Koska elämme pintapuoleisessa yhteiskunnassa, pitää heti tunnustaa rakkauteni kantta kohtaan!
Mutta…koska oikeasti pitkällä tähtäimellä vain sisimmällä on väliä, sukelletaan siihen hieman syvemmin.

Odotin kirjalta paljon…ehkä siksi, että omista lukuvaikeuksista huolimatta Nokkosvallankumous lumosi minut ja osa Vayun herkkyydestä jäi elämään.
Tämän kirjan tarinasta ja ideasta pidin myös kovin, mutta koska minulla on taipumus takertua pieniin asioihin, meinasin hylätä tämän kirjan muutamien valittujen sanojen ja taivutusten vuoksi. Taistelin läpi ja olen siitä iloinen!

En oikein missään vaiheessa päässyt sinuiksi parin “sinne päin” muutetun sanan kanssa. On olemassa masikka (mohma eläimen vauva), sekä muu. Muu sanan kanssa meistä tuli vihdoin kavereita sivulla 328. (Muu on siis kuun parina taivaalla tässä tarinassa.) Jos useimmat asiat kirjassa löytyvät oikeasta maailmastamme, niin miksei eläinvauva voinut olla vain vasikka? Kun mohmakin tuntui olevan lehmän sukuinen laji. Olen mielikuvitukseton, tiedän!
Kirjassa on myös henkilö Kenonen, mutta Kenonen ei taivu niin kuin esimerkiksi Virtanen taipuisi. “Sitten mentiin Kenonen kanssa kalaan” tyyppiset lauseet sai lukemiseni aina töksähtämään ja miettimään miksi. Kuulisin ihan mielelläni miksi.
Miksi myös tiettyjä sanoja on kursivoitu? Mielestäni ne eivät siinä kohtaa tuoneet mitään painoarvoa lauseeseen. Yritin lukea lauseen monin eri tavoin, mutta ei…liikaa turhaa kursivointia.

Spefikirjojen ongelma on, että on vaikea keksiä omalaatuista ja täysin uutta, ja jotkin asiat tuo väkisinkin mieleen jonkun toisen jo luetun teoksen. Taikakoulu, kaukosiirtyminen, taikapussi (isompi sisältä kuin ulkoa) ja suojakuputaika toivat auttamatta mieleeni Potterin. Molempien yhteneväisyys on myös se, että välillä taikominen on kauhean vaikeaa, vaarallista ja aikaa vievää…välillä taas taiotaan paperia lentämään ihan vain huvikseen.

Positiivistakin löytyi!
Rakastin ja vihasin päähenkilöä kuin omaa ärsyttävää pikkusiskoani (jota minulla ei ole). Pau oli itsekäs, inisevä, takertuva ja mielensäpahoittaja. Jälkikäteen mietin, että “tokihan 14 vuotias on kovin nuori ja keskenkasvuinen rasite”, realismista siis pointsit! Pau oli myös outo ja nolo juuri sopivasti. Sai posket helottamaan ja naurahtamaan kun kuvitteli itsensä samantyyliseen tilanteeseen. Sopivasti awkward päähenkilö auttaa samaistumiseen ja vetoaa varmasti jokaiseen joka on jokus kironnut itsekseen “oli sitten pakko möläyttää sekin”.

Tunteet ja halu toista ihmistä kohtaan oli kuvattu tavalla joka sai minut palaamaan yläasteelle ja häpeämään…ihan kuin olisi lukenut omaa vanhaa päiväkirjaa! Iih, miten vatsassa kourikaan kun tietty henkilö edes katsoi päin!
Asiat olit kuvattu myös hyvin normaaleiksi, millään asialla ei retosteltu tai tehty siitä outoa. Tykkäämiset sukupuolista riippumatta, kuukautiset, ihokarvoitus yms. Se, että hieman edes hätkähtää kyseisistä asioista (varsinkin kuukautisista) niin suoraan ja aidosti puhumista, kertonee millaisessa yhteiskunnassa sitä on ikävä kyllä tullut kasvettua.

Vaikka kirja ei suoraan hyppääkään hehkutetuimpien listalleni, aion jatkossakin lukea mitä vaan mitä Enoranta päättää kirjoittaa. Pidän hänen todellisuudentajuisesta tyylistään.

Jäin kirjasta pohtimaan asiaa…jos kuolisi ja heräisi henkiin lukuisia kertoja, millaiseksi ihmiseksi sitä lopulta muuttuisi?

…ja että käytän liikaa pisteitä ja sulkuja…hyvä siis arvostella muiden kirjoitustyylejä 😀

Jos kiinnostus heräsi, kannattaa kurkata täältä Tuhatkuolevan kirous. Saatavissa myös e-kirjana!

Avatar

Heidi Risu

Olen kasvanut Harry Potterin kanssa samaa matkaa ja odottanut omaa kirjettäni Tylypahkasta...turhaan...jästi mikä jästi. Luen enimmäkseen nuorten fantasia- ja dystopiakirjallisuutta, koska jotkin aikuisten teokset ovat vain liian vaativia ja raakoja minulle. "What if love were a disease"

2 kommenttia

  1. Avatar Elina 25.6.2019 klo 18:52

    Minä pidin myös tämän kirjan tyylistä ja ajattelin samoin tutustua Enorannan muuhunkin tuotantoon! Hahmot olivat mukavan särmikkäitä ja herättivät tunteita lukiessa, mihin en ole niin paljon vielä törmännyt. Sitä jäin miettimään, että eikö sen hahmon nimi ollut Kenone? Minulla ei ole kirjaa omana, niin en pysty nyt tarkistamaan, mutta itse muistin niin. Ehkä olen lukenut sen väärin 🙂

    • Avatar Heidi Risu 26.6.2019 klo 04:46

      Tuo on hyvä pointti Kenone….nyt tunnustan etten äkkiseltään itekään muista 😀 En kuitenkaan silti pääse kelkkaan sen nimen kanssa vaikka olisikin tuolla tavoin ja taivutus oikein. Juntti mikä juntti ;( Suosittelen lämpimästi Enorannan muuta tuotantoa varsinkin jos kaipaa tuota hahmojen herättämää tunne reaktiota!

Kirjoita kommentti