Kirjailijahaastattelu: Elina Pitkäkangas

Kirjailija Elina Pitkäkangas. Kuva Kaisu Sandberg.

Elina Pitkäkangas (s.1990) on helsinkiläinen kirjallisuuden opiskelija, jolta on julkaistu ihmissusitrilogia Kuura ja sen kaksi jatko-osaa, Kajo ja Ruska, sekä sarjaa edeltävään aikaan sijoittuva Hukan perimät, joka ilmestyi huhtikuussa. Elinalla ja toisella nuortenkirjailijalla, Sini Helmisellä, on yhteinen Youtube-kanava For YA.

Kirjailija Elina Pitkäkangas.

Kirjailija Elina Pitkäkangas. Kuva Kaisu Sandberg.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Vastaukseni tähän on ehkä hieman tylsä, koska olen viime aikoina lainannut kirjoja pääasiassa graduani varten. Olen lainannut runsaasti tietokirjallisuutta imagologisesta kirjallisuudentutkimuksesta, kansallisista representaatioista ja kansallisesta identiteetistä kirjallisuudessa. Helsingin yliopiston Kaisa-talossa on hyvä työskennellä, ja olenkin viihtynyt kirjaston tiloissa paljon alkuvuoden aikana. Mikäli opintojani ei kuitenkaan oteta huomioon, viimeksi kävin kirjastossa, kun esiinnyin Kirjahyrrän nuortenkirjatapahtumassa Naantalissa. Esiintymisen jälkeen jäin hetkeksi tutkimaan kirjaston YA-valikoimaa ja pohdin, mitä kaikkea voisin seuraavaksi lukea.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Rakastan kirjastoja ja niiden tunnelmaa. Tykkään tosin myös omistaa kirjoja, kerään sarjoja ja tuen kotimaista kirjallisuutta ostamalla nuortenkirjoja uutena, joten minulla on aika suuri kotikirjasto. Yritän valikoida sieltä ensisijaisesti yöpöytälukemista. Nuorempana kuitenkin lainasin läjäpäin kirjoja kirjastosta, koska viikkorahani eivät tahtoneet riittää kirjojen ostamiseen. Yksi lämpimimmistä muistoista liittyy nuorena vietettyyn kesälomaviikkoon Tahkon mökillä. Pyöräilin siskoni kanssa helteellä Nilsiän kirjastoon ja palasimme takaisin reput täynnä kirjoja. Luimme niitä laiturilla pyyhkeiden päällä ja söimme suklaakeksejä. Valitettavasti yksi kirjoista putosi järveen, ja vaikka yritimme kuivatella sitä saunassa, sivut käpristyivät ja ostimme kirjan lopulta omaksi. Kyseinen Tiina-kirja on edelleen kirjahyllyssäni.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Ajatus kirjoittamisesta lähti yläasteella, kun kehitimme ystävieni kanssa vitsillä Star Wars -aiheisen jatkokertomuksen. Muutama vuosi myöhemmin kirjoitin jo omaa romaanikäsikirjoitustani ja haaveilin kirjailijan urasta vakavissani Oriveden Opistolla. Helsinkiin muutettuani kirjoittaminen jäi muutamaksi vuodeksi, mutta vuonna 2014 palasin takaisin kirjoituspöydän ääreen. Perustin blogin, jossa pohdin harrastustani ja raportoin kirjoittamisestani päiväkirjan tapaan. Sain blogini myötä ensimmäiset koelukijani, jotka ovat edelleen tärkeä tuki arjessani. Koelukijoiden kannustuksen ansiosta uskalsin tarjota käsikirjoistustani kustantajalle jouluna 2014. Tarinasta pidettiin, ja tehtyäni siihen muutaman muutoksen allekirjoitin esikoisromaanini ”Kuuran” kustannussopimuksen. ”Kuura” edustaa nuorten aikuisten urbaania fantasiaa. Vaikka romaani jäljittelee reaalimaailmaa monin tavoin, olen sekoittanut mukaan fantasiaelementtejä. Minulle fantasia on keino pohtia yhteiskuntamme epäkohtia, mutta samalla se antaa mahdollisuuden paeta tuttua ja turvallista arkea. Kirjoittaessani spekulatiivista fiktiota nautin siis eskapismista, mutta pohdin ohessa myös todellisia kysymyksiä ihmisyydestä ja yhteiskunnastamme.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Esikuvani on ehdottomasti Stephen King. Hänen ”Kirjoittamisesta” -oppaansa innoitti minua aikoinaan kirjoittamaan ja haaveilemaan kirjailijan urasta. Lisäksi Kingin motivaatio työskennellä päivittäin on jotain aivan käsittämätöntä, ja muistutan itseäni siitä aina kun ei huvittaisi kirjoittaa lainkaan. Kingin lisäksi ihailen monia kotimaisia kirjailijoita ja ilahdun aina, jos näen nimeni samassa listassa palkittujen suomalaisten nuortenkirjailijoiden kanssa. Kirjojani sen sijaan en osaa verrata mihinkään yhteen, tiettyyn teokseen. Romaaneillani on toki innoituksen lähteensä, esimerkiksi Kuuralla vanha TV-sarja Roswell, mutta yhtäläisyyksien näkeminen romaanin monien editointikierrosten jälkeen on jo vaikeampaa. Kuuraa on myös myös verrattu Twilightiin, mutta tällöinkin lähinnä tarinoiden eroavaisuuksien vuoksi.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Koska en työskentele täysipäiväisenä kirjailijana kuin muutaman kuukauden vuodessa, kirjoittamiseni tapahtuu tehokkaissa, lyhytkestoisissa sykleissä. Saatan kirjoittaa kokonaisen romaanin raakaversion muutaman kuukauden apurahakauden aikana. Tavallisesti kirjoitan noin neljä liuskaa päivän aikana, mutta hyvinä päivinä liuskoja saattaa kertyä 10-15 kappaletta. Ennen rakastin kirjoittaa öisin, mutta nykyään olen tehokkaimmillani aamupäivästä. Kirjoituskauden aikana minun ei yleensä tarvitse käyttää aikaa enää maailmanluontiin tai juonen suunnitteluun, koska olen tehnyt kaiken jo valmiiksi. Apurahakausien ulkopuolella suunnittelen jatkuvasti tulevaa romaaniani ja ideoin juonikuvioita silloinkin, kun mitään ei näytä tapahtuvan. Siten harjoitan kirjailijan ammattiani myös niinä aikoina, kun päivätyöt vievät ajan varsinaiselta kirjoittamiselta. Nyt korona-aikana olen saanut yllättäen mahdollisuuden kirjoittaa uutta romaaniani aikaisemmin, mitä olin alun perin suunnitellut. Yritän toki käyttää karanteeniajan hyödyksi, mutta en aio tehdä kirjoittamisesta pakollista projektia poikkeusaikana.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä johon olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Molemmissa vaiheissa on puolensa. Uutta tarinaa kirjoittaessa teksti on uutta ja raikasta, eikä huonoista pätkistä tarvitse vielä välittää. Samalla kirjailija on tarinan ihka ensimmäinen lukija, joten kokemus on osaltaan myös aika jännittävä. Toisaalta raakaversion kirjoittaminen on raskasta ja hidasta. Ehkä siitä syystä pidän tällä hetkellä enemmän tekstin editoimisesta. En ole hyvä oikolukemaan, mutta pidän turhien kohtausten poistamisesta, uusien kirjoittamisesta ja tunnelman terävöittämisestä. Editoiminen tuntuu samalta kuin yksityiskohtien piirtäminen luonnokseen. Saa viilata valmiiksi luotujen kehysten sisällä. Mitä taas pöytälaatikkoteksteihini tulee, säästän kaikki laajat poistetut kohtaukset. Toistaiseksi en ole palannut niihin, mutta ken tietää, ehkä tulen hyötymään niistä vielä joskus tulevia käsikirjoituksia kirjoittaessani. Vanhimmat pöytälaatikkotekstini ovat vuodelta 2008. On nostalgista palata vanhoihin teksteihin ja katsoa, kuinka olen kirjoittajana kehittynyt vuosien varsilla.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Tapani kirjoittaa romaaneita on muuttunut vuosien varsilla. Kun lähdin kirjoittamaan Kuuraa, en tiennyt kuinka tarina tulee päättymään. Rakensin maailmaa samalla, kun kirjoitin eikä minulla ollut lainkaan muistiinpanoja aiheesta. Vasta kun ryhdyin suunnittelemaan Kuuran jatko-osia, oli minun alettava pitää kirjaa yksityiskohdista. Laajensin maailmaa paljon, jotta jatko-osat voisivat syventää Kuuraa. Olen iloinen ja yllättynytkin, kuinka sulavasti moni asia vain loksahti paikoilleen. Syy tähän on kenties siinä, että Kuuran hukka-Suomi on monilta osin sama, jossa elämme nyt. Ongelmista puhutaan vain eri nimillä. Kuuran jatko-osia tehdessä opin rakastamaan muistiinpanojen kirjoittamista, ja olenkin tehnyt valtavan määrän taustatutkimusta seuraavaa romaaniani varten. En käytä seinätaulua, mutta minulla on Moleskine kirjoitettu puolilleen: on termejä, juonikäänteitä, henkilöhahmotietoja ja maailmanluontia. Olen käynyt Kiinassa ja Singaporessa tekemässä taustatyötä, sekä osallistunut viittomakielen ja kiinan alkeiden kursseille romaanini vuoksi. Materiaalia on tällä hetkellä sen verran paljon, että romaanin aloittaminen tulee olemaan haastavaa infodumpin välttämisen vuoksi.

Kuura-trilogian maailma on hyvin mielenkiintoinen – kiinnostaisi tietää miten se syntyi? Onko meillä tietoa historiasta miten tuohon tilanteeseen päädyttiin?

Kuuran maailma syntyi ideasta yhdistää kaksi minua kiehtovaa aihetta: ihmissudet ja zombieapocalypse. Lopputuloksena rakensin maailman, jossa lykantropia on hallitsemattomasti levinnyt virus, jonka vuoksi yhteiskunnat ovat rakentaneet muurit kansalaistensa suojaksi. En tiedä miksi, mutta minua on aina kiehtonut tarinoissani muurien tematiikka. Tänä päivänä aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan, enkä voi kuin ihmetellä miten niin moni asia Kuura-trilogiassa (joka on julkaistu vuosina 2016-2018) täsmää poikkeusoloihimme tässä ajassa. Kuurassa ihmissusien historiaa raotetaan vähän kerrallaan. Ensimmäisessa kirjassa mainitaan, että lykantropia on vaivannut maailmaa jo yli sadan vuoden ajan, mutta länsimaissa tilanne on saatu hallintaan eikä Suomessa uusia hukkaonnettomuuksia ole kirjattu kolmeenkymmeneen vuoteen. Tarinassa kuvaillaan myös muurin ulkopuolisia autiotaloja, jotka kunnostaan päätellen ovat olleet tyhjillään jo 50 vuoden ajan.

Myöhemmin Kajossa käy ilmi, että autiotaloista löytyy huonekaluja ym. jäämistöä entisiltä asukkailta, mistä päätellen evakuointi on tapahtunut nopeasti. Kajossa historiasta kerrotaan hieman tarkemmin. Kirjassa muun muassa kerrotaan, kuinka lykantropian levittyä Aasiasta Eurooppaan ihmiset yrittivät aluksi teljetä viruksen saaneet lähimmäisensä täydenkuun ajaksi. Muureja ei siten rakennettu heti. Torjuntayrityksistä huolimatta virus levisi hallitsemattomasti, mikä ajoi valtiot äärimmäisiin ratkaisuihin rakentaa muurit ja perustaa ihmissusia eliminoivan järjestön, Jahdin. Kansalaisten liikkumista paikasta toiseen ei estetty, mikäli henkilön kuukausittain päivittyvät terveystiedot olivat kunnossa. Vaikka viruksen leviämisen alkuajat antavat pohjan jännittävälle kauhutarinalle, halusin kuitenkin kuvata aikaa, jolloin tilanne on normalisoitunut. Kuuran alussa nuoret elävät muurien takana huoletonta elämää, jossa ihmissusien uhka on hävinnyt jo aikaa sitten ”ilmastonmuutoksen ja lähi-Idän sotien väliin”.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Jokainen kirjoistani on ollut minulle rakkain aina kirjoitushetkellään. Kuitenkin kun nyt vertailen kaikkia neljää romaania toisiinsa, Ruska on ollut minulle kaikista tunteikkain kirja kirjoittaa. Ehkä siksi, koska Ruskan myötä päättyi yksi vaihe elämässäni, trilogia tuli päätökseensä ja jouduin hyvästelemään kaikki tutuiksi tulleet henkilöhahmot. Toisaalta taas esikoisromaanini Kuuran myötä toteutui pitkäaikainen unelmani oman kirjan julkaisusta, joten Kuura on kenties kirjana merkinnyt minulle kaikista eniten. Henkilöhahmojani en osaa laittaa tärkeysjärjestykseen. He kaikki ovat minulle hyvin rakkaita omalla tavallaan ja jopa kaikista pahimmissa hahmoissa on pala minua. Muiden romaaneista minulla sen sijaan on selkeitä suosikkeja. Hullaannuin esimerkiksi Sally Greenin ”Puoliksi pahan” Nathaniin ja Gabrieliin. Heidän rakkaustarinansa särki sydämeni. Viime kesänä tutustuin puolestaan ”Yksi meistä valehtelee” -romaanin Nateen ja hullaannuin taas. Olen myös lääpälläni ”Uncharted” -pelin Nathan Drakeen. Mikä noissa Nathaneissa oikein viehättää?

Hukan perimät -kirjan kansi.

Hukan perimät -kirjan kansikuva. Taiteilija Karin Niemi.

Mitä haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

”Hukan perimät” ilmestyi huhtikuun alussa, eli uusin kirjani on ehtinyt olla lukijoiden saatavilla vasta vähän aikaa. Kirjan voi lukea joko itsenäisenä teoksena tai sitten osana aiemmin ilmestynyttä Kuura-trilogiaani, koska kirjojen tapahtumat sijoittuvat samaan maailmaan: hukka-Suomeen, jossa pitkälle levinnyt lykantropiavirus on pakottanut yheiskunnat rakentamaan muurit kaupunkien suojaksi. ”Hukan perimät” edustaa tummaa, urbaania fantasiaa ja se on suunnattu yli 14-vuotiaille spekulatiivisen fiktion ja ihmissusien ystäville. Tarinassa seurataan kahta erikoisrajajääkäriä, Väinöä ja Alexia, jotka kuuluvat ihmissusia metsästävään järjestöön, Jahtiin. Kun miesten metsästyspartio lähetetään täydenkuun komennukselle Kuusamoon, kaikki ei menekään odotetusti. Metsästäjistä tulee metsästettäviä, eikä edes kaikista läheisimpiin ihmisiin uskalla enää luottaa. Tätä kirjaa oli hauskaa ja karmivaa kirjoittaa!

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Suosittelen Karen McManusin romaania ”Yksi meistä valehtelee”, sekä sen jatko-osaa ”Yksi meistä on seuraava”. Molemmat romaanit ovat todella vetäviä nuorten aikuisten jännäreitä, joissa koukuttava mysteerijuoni yhdistetään yhteiskunnallisiin ongelmiin ja romanttisiin sivujuoniin.

Espoon Fantasia -ryhmä aloitti kirjailijahaastattelusarjan koronakeväänä 2020. Tämä haastattelu tehtiin sähköpostitse ennen kirjastojen avaamista toukokuussa. 

Aiemmin sarjassa ilmestyneet haastattelut:

Sini Neuvonen

Ibbotson, Cooper, Le Guin, Tolkien, satukokoelmat – suosikkikirjani olivat fantasiaa jo ennen kuin genreistä mitään tiesin. Aineistovalintaa tekevänä koetan pysyä mukana sekä fantasian että scifin uutuuksissa. Hyviä kirjoja on enemmän kuin aikaa lukea.

3 kommenttia

  1. […] Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi […]

  2. […] perimistä voit myös lukea enemmän Elinan haastattelustamme viime […]

  3. […] Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi […]

Kirjoita vastaus Peru vastaus