Kirjailijahaastattelu : Elli Leppä

Elli Leppä (s.1980) on espoolainen scifiharrastaja ja kriitikko, jonka kritiikkejä olemme saaneet lukea esim. Tähtivaeltaja-lehdestä. Elli on myös mukana Tähtivaeltaja-palkintoraadissa. Häneltä on tänä syksynä ilmestynyt esikoisrunokokoelma, Seisaukset tasaukset, Nysalor-kustantamolta.

Kirjailija Elli Leppä

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Kävin paikan päällä Sellon kirjastossa muistaakseni kuukausi sitten, palauttamassa kirjalainoja ja noutamassa varauksia. Näin korona-aikana minimoimme asioilla kulkemista, joten perheen kirja-asiat hoitaa se, joka sattuu olemaan muutenkin liikkeellä vaikka ruokakaupassa; ja näin ollen olen saanut varaukseni käymättä itse paikalla. Lähikirjasto on kotoisa paikka, jossa lainaustoiminnan lisäksi järjestetään paljon muutakin aktiviteettia. Kun etätyöt koronan jälkeen taas päättyvät tai vähenevät, siirryn takaisin käyttämään valtaosin Rikhardinkadun kirjastoa, joka on työpaikkani nurkalla.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Kirjastoauto pysähtyi melkein kotiovelle lapsuudessani Espoon Tontunmäessä ja tuli tutuksi ala-asteikäisenä. Sittemmin olin vakiovieras Tapiolan kirjaston scifiosastolla, jonka kolusin läpikotaisin. Kun aloin lukea yläasteella englanniksi, kävin isäni kanssa usein Leppävaaran kirjastossa, jossa muistan olleen hyvät valikoimat ulkomaista spefiä. Ne kirjastoreissut jäivät erityisen hyvin mieleen minun ja isäni yhteisenä juttuna. Hän omisti hyllymetreittäin vakoojakirjallisuutta, ja toisaalta tutustutti minut omien lämpimien kokemustensa perusteella J.R.R. Tolkienin tuotantoon, millä oli suorastaan elämän kulkua muokkaava vaikutus. Rakastan kirjoja fyysisinä esineinä, ja koska en mitenkään voi omistaa niin monia kuin haluaisin (sekä tila- että taloussyistä), arvostan suunnattomasti kirjaston monipuolisia kokoelmia ja laidunnan niissä kuin lehmä niityllä. Tällä hetkellä lainassa olevien niteiden pino uhkaa korkeuttaan jo sortua. Kirjastot ovat parasta, mitä länsimainen sivistys tarjoaa: kaikille saatavilla olevaa kulttuuria ja viihdettä, suoranaisia inhimillisen hengenelämän kehtoja.

Olet kirja-arvostelijana tuttu mm. Tähtivaeltaja-lehdestä ja mukana myös Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraadissa. Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota? Onko kriitikkona toimiminen vaikuttanut omaan kirjoittamiseesi?

Olen ollut kirjoittaja huomattavasti pidempään kuin kirjailija, joten on ehkä helpompaa katsoa kysymystä siitä näkökulmasta. Kirjoitin ensimmäiset runoni alle kymmenen vanhana, enkä ole pitänyt kirjoittamisessa taukoja sen jälkeen. Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella ja jäsentää maailmaa, havainnoida sitä ja prosessoida havaintojani. Aiheet ovat tietysti kehittyneet vuosien varrella ja tyylini on täsmentynyt ja vakiintunut nykymuotoon (tosin se vielä varmasti muuttuukin). Kirjoitan sekä dokumentaarisesti omasta elämästäni että itseäni laajemmista aiheista ja teemoista. Erilaisten elämänjaksojen aikana tekstit ovat heijastelleet niitä teemoja, joita elämässäni kulloinkin on ollut meneillään, esimerkiksi pikkulapsiarkea ja tutkijan ammattiin liittyviä pohdintoja. Spekulatiivinen fiktio ja erilaiset tieteenalat ovat aina kiehtoneet minua, ja tuntui luontevalta että ensimmäinen runokokoelmani rakentuisi niiden ympärille. Kokoelmaan on poimittu monien vuosien aikana kirjoittamiani tekstejä, joista joitakin olen aiemmin julkaissut Facebook-profiilissani. Niistä saamani myönteinen palaute valoi uskoa siihen, että minun kannattaa tavoitella julkaisemista myös kirjamuodossa. Noin vuosi sitten havaitsin, että eräs suomalainen pienkustantamo oli laajentunut myös runojen julkaisijaksi ja lähetin heille kokoelmani arvioitavaksi. Tänä syksynä unelmani runokirjasta viimein täyttyi.

Kriitikkona toimiminen on vaikuttanut ainakin siten, että olen saanut säännöllisesti kuulla uusista julkaisuista ja tarttunut kirjoihin, joita en ehkä itse olisi tullut huomanneeksi; ja siten omakin kirjallinen repertuaarini on laajentunut. Kirjoitan runojen ja kirja-arvostelujen lisäksi silloin tällöin myös novelleja, ja erilaisten tekstilajien hallitsemisesta on ollut hyötyä.

Seisaukset tasaukset on ensimmäinen julkaistu teoksesi ja se määritetty kustantamossasi tieteisrunokokoelmaksi. Mitä on tieteisrunous ja kuinka tulit kirjoittaneeksi aiheesta runokokoelman? Osaatko nimetä muita tieteisrunokokoelmia?

Tieteis- tai tiederunous on käsittääkseni ainakin kotimaisella kentällä vielä harvinainen laji. Olisi hienoa, jos se yleistyisi! Omissa teksteissäni liikutaan toisaalta kosmologisessa mittakaavassa ja tähtienvälisessä tyhjyydessä, ja toisaalta sovitetaan ihmisen pikkuruisuutta maailmankaikkeuden valtavuutta vasten. Ajatukset katoavaisuudesta, ihmisestä yhtenä eläinlajina tämän mahdollisesti ainutkertaisen elämää kantavan planeetan pinnalla ovat kiehtoneet minua pitkään ja muodostavat oleellisen osan kokoelman aiheita. Minua kiinnostavat ajattelumme rajat ja ne merkitykset, joita asioille annamme. Aivot huijaavat meitä ja meissä on jatkuvasti meneillään biologisia prosesseja, joista emme ole tietoisia. Olen aiemmin työskennellyt farmakologian alan tutkijana ja tieteellinen maailmankatsomus on eräs linssi, jonka läpi tämän runokokoelman tekstit siilautuvat. Muista tieteisrunokokoelmista on tietysti mainittava ainakin Harry Martinsonin Aniara, melankolinen odysseia reitiltään harhautuneesta avaruusaluksesta ja ihmisyhteisöstä sen sisällä. Tieteisrunoudessa on mahdollisuuksia hyvin monenlaisiin käsittelytapoihin ja tulokulmiin, yhtä lailla puhtaan spefistisiin, vaikkapa kokonaisiin avaruusoopperoihin, kuin myös tieteenfilosofisiin, nykytieteen rajoituksissa pysytteleviin teksteihin.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Esikuvia on paljonkin. Muutamia nimetäkseni, Ursula LeGuinin kirjat ovat olleet lapsuudestani asti eräänlainen ankkuriköysi ja punainen lanka lempeässä, tarkkanäköisessä viisaudessaan, joka kuitenkin osoittaa tarvittaessa terävästi epäkohtia. Maameri-kirjojen ja antropologisen scifin rinnalle nostaisin erityisesti Always Coming Home -teoksen, jonka postapokalyptinen ekologinen näkökulma on minulle erityisen tärkeä. Myös Neil Gaimanin teosten mytologinen rikkaus on kannustanut minua tavoittelemaan samantyyppisiä teemoja ja tarinallisuuksia. Kotimaisista nykyrunoilijoista arvostan erityisesti Johanna Venhoa ja Vilja-Tuulia Huotarista. CMX-yhtyeen A.W. Yrjänän salatieteelliset sanoitukset ja runot ovat myös olleet vahva innoittaja omassa työssäni.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko korona vaikuttanut niihin? Ainakin Facebookissa julkaisitte Vehka Hakosen kanssa runoja sivulla Rakkautta koronan aikaan: lempeitä runoja ja siilattua valoa. Mistä tuo projekti lähti?

Koska teen päivätyökseni muuta kuin runojen kirjoittamista, olen tyypillisimmin inspiraatiokirjoittaja: tartun kynään kun jostain pulpahtaa hyvä aihe tai näen kiinnostavia yhteyksiä eri asioiden välillä. Pyrin kirjoittamaan samalta istumalta talteen ainakin ideoita, jos en saman tien kokonaista tekstiä, sillä myöhemmin en ehkä saa enää ajatuksesta kiinni. Kokoelmaa työstäessä olen omaksunut myös tavoitteellisempaa kirjoitustapaa: jos kahden tekstin väliin tarvitaan yhdyssiltoja, luonnostelen ja suunnittelen millainen runo voisi toimia parhaiten niiden välissä. Ylipäänsä teoksellisuus, kokoelmaluonne sen sijaan että olisi pelkkiä toisistaan irrallisia tekstejä, on ollut hyvin kiinnostava opeteltava taito, johon pääsin perehtymään mainion kustannustoimittajani Solina Riekkolan johdolla.

Pandemian aikana olen monien muiden tavoin kökötellyt kotosalla huomattavasti aiempaa enemmän, ja myös tekstejä on syntynyt tänä vuonna moninkertainen määrä aiempaan verrattuna. Rakkautta koronan aikaan -projekti sai alkunsa, kun olimme Vehkan kanssa kumpikin tahoillamme alkaneet kirjoittaa pandemiaa kommentoivia arkisia tekstejä, ja Vehka pyysi minut mukaan projektiin. Kirjoitimme sadan päivän ajan päivittäin koronaa sivuavan runon. Se oli yllättävän voimaannuttava tapa purkaa hankaliakin arkielämän rajoitteisiin ja huoliin liittyviä tunteita. Valitsimme näkökulmaksi toivon ja lempeyden, mikä haastoi minut itsenikin etsimään niitä tunnerekisterejä myös kaikkein synkimpinä päivinä.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt joitakin helmiä, johon olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Ehdottomasti mieluummin kirjoitan uutta! Editointivaihe ei ole minulle mieluinen, mutta vähitellen sen välttämättömyys ja hyödyllisyys on alkanut kirkastua. Olen myös oppinut tietynlaista kunnioittavaa kannibalismia, kun kahdesta hyvin samankaltaisesta, ehkä eri aikoina kirjoitetusta tekstistä on yhdistynyt yksi ehjempi kokonaisuus, joka sanoo kahta erillistä runoa selkeämmin sen, mitä olin ajatellut. Tätä ja seuraavaa kokoelmaa suunnitellessa olen pöyhinyt vuosien kerrostumia ja löytänyt tekstejä, joita en edes muistanut kirjoittaneeni. Pitkän tauon jälkeen niissä näkyy joskus hellyttävästikin se nuorempi minä, joka on aikoinaan räpistellyt arkisten harmiensa keskellä.

Olet myös innokas larppaaja. Kauanko olet harrastanut sitä ja se vaikuttanut kirjoittamiseesi? Kirjoitatko myös larppeja?

Olen pelannut liveroolipelejä viitisentoista vuotta ja se on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Myös larp on tapa uppoutua, eläytyä ja astua hetkeksi pois omasta itsestä, siten se on välillä hyvinkin samankaltainen kokeilun ja ihmettelyn väline kuin kirjoittaminen minulle on. Larpeissa saadut syvät tunne-elämykset ovat joskus toimineet lähtökohtana runoille, ja muutaman kerran olen kirjoittanut runoja, joita olen käyttänyt larpissa. Larppiin liittyvissä runoissa on se erityispiirre, että huomaan usein miettiväni, onko niillä tai voiko niillä olla merkitystä ihmisille, jotka eivät ole olleet kanssani samassa pelissä eivätkä siten ole itse kokeneet sitä kehystä, josta teksti on alun perin kummunnut. Toisaalta lukija tuo joka tapauksessa tekstiin joka kerta omat merkityksensä, omat yhtymäkohtansa elettyyn elämään ja kokemuksiin, eikä yksikään teksti siis ole kahdelle eri lukijalle sama. Itse en ole tähän mennessä ollut mukana kirjoittamassa larppeja (yhtä pientä hahmokirjoitusvastuuta lukuun ottamatta), koska nimenomaan kokijan osa on ollut minulle suunnittelijan roolia mieluisampi.

Mitä kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat? Onko joku kirjasi teemoista sinulle erityisen rakas ja miksi? Onko joku aihe, joka tuntuu nousevat jatkuvasti pintaan?

Lukumieltymykseni painottuvat varsin vahvasti spekulatiiviseen fiktioon. Pidän synkänpuoleisista hahmoista, joissa saisi kuitenkin olla moniulotteisuutta. Viime vuosina ovat miellyttäneet esim. Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan päähenkilö Geralt Rivialainen, Seth Dickinsonin The Masquerade -sarjan Baru Cormorant ja Kameron Hurleyn kirjojen vahvat naispääosat. Runokokoelmani yhden osion muodostavat ekokatastrofia kommentoivat tekstit, ja tämän teeman lukeminen on ankeudestaan huolimatta minulle koko ajan tärkeämpää. Se on aihe, jonka painoarvo valitettavasti kasvaa sitä suuremmaksi, mitä myöhempään jätämme Maapallon elinkelpoisuuden kannalta välttämättömät muutokset koko elämäntavassamme.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi? Millaisia suunnitelmia sinulla on kirjailijaurasi jatkolle?

Olen ollut hämmentyneen ihastunut siitä, miten hyvän vastaanoton kirja on tähän mennessä saanut. Lähes kaikilla kirjoittajilla on luultavasti ainakin ajoittain perustavanlaatuinen epävarmuus siitä, ovatko itselle kiinnostavat aiheet sitä myös muille, ja varsinkin esikoiskirjailijalle myönteinen palaute vahvistaa uskoa siihen, että on tavoittanut jotain yleisinhimillistä. Jatkan kirjoittamista ja tähtään seuraavaan kokoelmaan. Ensimmäisestä kirjasta jätettiin temaattisen yhtenäisyyden takia pois folklore- ja mytologiateemaisia tekstejä, joiden työstämistä olen jatkanut eteenpäin. Minua kiinnostaa tällä hetkellä se, miten käsittelemme ulkopuolisuutta, yhteisöstä pois sulkemista erilaisten hirviöhahmojen kautta. Kansanperinteestä löytyy runsaasti tähän tematiikkaan liittyvää materiaalia, jota olen uusissa teksteissä perannut eri kulmista.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Poesia-kustantamon julkaisemat Antti Salmisen kirjat Lomonosovin moottori ja Mir ovat kollaasityyppisiä äkkivääriä, salaviisaita ja määritelmiä pakenevia kokeellisia tieteisfiktioita, joiden uskalluksen ja mutkikkaan huumorin tasolle toivoisin itse joskus yltäväni.

Muualla: Nörttityttöjen arvostelu Seisaukset tasaukset -kirjasta

Espoon Fantasia -ryhmä aloitti kirjailijahaastattelusarjan koronakeväänä 2020. Aiemmin ilmestyneet haastattelut:

• Siiri Enoranta 21.4.2020
• Mia Myllymäki 30.4.2020
• Piia Leino 8.5.2020
• JS Meresmaa 15.5.2020
• Lucilla Lin 22.5.2020
• Elina Pitkäkangas 29.5.2020
• Anniina Mikama 5.6.2020
• Liliana Lento 12.6.2020
• Anna Kaija 18.6.2020
• Ilkka Auer 28.8.2020
• Emmi Itäranta 25.9.2020
• Mikko Toiviainen 30.10.2020