Matkamuistoja Ateenan IFLAsta

Strategian ja iskulauseiden tasolla IFLA on ajassa kiinni. IFLAn järjestämän kansainvälisen Ateenan kirjastokonferenssin motto oli Libraries: dialogue for change, IFLAn presidentti on motor of change ja libraries are the motor of social change. Kirjastojen tulee muuttua ja olla osana yhteiskunnallista muutosta, jopa vaikuttaa voimakkaasti siihen. Tulee luoda vahvat suhteet päättäjiin. Emme saa olla huomaamattomia vaan meidän tulee tehdä kirjastoammattilaisemme ja ammattitaito näkyviksi. Kaikilla on tehtävää: ”Everyone has a role in building our future.”

IFLAn – International Federation of Library Associations and Institutions – visio ja missio ovat:

A strong and united library field powering literate, informed and participative societies

To inspire, engage, enable and connect the global library field

Lifelong learning – elinikäinen oppiminen – on edelleen keskeistä. Maahanmuuttajien ja pakolaisten palvelujen hoitamisessa riittää töitä.  Kirjaston tulee tukea kielenopiskelussa ja muussakin opiskelussa ja auttaa myös heitä nauttimaan sanataiteesta.  Laajimmin ottaen kirjaston tulee auttaa, jotta ihmisoikeudet toteutuisivat kaikkialla. Maahanmuuttajien ja pakolaisten auttamiseksi olisi kirjastoväen ja sosiaalityöntekijöiden yhteistyö tärkeää.

Kiinnostavaa oli, että esimerkiksi pajatoiminta on jo sen verran tuttua ja vakiintunutta kirjastoissa, että sen merkitystä esittelevä liettualainen posteri palkittiin parhaana. Jos näin ei olisi, pajajulisteen arvo olisi todennäköisesti jäänyt vielä ymmärtämättä ja se olisi ehkä jäänyt muiden joukossa pelkäksi kummajaiseksi. Julisteen pääset katsomaan tästä

Linkkejä IFLA-aineistoihin:

Kaikki perinteinen, mitä IFLAssa tuotiin esiin, ei mielestäni ole taantumuksellista. Kaunokirjallisten teosten arvo yhtenä taiteenlajina on muuttumaton. Etenkin klassikoilla on annettavaa, vaikka aika kuluu ja elinolot muuttuvat. Venäjä oli ottanut näyttelyosastonsa yhdeksi teemaksi Puskinin 220-vuotisjuhlavuoden. Myös kreikkalaisia klassikkoja markkinoitiin uusina luotettavina käännöksinä. Viehättävää oli sekin, että National Library of Norway oli halunnut tarjota pohjoisen lastenkirjaklassikon myös maahanmuuttajalapsille heidän omalla äidinkielellään ja käännättänyt Astrid Lindgreniä tigrinyaksi.

Toisaalta, kun menin toiveikkaana kuuntelemaan laajaa kokonaisuutta kirjastojen julkaisutoiminnasta – monta luennoitsijaa – ei siellä juuri käsiteltykään sitä, mitä luulin eli asiakkaiden tukemista julkaisemaan omakustanteita tai sitä, että kirjasto tuottaa yhdessä asiakkaiden kanssa jonkin julkaisun. Meillähän on julkaistu jo ainakin kolme teosta asiakkaiden kanssa ja annettu pitkään arvostelupalvelua. Ei, vaan siellä oli puhetta esimerkiksi tieteellisen kirjaston julkaisusarjan osien laadukkuudesta. Tai – kuten Nigeriassa – paikallisen suullisen perinteen keräämisestä ja julkaisemisesta, mikä Suomessa on tehty – vanhinta perinnettä ajatellen – jo hyvin kauan sitten. Eli puhuttiin aika toisenlaisista haasteista kuin ne, mitkä meitä ovat viime vuosina kiinnostaneet yleisenä kirjastona. Virkistävinä poikkeuksina voi kuitenkin mainita kroatialaiset projektit, joissa lapset tuottivat itse 8 e-kuvakirjaa ja joissa koottiin lasten käyttöön omaa paikallista perinnettä – esimerkiksi isoäitien ruokareseptejä.

Hauskaa ja hyödyllistä tekniikkaa edustivat sovellukset lisätyn todellisuuden käyttämisestä hyödyksi kirjastossa. Se voi esimerkiksi auttaa lapsia löytämään aineistoa.  Macic boxiin puolestaan voisi sijoittaa näyttelynomaisesti vaikkapa todella vanhan ja arvokkaan kirjan selailtavaksi sähköisessä muodossa. Laitteen hinta oli vaatimattomat 29 000 e mutta siitä huolimatta Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksessa Suomessakin on jo yksi sellainen. Yleisessä kirjastossa sille ei olisi hintaansa nähden riittävästi älykästä käyttöä?

IFLAn joillakin luennoilla puhuttiin kirjastomarkkinoinnista. Christie M. Koontz kertoi suuresta epäonnistumisestaan, johon paljastui hyvin yksinkertainen syy. Hänen järjestämäänsä elokuvafestivaaliin oli tullut vain yksi henkilö, vaikka mainostamiseen oli panostettu monin tavoin. Jälkeenpäin joku tuttu kertoi, että olisi pitänyt ottaa selvää paikallisista tavoista: hänen mukaansa kun ”ei kukaan todellakaan lähde katsomaan elokuvia tuohon aikaan – meillä päin kaikki syövät silloin päivällistä kotona.” Koontz on myös kirjoittanut kirjastomarkkinoinnista mutta ainakaan IFLAssa mainittu teos Marketing and Social Media: a Guide for Libraries, Archives and Museums (2014) ja Helmetistä löytyvät eivät ole ihan tuoreita enää.

IFLAn palkitsemat kirjastomarkkinointiprojektit esiteltiin ja palkitut markkinointivideot, mukaan lukien meidän Suomi 100 -videomme, näytettiin. Kolmannen sijan markkinointiprojektien sarjassa sai uusiseelantilainen Storyseat-projekti. Vaikka ”the first 5 years last forever” eli elämän ensimmäiset viisi vuotta ovat tärkein aika vaikuttaa lasten tulevaisuuteen, oli sikäläisissä kirjastoissa todettu, että kirjastoa käyttämättömiä perheitä on hyvin vaikea tavoittaa. Storyseat-projekti, somessa #storyseat, vei lukemisen ja tarinat ulos puistoihin, joissa kaikenlaiset perheet käyvät.  Toisena oli palkittu Vantaan Taskukirjaston markkinointi mm. metrossa ja ykkössijalla oli kanadalainen projekti, jossa oli annettu yleisölle mahdollisuus värittää vanhoissa kirjoissa esiintyviä kuvia eli UCB Library Digital Books Colouring Campaign.

Somemarkkinoinnista oli kertomassa #marketinggenius -tilaisuuden pääpuhuja uusiseelantilainen Bonnie Mager. Hän rohkaisi seuraamaan,  mitä ulkomaailmassa tapahtuu ja poimimaan sieltä ideoita. Kun menossa olivat olympialaiset, hänen kirjastossaan sometettiin, että hyllytys voisi olla olympialaji ja näytettiin, miten se tapahtuisi. Eli ”Beg, borrow and steal.”  Entä mitä Darth Wader tekisi kirjastossa? Siitäkin näytettiin esimerkkejä. Oli myös kysytty asiakkailta, millaisia kirjastolaiset heidän mielestään ovat ja koottu vastaukset videolle. Kuten voi arvata, vastauksia saatiin laidasta laitaan. Yksi kuului näin: ”On kolme asiaa, joita vihaan: kirjastonhoitajat, madot ja Alaska Airlines.”