Kirjailijahaastattelu: Emmi Itäranta

Kirjailijan Emmi Itäranta kuva.

Emmi Itäranta (s. 1976) asuu Canterburyssa, Iso-Britanniassa ja hänen esikoisteoksensa, Teemestarin kirja, on ollut kansainvälinen menestys. Sen käännösoikeudet on myyty 21 kielelle ja siitä on tehty näytelmäsovituksia ja kohta myös elokuva. Emmin uusin kirja, Kuunpäivän kirjeet, on juuri ilmestynyt. Haastattelimme Emmiä sähköpostitse syyskuussa 2020.

Kirjailijan Emmi Itäranta kuva.

Emmi Itäranta.
Kuva: Teos, kuvaaja Liisa Takala.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Korona-aika on aiheuttanut kirjastokäynteihini hyvin pitkän tauon. Englannissa kirjastot suljettiin maaliskuussa ja paikallinen kirjastoni Canterburyssa avautui uudelleen vasta elokuun lopulla. Olen tällä hetkellä käymässä Suomessa, enkä ole vielä ehtinyt kirjastoon täälläkään, mutta lähiaikojen ohjelmassa on etsiä lainaan Kersti Juvan kirja Löytöretki suomeen. Juvan asiantuntemus on vaikuttavaa, ja kirjasta on tukea omalle työlleni.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Vietin lapsena tuntikausia kirjastossa joka viikko, ja rakastan edelleen kirjastoja kaikkialla maailmassa. Kun muutin Englantiin, yksi ensimmäisiä asioita uudessa kaupungissa oli kirjastokortin hankkiminen. Siitä tuli heti kotoisampi olo.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Olen ollut koukussa tarinankerrontaan niin kauan kuin muistan. Se alkoi jo iltasatujen kuuntelemisesta lapsena. Rakentelin kouluaikana mielessäni fantasiamaailmoja, ja lopulta aloin kirjoittaa kuvitelmiani muistiin. En muista erityisesti ajatelleeni lajityyppiä, kun aloin kirjoittaa tavoitteellisemmin, mutta olen aina lukenut paljon spekulatiivisia lajityyppejä. Mielikuvitukseni tuntuu luonnostaan taipuvan scifin suuntaan, joten tekstit muotoutuivat spontaanisti spefiksi.
Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?
Esikuvia on useitakin – erityisen vaikutuksen ovat tehneet muun muassa Johanna Sinisalon, Ursula Le Guinin, Margaret Atwoodin, Kazuo Ishiguron, David Mitchellin ja Philip Pullmanin kirjat. Toivoisin silti, että minut ja kirjani nähtäisiin omilla ehdoillaan eikä liiaksi vertailukohtien kautta.

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko korona vaikuttanut niihin?

Korona on vaikuttanut työpäiviini henkisesti siten, että keskittyminen on paljon tavallista vaikeampaa. Ulkoisesti sillä on kuitenkin ollut vain vähän vaikutusta, sillä olin tehnyt töitä kotona jo vuosien ajan ja tottunut siihen. Teen eniten luovuutta ja ongelmanratkaisua vaativan kirjoitustyön tavallisesti aamupäivisin. Aktiivinen kirjoitusaikani on 2-4 tuntia päivässä. Lounaan jälkeen käytän vähemmän energiset työtunnit taustakirjallisuuden lukemiseen, työsähköposteihin ja välttämättömään paperinpyöritykseen.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt joitakin helmiä, johon olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Uuden tekstin tuottaminen on jännittävää, koska kaikki tarinan mahdollisuudet ovat vielä auki. Nautin kuitenkin editoimisesta enemmän, sillä silloin alan nähdä tekstin valmistuvan ja pidän yksityiskohtien viilaamisesta. Ensimmäisten versioiden kuonakerrosten alta kirkastuu vasta myöhemmässä vaiheessa esiin se teksti, jonka todellisuudessa haluan kirjoittaa! Pöytälaatikossa piileskelee harvoin mitään kuolematonta, mutta en juuri koskaan heitä materiaalia pois. Näen kaiken hylätyn tekstin kierrätyskelpoisena. Moni puolitiehen kirjoitettu kohtaus tai puolivillainen idea on löytänyt uuden, pitemmälle kehittyneen muodon toisesta tarinasta, johon sitä ei alun perin kirjoitettu.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Seinälläni on usein kaavio tarinan rakenteesta. Kutsun sitä murhaseinäksi etsiväsarjojen mukaan (vaikka kirjoissani ei juuri murhia esiinnykään): niissähän murhajutusta pakkomielteen kehittänyt etsivä täyttää seinän usein valtavilla rykelmillä lehtileikkeitä, valokuvia ja muita dokumentteja, jotka yhdistyvät toisiinsa. Koneellani on myös erillisiä tiedostoja, joihin olen kirjannut esimerkiksi tapahtumien ajankohdat kalenterin tarkkuudella ja hahmojen henkilöhistoriat. Tiedän yleensä varhaisessa vaiheessa tarinan alun ja lopun, mutta en koskaan tiedä, miten alusta päädytään loppuun. Se selviää vasta kirjoittamisen aikana. Suunnittelen juonen tärkeimmät pääkohdat aikaisin ja muokkaan niitä tarvittaessa. Maailma rakentuu perinpohjaisen taustatyön ja tarinan vaatimusten vuorovaikutuksesta.

Kirjoitat kirjasi sekä suomeksi että englanniksi. Miten tällainen työtapa toimii? Kummalla kielellä ajattelet tarinaa aluksi ja onko tässä ollut eroja eri kirjojen välillä?

Kirjat syntyvät alusta loppuun kahden kielen vuorovaikutuksesta. Useimmiten etenen luvun mittaisissa kokonaisuuksissa ja kirjoitan joka luvun ensimmäisen version suomeksi, sitten käännän sen englanniksi. Kielet liittyvät kirjoitustyössäni kuitenkin niin kiinteästi yhteen, etten pysty erottamaan, kummalla varsinainen ajatustyö ja suunnittelu tapahtuu – se tapahtuu koko ajan molemmilla, joskus samanaikaisesti. Kielet myös vaikuttavat toisiinsa ja siihen, millaisia ilmaisuja valitsen. Englanniksi kirjoittaminen on muuttunut harjoituksen kautta sujuvammaksi ja on nyt automaattisempaa, vähemmän työlästä kuin ensimmäisen kirjan kohdalla, mutta tunnistan suomen olevan yhä vahvempi kieleni. Näin tulee todennäköisesti aina olemaan.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Tuntuu mahdottomalta valita kirjoistani tai niiden hahmoista suosikkia, koska jokaisen kirjoittamisessa on ollut omat vaikeutensa ja toisaalta parhaat hetkensä. Olen aina eniten kiintynyt niihin hahmoihin, joista parhaillani kirjoitan. Omien kirjojeni ulkopuolelta minulle ovat rakkaita muun muassa Ihmemaan Liisa, Lyra Belacqua Philip Pullmanin Universumien Tomu -trilogiasta, Tenar Ursula Le Guinin Atuanin holvihaudoista, Sherlock Holmes, monet Margaret Atwoodin romaanien kertojahahmoista sekä Aziraphale ja Crowley Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin Hyviä enteitä -romaanista.

Teemestarin kirjasta on tulossa elokuva ja siitä on tehty useampikin näytelmäsovitus. Mitä ajatuksia nämä ovat sinussa herättäneet?

On ollut häkellyttävän etuoikeutettu tilanne ja äärimmäisen kiinnostavaa päästä näkemään useita eri tulkintoja Teemestarin kirjan tarinasta. Olen todennut, että minun on mahdotonta katsoa niitä etäisyydeltä, vaan jokainen on liikuttanut minua vahvasti. Elokuva on jälleen yksi uusi tulkinta, ja olen alusta asti ottanut sen lähtökohdan, että elokuvantekijöillä tulee olla vapaus tuoda esiin oma näkemyksensä. Eroja kirjaan on, mutta niin tuleekin olla; itse pidän yleensä eniten elokuvasovituksista, jotka uskaltavat ottaa riittävästi etäisyyttä alkutekstiin.

Emmi Itärannan kirjan Kuunpäivän kirjeet -kansi. Kuvassa kiertää spiraalin lailla erilaisia asumuksia, kuten taloja ja avaruuskapseleita ja lähes keskellä lentää valkoinen lintu.

Kuunpäivän kirjeet -kirjan kansikuva. Suunnittelija Jussi Kaakinen.

Mitä haluaisit kertoa uudesta kirjastasi? Millaista tutkimusta siihen teit? Erosiko se aiempien teostesi taustatutkimuksesta jotenkin?

Kuunpäivän kirjeet tapahtuu suureksi osaksi maapallon ulkopuolella. Siinä parantaja Lumi etsii kadonnutta puolisoaan Solia pitkin aurinkokuntaa. Kirjan teemoja ovat kodin kaipuu ja menettäminen kosmisella tasolla, sillä siinä maapallo on menetetty ihmiskunnan kotina, sellaisena kuin se joskus oli. Tutkin muun muassa erilaisia teoreettisia ideoita Marsin asuttamisesta ja avaruussiirtokuntien perustamisesta, jäkälien ominaisuuksia ja shamanistisia kulttuureita, sillä Lumin parantajantyössä on taustalla shamanistinen maailmankuva. Teen usein jonkin verran taustatyötä suunnitteluvaiheessa, mutta suuri osa siitä tapahtuu rinnakkain kirjoittamisen kanssa. Tällä tavoin etukäteen luettu materiaali jää muhimaan ja kasvattamaan ideoita, mutta toisaalta taustatutkimus ruokkii kirjoitustyötä myös jatkuvasti sen aikana. Näin oli tämänkin kirjan kohdalla.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Luin juuri Rutger Bregmanin kirjan Hyvän historia, joka käy läpi ja romuttaa käsityksiä ihmisten sisäsyntyisestä taipumuksesta pahaan. Se oli mielestäni erittäin sujuvasti kirjoitettu ja kiinnostava, oli lukijan oma ihmiskäsitys mikä hyvänsä. Sitä ennen luin Kukka Rannan ja Jaana Kannisen teoksen Vastatuuleen: saamen kansan pakkosuomalaistamisesta, joka on mielestäni erittäin tärkeä ja informatiivinen kirja. Se nostaa esiin saamelaisten oman näkökulman siihen, miten heidän kulttuuriaan on kohdeltu Suomessa ja muissa pohjoismaissa ja näyttää sellaisia puolia Suomen kolonialistisesta historiasta, joista harva suomalainen tietää.

Kiitos Emmi!

Espoon Fantasia -ryhmä aloitti kirjailijahaastattelusarjan koronakeväänä 2020. Linkit kevätkauden haastatteluihin alla. Syksyllä haastatteluja tulee hiukan harvempaan tahtiin, mutta vähintään kerran kuukaudessa.

Aiemmin ilmestyneet haastattelut:

Sini Neuvonen

Ibbotson, Cooper, Le Guin, Tolkien, satukokoelmat – suosikkikirjani olivat fantasiaa jo ennen kuin genreistä mitään tiesin. Aineistovalintaa tekevänä koetan pysyä mukana sekä fantasian että scifin uutuuksissa. Hyviä kirjoja on enemmän kuin aikaa lukea.

3 kommenttia

  1. […] Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna […]

  2. […] Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna […]

  3. […] Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna […]

Kirjoita kommentti