Lastenkirjastotyön vuosi 2018

Villien tilastolukujen vuoteen kuului vilkasta koulu- ja päiväkotiyhteistyötä, monenlaisia tapahtumia, kampanjoita ja koulutuksia.
Tapahtumia ja tempauksia
Lastenkirjastotyön vuosi oli jälleen täynnä tapahtumia. Jo perinteeksi muodostuneiden Harry Potter Book Night -tapahtumien lisäksi mm. Soturikissat saivat omat päivänsä. Isojen kirjastojen lisäksi myös lähikirjastot saivat osansa tapahtumista.
Mitä aikuiset ei nää? – kurkistuksia minimaailmoihin -tapahtumakiertue lähikirjastoissa
Vuoden aikana toteutettiin kaikki Espoon 12 pientä lähikirjastoa saavuttanut toiminnallinen Minimaailmat-tapahtumakiertue, jonka puitteissa päiväkoti- ja koululaisryhmät sekä perheet pääsivät musiikkimatkalle Hoopukan satukylään sekä mm. rakentamaan omia mielikuvitusmaailmoja, tekemään animaatioita ja tutustumaan 3D-tulostamiseen. Tapahtumia ja ryhmäkäyntejä järjestettiin vuoden aikana yhteensä 136 ja niissä oli 2750 kävijää.
HPBN
Helmikuinen Harry Potter Book Night lennätti jälleen laumoittain velhoja Espoon kirjastoihin. Velhoja nähtiin liikkuvan sulassa sovussa jästien kanssa kuudessa kirjastossa ja Kirjastoauton Poimittaislinjalla ja tapahtumissa oli yhteensä 2629 osallistujaa. Perinteisempien työpajojen lisäksi ohjelmassa oli muun muassa pakohuonepelejä, lisättyä todellisuutta ja Entressen selkäpiitä karmiva Rääkyvä Röttelö.
Soturikissat
Uudeksi fantasiakirjamaailman ilmiöksi nousseet Soturikissat valloittivat uusia reviirejä myös Espoossa. Taistelevia kissoja nähtiin suurissa Soturikissat-tapahtumissa kesän ja syksyn aikana kuudessa kirjastossa ympäri Espoota. Ohjelmassa oli muun muassa yrttien tunnistusta, green screen -työpajoja, 3D-tulostusta, tietovisoja, piirustusta ja askartelua sekä kankaanpainantaa. Tärkeä osa tapahtumia oli mahdollisuus tavata muita faneja ja päästä keskustelemaan kirjoista ja vaihtelemaan itse tehtyjä fanituotteita. Innokkaita kävijöitä oli yhteensä 1500, joten kirjastoissa riitti tassujen töminää!
Helmet-kirjastojen lastenkirjastoyhteistyö
Helmet-kirjastojen lastenkirjastolaisten yhteinen Seula-työryhmä organisoi mm. yhteisen ekaluokkalaiskampanjan, jonka ansiosta kaikki pääkaupunkiseudun suomen-, ruotsin ja venäjänkieliset ekaluokkalaiset saivat lahjakirjat. Kampanja toteutettiin yhdessä Lasten keskus -kustantamon sekä Celia-kirjaston kanssa. Osana kampanjaa ekaluokkalaiset kutsuttiin myös tutustumiskäynneille kirjastoon.
Seula toteutti vuoden aikana myös Lue ja piirrä! -kesäkisan , jossa piirrettiin sarjakuvia kesän aikana luetuista kirjoista. Palkinnoksi arvottiin elokuvalippuja ja osassa kirjastoja järjestettiin myös sarjakuvanäyttelyitä osallistuneista töistä. Myös Pieni Helmet-lukuhaaste levisi Seulan toimesta. Valitettavasti seudullinen lastentyöryhmä lakkautettiin vuoden lopussa osana isompaa työryhmäuudistusta, joten lastenkirjastotyötä pääkaupunkiseudulla ei tällä hetkellä enää koordinoida ja kehitetä yhteisesti.
Kouluyhteistyössä tehtiin hurjat tilastot
Lastenkirjastotyön vuosi oli tilastojenkin valossa vilkas. Suurin yksittäinen harppaus tehtiin peruskoululaisten kirjavinkkausten määrässä. Tavoitimme vinkkauksella 755 ryhmää ja melkein 20 000 koululaista. Kasvua edelliseen vuoteen oli 36%. Kouluilla vietettiin lukemisen teemavuotta Lukuloikkaa, mikä lisäsi vinkkauksen kysyntää entisestään. Kirjavinkkauksen rinnalle otettiin työtavaksi kirjamaistiaiset, mikä on varsinaista vinkkausta kevyempi tapa esitellä kirjoja lapsille.
Ensimmäisen kerran Espoon kaupunginkirjaston tilastojen historiassa lasten- ja nuorten aineiston lainaus ylitti aikuisten aineiston lainauksen.
Moniaistista sanataidetyötä ja lukemisen tukemista
Entressen kirjastossa on tarjottu jo vuosien ajan sanataidetyöpajoja, joissa avataan kirjallisuutta ja kulttuuria moniaistisesti. Tällä tavoin on tutkittu ja tutustuttu esim. Kalevalaan, eri maiden mytologioihin, Pohjoismaisiin myyttisiin olentoihin, haltioihin, keijukaisiin ja lohikäärmeisiin. Laaksolahden ja Sellon kirjastoissa on syksystä 2018 alkaen toteutettu samalla konseptilla pimeän ja yön ilmiöitä käsitteleviä Ihan pimee! -työpajoja.
Erityisryhmät huomioon kirjailijavierailuilla
Halusimme erityisesti tavoittaa maahanmuuttajaoppilaita ja heidän vanhempiaan. Kirjastolaiset olivat mukana maahanmuuttajaoppilaiden huoltajien vanhempainilloissa. KULPS kirjailijavierailuihin saatiin mukaan Katri Tapolan erityisesti S2-oppilaille kohdennettu sanataidepaja. Erityisluokkien kanssa aloitimme yhteistyössä Vantaan Sanataidekoulun kanssa Erityisesti sinun –hankkeen.
Sankaribussi
Sankaribussi on ansainnut paikkansa Espoon lastenkirjastotyössä. Ystävyydestä ja yksinäisyydestä, kaveruudesta ja kiusaamisestakin kertovia kirjoja vinkattiin kolmasluokkalaisille Sankaribussissa eli kirjastoauto VÄLKYSSÄ viiden päivän ajan eri puolilla Espoota.
Mediataitoviikko
Mediataitoviikolla helmikuussa 2018 oli useissa Espoon kirjastoissa monipuolista ohjelmaa lapsille ja alakoululaisille: Päiväkoti- ja eskari-ikäiset herättivät omia lelujaan henkiin leluanimaatiopajoissa. Mediataitoviikon satutunnilla tutustuttiin lisättyyn todellisuuteen Mur-karhusta kertovan tarinan myötä. Parissa kirjastossa järjestettiin lasten ja nuorten vanhemmille iltatapahtumat, joissa keskusteltiin somesta, pelaamisesta, tietotulvasta sekä digin vaikutuksista aivoihin ja terveyteen. Espoonlahden kirjastojen mediapajoissa esimerkiksi työstettiin piirrosanimaatioita ja -digitarinoita. Piksillaatioanimaatiopajoissa lapset pääsivät itse esiintymään. Tarjolla oli myös valomaalauspajoja. Päiväkotiryhmät kävivät kirjastossa koodaamassa Beeboteilla ja vähän vanhemmat puolestaan iPadien Scratch-Jr-sovelluksella.
Netlibris-yhteistyö
Kunnari-lukudiplomi muutti kesällä 2018 uudelle alustalle. Lukudiplomien kirjavalikoimaa uusittiin opettajien ja kirjastolaisten yhteisissä talkoissa. Netlibris-kirjallisuuspiirien kanssa toteutettiin yhteinen lavarunousprojekti, joka alkoi yhteisellä koulutuksella ja huipentui huhtikuussa kaikkien Matilda-ryhmien yhteiseen Slämärit-tapahtumaan.
Päiväkoti- ja esikouluryhmät kirjastossa
Runsaat 11 000 lasta on Espoon kirjastoissa osallistunut päiväkoti- ja esikouluryhmille järjestettyihin tapahtumiin, joita on ollut yhteensä 550. Suurin osa tapahtumista on ollut satutuokioita, mutta niiden lisäksi on esimerkiksi lukemisen alkeita opetteleville esikoululaisille vinkattu kirjoja päiväkodissa ja yhdessä tai vaikka omassa rauhassa itsekseen kotona luettaviksi ja tutkittaviksi.
Leikinomaisuus ja elämyksellisyys ovat painottuneet pienten kirjastonkäytönopetuksessa, kuten kirjaleikeissä ja avaruusteemaisissa kirjastoseikkailuissa. Esimerkiksi valokuvasuunnistus on osoittautunut hauskaksi tavaksi tutustua kirjastoon ja siihen mitä kaikkea kirjastosta löytyy ja mitä siellä voi tehdä.
Kirjastoissa pienet asiakkaat ovat saaneet nauttia myös erilaisista esityksistä ja konserteista. Kirjaston muksukinoissa on päästy tarhakavereiden kera leffaan.
Työpajoissa jo alle kouluikäiset ovat päässeet ottamaan ensiaskeleita kulttuuriin, jossa uusia asioita opitaan yhdessä ja itse tekemällä. Tekeminen on usein linkittynyt tarinoiden maailmaan:
talviaiheisen satutuokion alkuun on esimerkiksi laitettu lumihiutaleita tulostumaan 3D-tulostimella. Lukukoirienkin kanssa on päästy tekemään tuttavuutta.
Keskittymisen taitoa on harjoitettu esimerkiksi satujoogassa ja moniaistisissa satutuokioissa. Ukulelen alkeitakin ovat myös jo pienetkin asiakkaat päässeet opiskelemaan. Mediatuokioissa on puolestaan hiottu mediataitoja: on esimerkiksi koodattu, animoitu, videoitu ja tehty valomaalauksia ja keskusteltu pelaamisesta ja elokuvista. Tarinalliset draamaleikit ja toiminnalliset satutuokiot ovat johdatelleet lapsia mielikuvituksen maailmaan ja samalla ne ovat tukeneet lasten tunnetaitoja ja yhteistyövalmiuksia.
Koulutimme ja kehityimme
Lastenkirjastotyöstä vastaavien Rukkaset-ryhmä vietti kesäistä kehityspäiväänsä Tampereella. Tutustuimme Tampereen kaupunginkirjaston kouluyhteistyömalliin sekä Lastenkirjainstituutin toimintaan. Tallipihan kahvilan kabinetti oli varattu meille puoleksi päiväksi omaa työskentelyä varten.
Rukkaset järjestivät myös koulutuksia opettajille. Tänä vuonna ns Kosto-koulutukset toteutettiin luokka-asteittain. Vinkkausta ja muuta kirjaston yhteistyötarjontaa esiteltiin ykköskakkosten, kolmosnelosten, vitoskutosten ja yläkoulujen opettajille eri kirjastoissa järjestetyissä koulutusiltapäivissä.
Varhaiskasvatuksen puolella vietettiin lukemisen teemavuotta 2017-2018. Keväällä 2018 järjestettiin S2 -varhaiskasvattajille kaksi samansisältöistä koulutusta kirjallisuuden avaamisesta toiminnallisten menetelmien avulla.
Viron Lastenkirjallisuuskeskus ja Suomen Viron-instituutti kutsuivat meitä kertomaan lukemaan innostamisesta ja lukudiplomeista elokuussa 2018. Piki-kirjastoille kävimme kertomassa pakopeleistä kirjastossa.
Espoossa 29.4.2019
Eve, Heliminna, Maru, Sini, Timo ja Pirkko