Kirjailijahaastattelu : Katri Kauppinen

Katri Kauppisen (s. 1983) kotimaisesta mytologiasta ammentava Laakson linnut, Aavan laulut ilmestyi maaliskuun lopussa Otavalta. Katri on aiemminkin esiintynyt blogissamme, sillä hän on kirjoittanut tammikuussa 2021 ilmestyneet Indieklubista kertovan Vieraskynä-tekstin.

Katri Kauppinen. Kuva (c) Otava, kuvaaja Jonne Räsänen.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?

Käyn kirjastossa lähes joka viikko, yleensä noutamassa varauksia. Lainaan luettavaa sekä itselleni että taaperoikäiselle lapselleni. Tällä hetkellä tarvitsen myös paljon materiaalia suomen kielen ja kirjallisuuden opintoihin.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?

Kirjastot ovat minulle rakkaita paikkoja! Erityisen ihania muistoja minulla on Liperin kirjastosta, joka oli ensimmäinen lainapaikkani. Lapsena kirjojen etsimisessä ja löytämisessä oli aivan omanlaista taikaa.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?

Olen kirjoittanut pienestä asti ja haaveillut kirjailijan työstä aina. Polkuni kirjailijaksi on kuitenkin ollut mutkikas. Vapaa-aikaa ei ole viime vuosina paljon ollut, kun olen opiskellut ja kirjoittanut vaativan päivätyön ohella.

Spekulatiivinen fiktio oli minulle luonteva jatkumo lapsuuden satumaailmoille. Olen kirjoittanut myös muita genrejä, mutta kaikkein ominta itseäni on aina ollut liikkua arkisen maailmamme ulkopuolella.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?

Ihailen monia kirjailijoita, mutta minulla ei ole ketään selkeää esikuvaa. Esimerkiksi Terry Pratchettin, Helena Wariksen, Katri Alatalon ja Anni Kuu Nupposen teokset ovat inspiroineet minua. Vertailukohteiden etsimisen jätän kuitenkin lukijoille!

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko se muuttunut nyt korona-aikaan vai ovatko rutiinisi samat?

Minulla ei ole koskaan ollut tyypillistä kirjoituspäivää, koska päiväni ovat rytmittyneet joko työn tai lapsen mukaan. Kirjoitusajan löytäminen on vaatinut suunnittelua, luovuutta, tahtoa ja välillä vähän tuuriakin. Tällä hetkellä kirjoitan yleensä silloin, kun lapsi nukkuu.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt jotakin helmiä, joihin olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?

Lähes jokaisessa tekstin vaiheessa on omat ihanat puolensa, niin alun uutuudessa ja mahdollisuuksissa kuin lopun sanatason silottelussakin. Ainoastaan ensimmäinen editointikierros on mielestäni kamala. Uutuudenviehätys on kadonnut ja edessä on vain täynnä korjattavaa oleva raakateksti, jossa ei tunnu olevan mitään hyvää.

Laakson linnut, Aavan laulut on tavallaan pöytälaatikon helmi. Tekstin ensimmäinen versio oli vuosia unohdettuna ennen kuin palasin sen pariin. Julkaistu versio on kuitenkin jo varsin kaukana alkuperäisestä!

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?

Olen tutkimusmatkailija, joka vähitellen tutustuu hahmoihin ja maailmaan. Siksi tekstini syntyvät hitaasti. Käytän kyllä apuna kaikenlaisia kaavoja, lappuja, kuvauksia ja hahmotelmia, mutta uskon, että parhaat teokset syntyvät tarinaa kuuntelemalla. Laakson ja Aavankin maailmasta tuli minulle niin todellinen, että yhtenä kesänä nukkumaan mennessä pelkäsin, tulisivatko päivän aikana esiin loitsimani hiidet etsimään minua hämärissä.

Millaista taustatyötä teit juuri Laakson linnut, Aavan laulut -kirjaa varten? Tiesitkö heti sen olevan nuortenkirja?

Kirjoitin aluksi vain sellaisen tarinan, jonka itse haluaisin lukea. Kun aloin työstää tekstiä tosissani, tiesin nopeasti olevani tekemässä nuortenkirjaa. Tämän johdosta esimerkiksi poistin tekstistä näkökulmahenkilöt, jotka olivat aikuisia. Kirjaa varten tein monenlaista taustatutkimusta. Luin suomalaisesta mytologiasta ja rautakautisesta elämästä sekä kävin useissa museoissa tutkimassa esimerkiksi esineitä ja vaatteita. Yksi huippuhetki oli päästä käymään Euran Käräjämäen kivillä. Tunsin kylmät väreet kun mietin ihmisiä, jotka olivat kohdanneet siellä kohtalonsa…

Käytin kuitenkin lopulta taustatietoa aika luovasti hyväkseni, sillä tarkoitukseni oli kirjoittaa fantasiaa eikä historiallinen romaani.

Olet aiemmin julkaissut omakustanteisen viihteellisen romaanitrilogian nimellä Katri Sisko. Miten kuvailisit eroja indiekustantamisen ja ison ja perinteikkään kustannustalon käytännöissä?

Ero indieteoksen ja kustannussopimuksen saaneen kirjan tekemisessä on toisaalta pieni, toisaalta iso. Kirjan kirjoittaminen on joka tapauksessa enimmäkseen yksin puurtamista. Viime kädessä kaikki tekstiin liittyvät päätökset on tehtävä itse, eikä kukaan voi kertoa valmiita ratkaisuja vastaan tuleviin ongelmiin.

Kustannustoimittajalla on kuitenkin iso merkitys! Vaikka indiekirjailijakin voi sekä saada että palkata apua, harvalla on mahdollisuus luetuttaa tekstiä kerta toisensa jälkeen ammattitaitoisella, tarkkasilmäisellä lukijalla ja saada palautetta tekstin jokaisesta tasosta kokonaisrakenteesta yksittäisiin sanoihin asti. Oma kustannustoimittajani haastoi tekstin juuri oikealla tavalla niin, että sain tehtyä siitä parhaan mahdollisen version.

Ihanaa kustantamon kanssa on myös se, ettei tarvitse miettiä julkaisuprosessin jokaista osaa itse (esimerkiksi kantta, taittoa tai myyntiä) vaan saa keskittyä ainoastaan parhaaseen eli kirjoittamiseen.

Aiotko jatkaa myös omakustanteiden parissa? 30 ennen 30 on julkaistu myös äänikirjana, joten ilmeisesti se on ollut varsin suosittu.

30-trilogian kahdesta muusta osasta tehtiin äänikirjasopimus alkuvuodesta, joten lisää kuunneltavaa on tulossa. Niiden jälkeen minulla ei ole suunnitteilla lisää viihteellisiä teoksia eikä myöskään indiekirjoja. Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan.

Onko joku kirjoistasi / kirjojesi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?

Laakson ja Aavan hahmoista tutustuin ensimmäiseksi Maihin, joka johdatti minut kirjan kiehtovaan maailmaan. Siksi hän on minulle aivan erityinen, vaikka kaikki muutkin hahmot ovat minulle todella rakkaita.

Luulen, että minulla on enemmän fiktiivisiä ystäviä kuin oikeita, mutta laajasta joukosta ehdottomasti tärkein on Runotyttö -sarjan Uuden Kuun Emilia. Hänen tiensä kirjailijaksi inspiroi minua lapsena jatkamaan kirjoittamista.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi?

Kirja on otettu ihanasti vastaan! Sitä on kehuttu vetävästä viihteellisyydestä, mielenkiintoisesta miljööstä ja kauniista kielestä – juuri näitä asioita toivoin voivani lukijoille tarjotakin.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.

Anne-Maija Aallon Korento sijoittuu samaan maailmaan kuin Finlandia-palkittu Mistä valo pääsee sisään ja pohtii, kuinka paljon ihmisen on mahdollista pelastaa.
Siiri Enorannan Maailmantyttäret maalaa eteemme ihanan utopian ja antaa näinä synkkinä aikoina toivoa siitä, että ihmiset vielä joskus voivat saada aikaan paremman maailman.

Espoon Fantasia -ryhmän kirjailijahaastattelut:

-vuonna 2022:
Marko Hautala – Mikko Kamula – Anu Holopainen
-vuonna 2021:
Elina Rouhiainen – J. Pekka Mäkelä – Dess Terentjeva ja Susanna Hynynen – Sini Helminen – Anni Kuu Nupponen – Mintie Das – Magdalena Hai – Toni Tuomanen – Päivi Marita Alatalo – Anne Leinonen
-vuonna 2020:
Siiri Enoranta – Mia Myllymäki – Piia Leino – JS Meresmaa – Lucilla Lin – Elina Pitkäkangas – Anniina Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna Silvonen