Kirjailijahaastattelu: Mikko Toiviainen

Kirjailija Mikko Toiviaisen kuva.

Mikko Toiviainen  (s.1989) on monelle sosiaalisesta mediasta tuttu Kalenterikarjuna ja Pojatkin lukee -kampanjan perustajana. Häneltä on nyt syksyllä 2020 tullut kauhunovellikokoelma Pimeä peili, joka on hänen kolmas julkaistu teoksensa. Pimeä peili on kokoelma lyhyitä kauhunovelleja nykyajasta.

Kirjailija Mikko Toiviaisen kuva.

Mikko Toiviainen. Kuva Jonne Räsänen/Otava 2020.

Milloin viimeksi kävit kirjastossa ja miksi?
Kävin kirjastossa viimeksi viime viikolla palauttamassa kirjoja ja lehteröimässä uusinta Demi-lehteä. Lähikirjastomme sijaitsee parin sadan metrin päässä ja käyn siellä vähintään viikottain noutamassa varattuja kirjoja, tutkimassa sarjakuvia ja ihmettelemässä löytyisikö hyllystä uusia lautapelejä.

Millainen suhde sinulla on kirjastoon? Onko mieleesi jäänyt joku erityinen kirjastomuisto?
Olen ollut aina kirjastofani ja asunutkin melkein koko elämäni kirjastojen vieressä. Lapsuudesta on jäänyt vahvasti mieleen eräs kotikirjastomme työntekijä, joka suhtautui aina kauhean kannustavasti lukuintoiluuni. Alakouluaikoina lainasin usein niin paljon kirjoja kuin vain kotiin jaksoin kantaa ja hän antoi minulle henkilökohtaisesti kirjasuosituksia.
Lämpimiä muistoja on myös ala-asteen koulukirjastosta, jonka hyllyiltä tuli ensi kerran tutustuttua ainakin Forgotten Realms -fantasiamaailmaan, Pikku vampyyri -sarjaan sekä Pirkko-Liisa Perttulan lasten ja nuorten kauhukirjoihin.

Miten sinusta tuli kirjailija? Oliko sinulle heti selvää, että kirjoittaisit spekulatiivista fiktiota?
En osaa edelleenkään mieltää itseäni kirjailijaksi, vaikka Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita onkin jo kolmas kirjani (olen kirjoittanut aiemmin kaksi nuorten tietokirjaa WSOY:lle – 12 tarinaa kirjoittamisesta yhdessä Ronja Salmen kanssa, 2017 sekä What’s up, elämä, 2019).
Lyhyet kauhukertomukset, fantasia ja scifi ovat aina olleet lähellä sydäntä, joten tuntui luontevalta sijoittaa oma fiktiivinen kertomuskokoelma siihen kehikkoon.

Onko sinulla joku kirjallinen esikuva? Keneen haluaisit itseäsi / mihin kirjoihin haluaisit teoksiasi verrattavan?
On moniakin kirjallisia esikuvia. Ne kyllä vaihtelevat riippuen siitä, puhutaanko hahmoista, dialogista, juonenkehittelystä vaiko esimerkiksi kuvakirjoista, joissa teksti ja kuva käyvät keskustelua keskenään. Fanitus ja arvostus syntyvät eri kirjailijoiden kohdalla myös eri lähtökohdista. Esimerkiksi Timo Parvelaa arvostan tuotannon laajuuden ja moninaisuuden vuoksi,
Mauri Kunnasta taas kuvituksista ja oman kuvakielen ja hahmojen kaupallistamisesta tyylikkäästi. Jos pitäisi valita yksi lasten ja nuorten kirjailija, jonka maailmanluontia, mielikuvitusta, kieltä ja kynänjälkeä ihailen niin paljon, että se muuttuu jo välillä kateudeksikin, on valintani saksalainen Walter Moers, jonka fantastiset saturomaanit Kapteeni Sinikarhun 13 ja puoli elämää sekä Uinuvien kirjojen labyrintti hipovat täydellisyyttä. Suosittelen lainaamaan kirjastosta!

Millainen on tyypillinen kirjoituspäiväsi? Onko korona vaikuttanut niihin?
Tyypillinen kirjoituspäivä näyttää tylsistyttävän samanlaiselta kuin muidenkin etätyöläisten päivät: keitän aamukahvit ja puuron, käyn koiran kanssa ulkona, luen hieman jotakin, yritän houkutella itseni tietokoneen äärelle, luen, kirjoitan, editoin, syön, käyn koiran kanssa ulkona ja lopulta kun ei ole enää voimia, siirryn olohuoneen sohvalle joko lukemaan tai katsomaan TV-sarjaa.
Tärkeintä on ylittää itsekriittisyyden rima, että paperilla tarttuu edes jotakin, sillä tekstiä päätyy roskakoriin, hiotaan ja kirjoitetaan uudestaan koko ajan. Usein siihen auttaa rutiinit ja se, että päättää kirjoittaa oli inspiraatiota tai ei.

Pimeä peili on ensimmäinen oma kaunokirjallinen teoksesi. Kerro tarkemmin sen syntymisestä?
Pimeä peili lähti syntymään havainnosta, että kauhua julkaistaan Suomessa melko vähän yläkoulu- ja lukioikäisille. Lisäksi olin ihmetellyt, miksei internetistä tuttuja creepypasta-kertomuksia ole aiemmin hyödynnetty kovinkaan paljon kaunokirjallisuudessa – tai ainakaan minä en ole sellaiseen törmännyt. Tietynlaisena lähtökohtana oli risteyttää Pirkko-Liisa Perttulan toimittamat lyhyet kauhutarinakokoelmat sekä Noidan käsikirja mutta muuttaa tarinamaailma nykypäivän nuorelle läheisemmäksi ja kiinnostavammaksi. Siksi oli luontevaa käsitellä aihetta teknologiakauhun eli sosiaalisen median ja tietotekniikan vinkkelistä katsottuna. Kerroin ideasta Otavalle syksyllä 2019 ja teimme kustannussopimuksen. Alkukevään 2020 luin erilaisia kauhukirjoja ja creepypasta-tarinoita netistä ja loppukevään ja osan kesästä kirjoitin kirjan valmiiksi.

Kummasta pidät enemmän, uuden tekstin kirjoittamisesta vai vanhan editoimisesta? Miksi? Onko pöytälaatikosta löytynyt joitakin helmiä, johon olet palannut myöhemmin tai oletko hyödyntänyt aiemmin kirjoittamiasi materiaaleja muulla tavalla?
Se vaihtelee. Hyvin harvoin teksti napsahtaa heti paikoilleen ja se saattaa vaatia rakenteen, yksityiskohtien, henkilöhahmojen ja näkökulmien vaihtamista toimiakseen. Jos on todella herkullinen idea niin uuden kirjoittaminen syntyy nopeasti ja silloin kirjoittamisessa on läsnä tietty keveys. Pidän kuitenkin myös editoimisesta, sillä sillä saa mukaan tarkkuutta ja terävyyttä lausetasosta sanavalintoihin.
Monesti oma editointini pyrkii tyhjentämään tekstistä kaiken turhan rönsyn. En oikeastaan kirjoita nykyään pöytälaatikkoon juuri ollenkaan. Sieltä löytyy pikemminkin kirjaideoita, tarinamaailmoja ja konsepteja, jotka eivät ole vielä kypsyneet tarpeeksi, jotta niitä kehtaisi esitellä kenellekään. Monesti ne ovat parin sivun ajatuksia, joissa on joko itse piirrettyä kuvaa tai netistä löydettyä havainnekuvaa ja muutamia typistettyjä lauseita tai miellekarttoja juonesta, hahmoista tai lukujen sisällöistä.

Miten tarinasi muotoutuvat? Onko seinälläsi iso taulu henkilöhahmoista ja mahdollisista tapahtumista vai pidätkö muistikirjaa? Miten hahmottelet erilaisia vaihtoehtoja tarinan edetessä? Miten rakennat maailmaa?
Pimeän peilin tapauksessa monet tarinoista syntyivät lukemalla creepypastoja ja urbaanilegendoja ja kuvittelemalla ne uudestaan 2020-luvun Suomeen. Kauhutarinoiden kanssa aloitin useimmiten lopusta eli mietin, mihin eri vaihtoehtoihin tarina voisi loppua ja sen jälkeen kirjoitin lopusta alkuun. Yritin pitää maailmankuvailun melko niukkana ja kertoa tarinoissa oikeastaan vain sen, mikä oli ehdottoman tarpeellista kunkin tarinan kohdalla. Tämä kirja on hyvin kertomusvetoinen, joten hahmoista ei ollut kovinkaan paljon merkintöjä, mutta työskentelymetodini oli kyllä erilainen kuin aiemmin: aina kun sain tarinasta version valmiiksi, tulostin sen ja teippasin työhuoneeni seinälle. Kun tarinat oli teipattu seinään, seisoin niiden edessä editointikynän kanssa ja kirjoitin käsin muutokset. Sama toistui varmaan 4-5 kertaa, kunnes lähetin tekstit kustannustoimittajalle ja kävimme hänen muutosehdotuksensa läpi.

Onko joku kirjasi henkilöistä sinulle erityisen rakas ja miksi? Mitä muita kirjallisia hahmoja tai kirjoja rakastat?Kirjan Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita kansikuva.
Pidän erityisesti Oculus Incubus -tarinan Samaelista sekä Delfoi tietää kaiken -tarinan nimettömästä päähenkilöstä, mutta kuten mainitsin tämä teos ei ole kovin hahmovetoinen. Lastenkirjojen suosikkihahmoni ovat poikkeuksetta Roald Dahlin kynästä: Matilda, herra ja rouva Nilviö, Mahtava Ylinoita, Iso Kiltti Jätti. Monesti Dahlin tulokulma hahmoihin on humaani mutta riemukkaalla tavalla vinoutunut siten että lopputulos on vuosikymmentenkin jälkeen kiehtovan kutkuttava, veret seisauttava ja hykerryttävän hauska – monesti jopa samaan aikaan. Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu ja Ronja Ryövärintytär ovat moderneja seikkailuhahmoja, jotka niin ikään sykähdyttävät luonteenlujuudellaan ja päättäväisyydellään. Hyvät hahmot tuntuvat samalta kuin oikean elämän ystävät ja vihamiehet.

Mitä muuta haluaisit kertoa uudesta kirjastasi? Millaisia suunnitelmia sinulla on kirjailijaurasi jatkolle?
Pimeä peili sisältää 25 lyhyttä kauhutarinaa ja sopii myös niille lukijoille, jotka eivät ole välttämättä lukeneet hirveästi. Kirjasta löytyy äänikirjaversio, jonka olen itse lukenut ja se sopii mainiosti pimeneviin syysiltoihin kuunneltavaksi. Suuri toiveeni olisi päästä tekemään tulevaisuudessa kuvakirjoja, sarjakuvia ja saturomaaneja. Ideaalitilanteessa pääsisin kirjoittamaan ja kuvittamaan kirjasarjaa, mutten sulje pois sitäkään ajatusta, etteikö Pimeä peilikin voisi saada jossakin vaiheessa jatkoa.

Olet monelle tuttu sosiaalisesta mediasta. Onko sinulla antaa kirjastolle neuvoja lukemisen ja uusien kirjojen näkyvyyden parantamiselle tänä aikana?
Pidän hirveästi eri kirjastojen ajankohtaisista ja teemoitelluista hyllyistä ja näkisin mielelläni vastaavaa hyödynnettävän sekä somessa että verkossa. Jonkinlainen sähköinen “yllätyslaina” voisi olla kiehtova, jolloin kirjastotyöntekijä voisi lähettää omaan kotikirjastoon kirjan, josta uskoisi lainaajan pitävän. Sähköisesti seurattavat kirjailijavierailut kiinnostaisivat itseäni lukijana kovasti – varsinkin, jos kirjaston striimilähetykseen voisi osallistua myös kommentoimalla ja esittämällä kysymyksiä kirjailijalle. Äänikirjoja tuntuu harva vinkkaavan, vaikka kysyntää on, joten sillekin puolelle toivoisin lisää kirjastolaisten näkemyksiä hyvistä teoksista.

Vinkkaa pari kirjaa, jotka kannattaa omasi lisäksi lukea.
Kauhukirjoista haluan suositella Magdalena Hain mainioita teoksia Haiseva käsi ja Kuolleiden kirja ja varttuneemmille lukijoille H.P. Lovecraftin parhaat -teosta, joka ilmestyi tänä syksynä sekä Marko Hautalan uutta Pimeän arkkitehti -kirjaa. Lastenkirjojen puolelta olen nauttinut kovasti Dav Pilkeyn sarjakuvamaisesta Koiramiehestä sekä Arttu Unkarin hauskasta Isämies ja räjähtävä kakka -kirjasta.
Sarjakuvista iso suositus Viivi Rintasen mielenterveysasioita ruotivalle Sarjakuvaterapiaa -teokselle ja Tiitu Takalon sykähdyttävälle Memento mori -sarjakuvaromaanille ja runoteoksista tänä vuonna ovat säväyttäneet Harry Salmenniemen suurteos Yö ja lasi ja Aura Nurmen kouriintuntuva Leijonapatsailla.

Espoon Fantasia -ryhmä aloitti kirjailijahaastattelusarjan koronakeväänä 2020. Aiemmin ilmestyneet haastattelut:

Sini Neuvonen

Ibbotson, Cooper, Le Guin, Tolkien, satukokoelmat – suosikkikirjani olivat fantasiaa jo ennen kuin genreistä mitään tiesin. Aineistovalintaa tekevänä koetan pysyä mukana sekä fantasian että scifin uutuuksissa. Hyviä kirjoja on enemmän kuin aikaa lukea.

2 kommenttia

  1. […] Mikko Toiviainen 30.10.2020 […]

  2. […] Mikama – Liliana Lento – Anna Kaija – Ilkka Auer – Emmi Itäranta – Mikko Toiviainen – Elli Leppä – Matt Haig ja Sarianna […]

Kirjoita kommentti