Musiikkikokoelmat 2020
Espoon kaupunginkirjaston johtoryhmä päätti kokouksessaan 10.9. luopua laajoista musiikkitallenteiden avokokoelmista ja lopettaa musiikkitallenteiden uutuushankinta vuodesta 2021 alkaen.
Päätös saattaa äkkiseltään vaikuttaa radikaalilta ja järjettömältä. Ovathan levyt olleet niin pitkään itsestään selvä osa kirjaston tarjoamia kokoelmia. CD-levyjen käytön lasku on toki tiedossa, mutta joku tolkku – pyöriihän maailma huomennakin, ja kaikkihan me rakastamme musiikkia.
Espoo taitaakin olla suomalaisessa kirjastokentässä ensimmäisten joukossa tällaisia päätöksiä tekemässä, mutta ”asian puolesta” olemme Espoossakin olleet pikemminkin hitaita kuin nopeita reagoimaan asiakaskäyttäytymiseen. Levyjen lainauksesta on sulanut sitten vuoden 2004 noin 77 %. Toiminta on samaan aikaan jatkunut olennaisesti samoilla raiteilla. Toki uutuushankintaa on hilattu vuosi vuodelta alaspäin, ja kokoelma on sitä myötä pienentynyt, kun poistojen määrä on ollut suurempi kuin uutuuksien määrä.
Helmetin käyttämässä Sierra-kirjastojärjestelmässä pystyy lainalukuja tarkastelemaan parhaiten kalenterivuoden lopulla, kun edellisen vuoden lainalukeman lisäksi käytössä on mahdollisimman eheä kuluvan vuoden lainalukema. Sen takia olen käyttänyt joulukuun 2018 kokoelmatietoja. Kokoelmanhoitotyössä on tavallista rajata pari viimeisintä vuotta poistotarkastelujen ulkopuolelle, joten tutkin niteitä, jotka on tehty 2016 tai aiemmin, ja jotka olivat ”aktiivisessa” tilassa (ei kadonneena, korjattavana tai käsittelyssä).
Eräänä vuoden 2018 joulukuisena päivänä Espoon kaupunginkirjaston hyllyissä oli näillä rajauksilla 56 116 kpl musatallenne-nidettä (cd, lp tai kasetti). Näistä vuosina 2017–2018
– 19 % ei ollut käynyt lainassa kertaakaan
– 56 % oli käynyt lainassa 0-1 kertaa vuodessa
– 80 % oli käynyt lainassa 0-2 kertaa vuodessa
– 3 % oli käynyt lainassa 3 tai useamman kerran vuodessa.
Lisäksi 49 % näistä niteistä ei ollut käynyt lainassa kertaakaan vuonna 2018.
Parhaillaan lainassa oli samaan aikaan, samoilla rajauksilla, 5784 tallennetta. Näistä vuosina 2017–2018
– 23 % oli käynyt lainassa 0-1 kertaa vuodessa
– 56 % oli käynyt lainassa 0-2 kertaa vuodessa
– 13 % oli käynyt lainassa 3 tai useamman kerran vuodessa.
Vuoden 2019 lainatietojen tarkastelu on syyskuussa hieman aikaista mutta vastaavat lukemat näyttävät kauttaaltaan vielä heikommilta.
Kirjastojen kokoelmatyön ja logistisen työn perushavainto on, että musiikkiaineistoa käytetään erityisesti varaamalla. Yllä kuvatusta vähäisestä käytöstäkin suuri osa kertyy siis selaamalla Helmetin kokoelmatietokantaa ja tekemällä varauksia. Ei käyttämällä kirjaston avokokoelmia.
Musiikkikokoelmien laajuus on yksi niiden vahvuus. Helmet-kirjastoissa tehtyä kokoelmanmuodostus- ja tietokantatyötä säilyttää Vantaan kaupunginkirjaston ylläpitämä Tikkurilan musavarasto, jonne varastoidaan Helmet-kokoelmien levynimekkeiden viimeiset kappaleet. Vähän kysytylle levylle saattaa löytyä vielä käyttäjä, mutta levy voi hyvin odottaa tätä mahdollista käyttäjää avokokoelman sijaan suljetussa varastossa.
Onko tällä pilvellä hopeareunusta? On ja ei. Päätöstä on turha sokerikuorruttaa: musiikkitallenteiden lainaajia palvelemme jatkossa huonommin. Avokokoelmat supistuvat hyvin merkittävästi, ja uutuushankinta loppuu pian.
Toisaalta on hyvä huomata, mitä saamme tilalle. Kirjoitin alkuvuodesta, kuinka olemme vuosina 2015–19 kasvattaneet suomen- ja englanninkielisten lasten- ja nuortenkirjojen hankintaa yli 80 %, ja lainaus kasvoi 2015–18 kokonaista 24 %. Tämän lisäpanostuksen kääntöpuolella ovat juuri määrärahaleikkaukset AV-aineistosta.
Musiikkikirjastotyössä olemme aineistopainotuksen vähetessä vahvistaneet matalan kynnyksen musiikkipedagogista toimintaa sekä tapahtumatoimintaa. Omatoimista musiikkiharrastusta tuemme myös soittohuoneiden, musastudioiden ja nuottikokoelmien muodossa.
Hienoa: juuri tällaisia rohkeita ratkaisuita tarvitaan!
Olisi täysin vastuutonta käyttää julkisia varoja sellaiseen, joka ei enää palvele meitä kuntalaisia.
Tästä nousi mieleeni parikin kysymystä. (Aluksi yhden retorisen heittäisin erityisesti nimimerkille Espoolainen veronmaksaja: miten määrittelet sen, että ei palvele teitä kuntalaisia? Eikö kukaan espoolainen enää lainaa yhtään levyä tänään tai kahden vuoden päästä? Toisaalta ihan suora kysymys: miten ymmärrät tällaisen linjanvedon toimivan neljän kunnan kirjastokimpassa? Ts. ymmärrätkö, että tällä linjauksella heikennetään koko pääkaupunkiseudun kirjastoasiakkaille suunnattua aineistotarjontaa ja aika jännällä tavalla vähän niinkuin irvistetään kuntien väliselle yhteistyösopimukselle näin vaan ”ilmoittamalla” asiast yks’kantaan?)
Mutta mene varsinaisiin kysymyksiini. Miika MIettunen varmasti vastaa.
Montako lainaa CD-aineistolla oli yhteensä, sanotaanpa vaikka kuluneiden kahden vuoden aikana? Paljonko musiikkiaineiston määrärahoja on prosentuaalisesti vähennetty, sanotaanpa vaikka kuluneiden viiden vuoden aikana?
Laitapa vertailun vuoksi esiin myös vastaavat luvut käännetyn runouden osalta. Täytyyhän nimittäin aina olla jokin vertailukohta, tässä kysymyksessä kirjaston tarjoaman aineiston määrän ja toisaalta siihen käytettyjen verorahojen osalta. Aloitetaanpa vaikka tällai. Ja siis ihan mielenkiinnosta, laajempaa perspektiiviä hakien kyselen. En henkilökohtaisesti pidä ajatuksesta asettaa eri genrejen kulttuurintuotoksia vastakkain. Tiedostan toisaalta kuitenkin myös sen, että linjanvetoja on pakko tehdä ja niiden taustalla ovat aina joidenkin henkilöiden arviot, arvot, tavoitteet ja jos minkälaiset paineet.
Näistä kun saisi jotain läpinäkyviä kommentteja vastuullisilta tahoilta, olisi ”kiva”. Onko lopulta kyse vain määrärahoista ja tilastoista? En ihan usko. Valaiskaa toki meitä kaltaisiani kirjaston käyttäjiä, joita tämä kyseinen linjaus järkyttää. Vastaus mielellään niin, että mahdollisimman moni epätietoinen sen tavoittaa.
Kiitos jo etukäteen.
Hyvä nimimerkki Epätietoinen,
Verkkosivulta https://tilastot.kirjastot.fi voit tarkastella Espoon kaupunginkirjaston hankinta- ja lainaustilastoja eri vuosilta, niin musiikkiaineistosta kuin muustakin aineistosta, ja vaikkapa eri kaupunkeja keskenään vertaillen. Vertailupohjaa ja -mahdollisuuksia on tätä kautta hyvin paljon. Suomeksi käännetyn ulkomaisen runouden vertailuun tilastointi ei tosin taivu, vaan liikkuu hieman karkeammalla tasolla.
Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että kirjaston kokoelmatyössä käyttöluvut (lainaus- ja varausluvut) ovat olennaista peruskauraa, joiden pohjalta kokoelmanhoidollisia päätöksiä tehdään kaikissa aineistolajeissa, ei vain musassa. Tutunkuuloinen ”whataboutistinen” argumentti ”entä sitten runous” ei siis ole tässä relevantti. Jos runokokoelmien tai jonkun muun kokoelmanosan hoidossa on korjattavaa tai skarpattavaa, skarpataan.
Ehkä näkökulmasi hankintalukujen tiedustelemisessa on, että syy musiikkitallenteiden lainauksen vähenemiseen olisi uutuushankinnan väheneminen. Tätä hypoteesia on testattu Helsingissä kasvattamalla takavuosina hankintaa voimakkaasti usean vuoden ajan, laskevan lainauskäppyrän värähtämättäkään ylöspäin. Löytyy streamtallenteelta https://www.kirjastokaista.fi/kari-lamsa-asiantuntijasta-asiakkaantuntijaksi/ kohdassa 16:15. Graafi puhuu yksiselitteisen selvää kieltä, niin kuin musiikkitallenteiden käyttöluvut ylipäätään.
HelMet-johtoryhmä on sopinut aineistomäärärahan tasotavoitteista, jotka pidämme. Espoon osallistumista HelMet-kokoelmien kartuttamiseen tämä päätös ei siis vähennä. Kaikki HelMet-kaupungit tekevät omat ratkaisunsa hankinnan suuntaamisen suhteen.
Mikä on kuntalaisten palvelemista? Olisko se kulttuuriperinnön vaaliminenkin kuntalaisten ja suomalaisten palvelemista? Yleisen kirjaston koko ydinidea on tarjota monipuolisia aineistoja, myös niitä jotka eivät ole juuri tämän hetken hittejä ja poppiksia. Täytyy tunnistaa se arvo, joka kulttuurituotteella on ja joka kestää aikaa. Kirjasto ei voi apinoida kaupallisia toimijoita, koska kirjasto ei ole kaupallinen toimija! Kulttuuriperinnön vaaliminen ja kulttuuriaineistojen pitkän hännen säilyttäminen on kaikkien kulttuurilaitosten tehtävä. Mutta voiko yleisestä kirjastosta edes puhua nykyään kulttuurilaitoksena kun tällaisia uutisia lukee? Oi aikoja, oi tapoja.
Hyvä nimerkki Kirjastotantta,
Pitkäaikaissäilytys ja kulttuuriperinnön turvaaminen on minunkin mielestäni kirjastolaitoksen ihan keskeinen tehtävä, varsinkin Suomen kaltaisessa pienessä maassa ja pienellä kielialueella. Espoossa emme kuitenkaan ajattele, että yleisen kirjaston avokokoelmat, tai ainakaan Espoon kaupunginkirjaston avokokoelmat, ovat pitkäaikaissäilytyksen instrumentteja. Ne ovat espoolaisten, ja kaikkien muunkuntalaistenkin, aktiivista käyttöä varten. Tämä pätee kirjoihin ihan yhtä lailla kuin levyihin, leffoihin tai peleihin. Kirjakokoelmia on hoidettu tästä näkökulmasta paljon ”tiukemmin” kuin musiikkitallenteiden kokoelmia.
HelMetin piirissä pitkäaikaissäilytyksen toimijat ovat Pasilan kirjavarasto ja Tikkurilan musavarasto (jonne varastoidaan musiikin lisäksi myös konsolipelejä). Kansallisia toimijoita ovat Kansalliskirjasto (kokoelmat, vapaakappalekokoelma, digitointi) sekä Kuopiossa toimiva, koko maata palveleva Varastokirjasto. Tässä tapauksessa säilytämme HelMet-kokoelmien musiikkitallenteiden viimeiset kappaleet Tikkurilan musavarastossa. Jos nide ei ole viimeinen kappale, nimeke jatkaa elämäänsä HelMet-kokoelmassa.
[…] linjauksesta luopua äänitteiden uutuushankinnasta. Päätös olisi voimassa vuoden 2021 alusta, asiasta blogissa Kirjava Satama, 17.9.2019. Perusteina todetaan äänitelainauksen vähentyminen ja muiden palveluiden lisääntyminen. […]
On selvää, että musiikinkuuntelussa on tapahtunut iso muutos fyysisistä tallenteista verkkoaineistojen suuntaan, minkä väistämättä näkyy myös kirjaston musiikkilainauksessa. Äänilevyjen hankinnan vähentäminen tuntuu siis ihan perustellulta. Mutta hankinnan lopettamisesta kokonaan en ole ihan niin varma? Kannattaisiko vielä hieman miettiä sitä, millaisten uusien äänilevyjen hankinta voisi ehkä yhä palvella hyvin joitakin asiakasryhmiä ennen kuin hankinnasta luovutaan ihan kokonaan? Miten vaikkapa uuden lastenmusiikin saatavuuden käy, jos lastenmusiikkiakaan ei enää hankittaisi äänilevyinä?
Musiikkitallenteiden lainausta ja hankintaa olisi hyvä tarkastella yksityiskohtaisemmalla seulalla kuin vain yhtenä isona aineistoryhmänä. On aivan eri asia, puhutaanko lastenmusiikista vai klassisisista sinfonioista, uusimmasta nuorison hittimusiikista, saamelaisista joiuista, kokeellisesta jazzista vai perinteisestä suomalaisesta iskelmästä. Käytetäänhän kirja-aineistonkin kohdalla varsin tarkkaa seulaa hankinta- ja kokoelmapolitiikassa, seurataan eri kirja-aineistolajien käyttöä hyvinkin eritellysti. Lainauksen väheneminen koskee varmastikin ihan kaikkia musiikkigenrejä, mutta tuskin kuitenkaan ihan samassa määrin kaikkia. Onko tutkittu, millaista musiikia lainataan yhä CD-levyinä enemmän suhteessa joihinkin muihin musiikinlajeihin?
Kokonaisen tallenneformaatin hankinnasta luopuminen tuntuisi perustellulta silloin, kun kyseinen formaatti on selkeästi kuoleva kuten aikoinaan C-kasetit ja VHS-videokasetit. Kuitenkin musiikkia julkaistaan, myydään ja lainataankin edelleen äänilevyinäkin, vaikkakin paljon vähemmän kuin aiemmin. Jopa vinyylilevytkin ovat tehneet uuden tulemisen.
Vaikka kaupallinen musiikin jakelu ja kulutus on siirtynyt yhä enemmän verkkoon, moni aktiivinen musiikinkuuntelija haluaa edelleen kuunnella musiikkia myös levyiltä. Ilman lainaustilastojen tutkimistakin voi jo hieman arvella, millainen musiikki saattaisi edelleen mennä paremmin lainaksi kirjastostakin – ja millainen huonommin. Tarkkaan valikoitu ja kuratoitu suppeampi valikoima uutta musiikkia saattaisi ehkä edelleen olla toimiva ja riittävästi lainattukin? Parhaat uudet lastenlevyt, paikallisten musiikintekijöiden tuotanto, monipuolinen tarkkaan valittu valikoima kehutuinta uutta musiikkia eri genreistä musiikin aktiivikuuntelijoiden tarpeisiin?
Olisi myös hienoa, jos kirjastokin voisi tarjota enemmän musiikkia verkonkin kautta – mutta en tiedä, mitä mahdollisuuksia tähän olisi. Lisenssien hankkiminen kaupallisten musiikkipalveluiden tarjontaan voisi olla kallista ja hankalaa? Onneksi on kuitenkin ainakin Naxos-musiikkipalvelu täydentämässä Helmet-kirjaston e-palveluja musiikin osalta.
Kirjaston musiikkitapahtumat kuten ukulele-soittotunnit palvelevat varmasti monia asiakkaita ja ovat kerrassaan hieno palvelu sinällään, ja on hienoa, että niitä tarjotaan lisää. Mutta eivät ne kuitenkaan oikein korvaa puutteita musiikkiäänitteiden saatavuudessa. Kyse on tyystin eri palveluista. Asiakas, joka haluaa kuunnella musiikkikriitikoiden hehkuttamaa uutta hienoa levytystä Beethovenin sinfoniasta tai John Coltranen jazz-konsertista, on tuskin tyytyväinen vain siihen, jos hänelle tarjotaan sen korvaajaksi mahdollisuutta soittaa paria sointua matalan kynnyksen ukulele-ryhmässä tai laulaa iskelmiä kirjaston yhteislaulutilaisuudessa.
Hyvä Riku,
Emme ole Espoossa suinkaan tarkastelleet musiikkiaineistoa pelkästään ”yhtenä könttänä”, vaikka blogipostauksessani niin teenkin. Vuosien varrella asiaa on eritelty ja keskusteltu monelta kantilta ja suhteellisen sitkeästi – viisastenkiveä löytämättä.
Lastenmusiikkia Espoon päätös ei koske, tämä johtuu aineistonvalinnan rakenteestamme, jossa lastenmusiikin hankinta on järjestetty erikseen. Tätä en huomannut kommunikoida tekstissäni.
Jos oikein ymmärrän, ajatuksesi on, että vaikka musa-aineiston lainauskysyntä on laskenut rankasti suhteessa huippuvuosiin, sitä on silti absoluuttisessa mielessä edelleen tuntuvasti. Tätä osoittaisi myös se, että levyjä edelleen julkaistaan ja myydään. Yllä linkitetyssä ”Musiikki kuuluu kaikille” -blogissa on sama ajatus: huomaahan sen jo Levykauppa Äxän sivuja selaamalla tai Soundia lehteilemällä, että kysyntää ja tarjontaa on. Tähän voi lyhyesti ja yksinkertaisesti vastata, että kirjaston käyttöluvut mittaavat tarkasti ja autenttisesti sitä kysyntää, joka kohdistuu kirjaston lainattaviin levyihin. Yllä en ole tarkastellut levyjen kysynnän pidempää ajallista kehitystä kuin yhdessä lauseessa, muutoin kysyntää tässä ja nyt. Totta kai aina voi sanoa, että aineistonvalinta olisi voinut olla parempaa ja tuottaa parempia tuloksia, mutta en usko, että asian ”pihvi” on tässä.
Yhteisölliset ja pedagogiset musiikkipalvelut eivät tietenkään ole vaihtoehto musiikkiäänitteiden lainaamiselle. Tähän suuntaan musiikkikirjastotoimintaa meillä jatkossa kuitenkin kehitetään.
Jos hyllyssä on paljon aineistoa jota ei lainata, se tarkoittaa että kokoelmatyössä on parantamisen varaa. Kokoelmaa olisi syytä supistaa kysyntää vastaavaksi, poistaa ne levyt joille ei ole kysyntää mutta jättää ne levyt joita lainataan.
CD-levyjä lainataan edelleenkin paljon. Erikoista, ettet laittanut lukuja siitä, montako CD-lainausta Espoossa tehtiin vuonna 2018. Epäilenpä ettei ihan vähän.
Luulen, että kirjastoissa on edelleen runsaasti aineistoja joita lainataan vähemmän kuin CD-levyjä, esim. edellä mainitut runot, iso osa tietokirjallisuutta, iso osa vieraskielistä kirjallisuutta jne. Niitä tuskin ollaan avokokoelmista poistamassa. CD-levyn tulevaisuuttakaan ei aukottomasti pysty kukaan ennustamaan, mutta kyllä niitä edelleen runsaasti julkaistaan.
Hyvä Enni,
Olen samaa mieltä kokoelmanhoito-kommenttisi suhteen. Näin itse asiassa juuri nyt teemmekin: hyvin kiertävät levyt pidetään, muut poistetaan/varastoidaan. Kun pitkään on toimittu toisin, kokoelman ”korjausvelka” on kasvanut massiiviseksi. Tätä tarkoittaa, että luovutaan laajoista avokokoelmista.
Vuoden 2018 ja aiempien vuosien lainaluvut löytyvät em. sivulta https://tilastot.kirjastot.fi.
Arvelusi siitä, että levyjä lainattaisiin enemmän kuin runoja tai tietokirjallisuutta ei pidä paikkaansa, kyllä musa on tässä vertailussa pahnanpohjimmainen, ainakin Espoossa. Erikokoisten ja -tyyppisten kokoelmanosien käyttöä voi verrata kiertoluvuilla. Runojen kiertoluvut ovat, yllätys yllätys (tai sitten ei), ihan hyvät. Emme tilastoi tätä aineistolajia erikseen, mutta tsekkasin manuaalisesti Espoon isojen kirjastojen runokokoelmien kiertoluvut: noin 80 % paremmat kuin musatallenteilla. Runoja ei lueta joka kotisohvalla, mutta runokokoelmia on kartutettu ja hoidettu normaalien kokoelmanhoidollisten periaatteiden mukaan. Rajallisen kysynnän vuoksi niitä on hankittu maltillisesti ja tehty poistotyötä käyttölukujen ohjaamana. Espoon isoissakin kirjastoissa runokokoelmat ovat varsin kompaktit. Asiakkaat taas omasta puolestaan pitävät yllä runojen kysyntää.
Tietokirjojen kiertoluvut ovat taas ihan eri tasolla (siis korkeammalla tasolla) kuin musan tai runojen.
Sellaisiakin kokoelmasegmenttejä toki löytyy, joissa käyttö on vähäistä, ennen muuta eräät vieraskieliset kirjakokoelmat. Tällöin puhutaan hyvin pienistä kokoelmanpätkistä ja lilliputtihankinnasta (poikkeuksena venäjänkielinen kirjasto Espoon hoitamana valtakunnallisena erityistehtävänä). Tarjonnan kehittyessä harvinaiskielisten aikuistenkirjojen osalta e-kirja lienee ”way to go” tulevaisuudessa. Lastenkirjoja hankitaan painettuina jatkossakin.
[…] perustaminen yksittäiseen tilastoon on vaarallista. Espoon kaupunginkirjasto ilmoitti 17.9.2019 lopettavansa musiikkiäänitteiden hankinnan, koska niitä lainataan heidän johtoryhmänsä mielestä liian vähän2. Pääkaupunkiseudun […]