Toisinaan minäkin olen sankari. Olen kiivennyt lumihuippuisten vuorten ylitse ja sukeltanut pohjattomiin vesistöihin, tarponut halki kuumien erämaiden ja uhmannut petollisten soiden vaaroja. Muinaiset taikaesineet repussani ja futuristinen teknologia käytössäni olen voinut avata maagisten kaupunkien portit ja matkata kaukaisiin galakseihin. Seuraavana päivänä heräsin marraskuiseen arkeen. Tiskit haisivat, taivaalta satoi räntää ja kahvi oli loppunut.

Tarinoiden kerronta on ollut osana ihmisten elämää jo esihistoriallisista ajoista alkaen. Haluamme kuunnella ja kertoa tarinoita; lapsille opettavaisia iltasatuja, työkavereille kaunisteltuja kaskuja ja iltaisin haluamme hengähtää hyvän kirjan ääressä tai elokuvaa seuraten. Tarinat ympäröivät elämämme jokaista päivää.

Roolipelaaminen on tarinankerrontaa. Kourallinen pelaajia istuu pöydän ääreen ja pelinjohtaja, eräänlainen vapaaehtoinen tirehtööri, avaa ryhmälle maailman. Hän kuvailee mystisiä maita, kertoo katujen ja kapakoiden utuisuudesta ja puhuu seikkailua tarjoavan vanhan miehen suulla kryptisestä tehtävästä. Lopuksi pelinjohtaja kääntyy pelaajien puoleen, hengähtää ja kysyy kriittisen kysymyksen:

”Mitä te teette?”

Pelaajat ovat visualisoineet ja eläytyneet kuvailtuun maailmaan tarkkaavaisina. Heillä on usein jo ennalta sovittu roolihahmo edustettavanaan ja nyt tämä roolihahmo pääsee astumaan kulisseihin. Vaikka pelinjohtaja onkin luonut näyttämön pelaajille, ei kukaan ole ennakoinut käsikirjoitusta – se syntyy pelaajien yhteisestä vuorovaikutuksesta tapahtumien edetessä.

Roolipelisessio saattaa kestää muutamasta tunnista koko iltaan tai koko viikonlopun. Pitkäksi venyvät kampanjat jatkuvat helposti kuukausien, jopa vuosien, mittaisiksi eeppisiksi seikkailuiksi osallistujien mielenkiinnosta riippuen. Vaikka jokainen seikkailu on yksilöllinen ja teemat vaihtelevat hupsuttelusta kauhuun, on jokaisella roolipelillä silti yhteinen päämäärä; pelaajilla on oltava hauskaa.

Vuorovaikutteinen tarinankerronta rantautui Amerikasta Suomeen vuonna 1985 ja on vuosien aikana vain kasvattanut harrastajapiiriään. Kesäisin Espoossa järjestettävä Ropecon vetää vuosittain puoleensa lähes neljätuhatta kävijää ja onkin pohjoismaiden suurin roolipelitapahtuma. Lukuisat harrastajapiirit järjestävät toimintaansa ympäri vuoden ja useat opiskelijaryhmät pitävät oviaan avoinna kiinnostuneille. Nykyään roolipelaamista sovelletaan menestyksekkäästi opetuksessa ja kuntouttavassa mielenterveystyössä, siitä kirjoitetaan graduja ja julkaistaan tutkimuksia.

Itseilmaisun mahdollisuus ja luomisen vapaus ovat huumaavia kokemuksia. Vaikka yhdessä kerrottu tarina onkin vain metafyysistä ajatusleikkiä, tuntee jokainen prinsessan pelastanut ja lohikäärmeen selättänyt saavuttaneensa jotain todellista. Pörröinen tunne vatsanpohjassa seuraa roolipelaajaa vielä pitkään seikkailun loputtua ja auttaa jaksamaan arjen haasteita.

Huomenna sinäkin heräät marraskuiseen aamuun. Tiskit pitää vieläkin tiskata, töihin lähteä sateenvarjon alla ja kahvia noutaa marketista, mutta sen ei tarvitse olla tarinasi ainoa sisältö. Uudet tiet odottavat kulkijaansa, vuoret valloittajaansa ja prinsessat sankariaan.

-Henri Hiljander

Roolipelaamiseen voi helposti tutustua maanantaisin Entressen Kirjaston Roolipelikerhossa, jossa artikkelin kirjoittaja toimii pelinjohtajana ja oppaana.

Vieraileva kirjoittaja

Kirjavassa satamassa saa äänensä kuuluviin myös moni kirjoittaja, joka ei avusta blogia säännöllisesti. Vierailijat voivat olla Espoon kirjaston työntekijöitä, kirjailijoita tai muita kirjoittajia, joilla on sanottavaa kirjoista ja kirjastoista.

Kirjoita kommentti