen käytöstä ja yleisten sääntöjen rikkomisesta. Kilpailuraadin mukaan kirjasta tulee mieleen spoken word, mistä olen erityisen ylpeä. Itse asiassa myös sarjastamme näkyy meidän kummankin rakkaus epätyypillisempään tekstin muotoon, typografiaan ja lyriikkaan.

Kysymys Susannalle: Millaiset suunnitelmat sinulla on kirjailijan urallesi, onko sinulla jotain omaa pöytälaatikossa?

S: Ajankäyttö on minulle jatkuva haaste! Vielä viime kevääseen asti jaksoin tehdä Neonkaupungin rinnalla itsepintaisesti myös omia proggiksia. Lopulta oli kuitenkin myönnettävä, ettei monen yhtäaikaisen tekstin työstäminen päivätyön ohella ole pidemmän päälle terveellinen ratkaisu, joten laitoin muut tekstit tauolle. Teksteille tekee myös hyvää levätä.

Yksikseni olen työstänyt yhtä runokokoelmaa ja muutamaa säeromaania. Koen että tekstilajin vaihtaminen kokonaan toiseen mahdollistaa antaa uutta energiaa myös pääprojektille. Tyyliltään nuo työn alla olevat runot ja säeromaanit ovat, no, “painajaismaisia”, kuten Neonkaupunkikin. 🙂

Vinkatkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omienne lisäksi lukea.

S: Pidän kauheasti Marko Hautalan kirjoista, etenkin Kuokkamummosta ja Leväluhdasta. A.S. Byattin pienoisromaani Ragnarök – jumalten tuho on yksi suosikkikirjoistani ikinä. Runokirjoista voisin sanoa Kristiina Wallinin Valon Painon ja Raisa Jäntin Grand Plién, sekä Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinan.

D: Mary Shelleyn Frankenstein on suosikkini spefiklassikoista, sillä Frankenstein on kouriintuntuva tarina toiseudesta. Yhteiskunnallisen spefin ystäville suosittelen Vladimir Sorokinin piristä Telluuriaa tai Pyhän Venäjän palveluksessa -satiiria. Uusi suosikki on vastikään suomennettu Eduard Verkinin Sahalinin saari, jota lukiessa sielu jäätyy, sillä niin maksimalistista tämän matkakertomuksen kurjuus on. Nuorten säeromaaneista olen viimeksi ihastunut Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus -teokseen, josta paistaa hienosti Reynoldsin rap-musiikin vaikuttimet.

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut
-vuonna 2021:
Elina RouhiainenJ. Pekka Mäkelä
-vuonna 2020
:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen

Sini Neuvonen

Ibbotson, Cooper, Le Guin, Tolkien, satukokoelmat – suosikkikirjani olivat fantasiaa jo ennen kuin genreistä mitään tiesin. Aineistovalintaa tekevänä koetan pysyä mukana sekä fantasian että scifin uutuuksissa. Hyviä kirjoja on enemmän kuin aikaa lukea.

2 kommenttia

  1. […] -ryhmän kirjailijahaastattelut -vuonna 2021: Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen -vuonna 2020: Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla […]

  2. […] -ryhmän kirjailijahaastattelut -vuonna 2021: Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen – Anni Kuu Nupponen -vuonna 2020: Siiri Enoranta – Mia […]

Kirjoita kommentti