Espoon kaupunginkirjasto Vuoden kirjastokunta -finalistiksi

Vuoden-kirjastokunta-kuvituskuva

Suomen kuntaliitto ja Suomen kirjastoseura järjestävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa kilpailun Vuoden kirjastokunnan tittelistä. Espoon kaupunginkirjasto osallistui kisaan yhdessä 55 muun osallistujan kanssa ja tuli valituksi viiden finalistin joukkoon.

Finalistit julkistettiin Turun kirjamessuilla ja voittaja tullaan julkistamaan Helsingin kirjamessuilla 27.10. klo 13. Duudsonien Jarppi Leppälä tuomaroi kilpailun.

Kriteereinä Vuoden kirjastokunnalle ovat kirjaston toiminnan monipuolisuus ja uudet toimintamuodot. Myös kirjaston käyttötavat, yhteistyö ja kuntalaisten kuuleminen ja mukaanotto ovat valinnassa tärkeitä.

Kirjasto on innolla kilpailussa mukana. Erityisen hienoa olisi voittaa tällainen titteli ihan ensimmäistä kertaa uudessa kilpailussa.

Finalistien esittelyvideot löytyvät Youtubesta.

Myös yleisö voi äänestää suosikkiaan Suomen kirjastoseuran sivuilla.

STT:n tiedote Espoosta finalistina.

 

Ellen Karhulampi
Kirjastopalvelupäällikkö, ICT ja digitaaliset palvelut

Oili Sivula

Espoon kirjastojen pajapalveluista ja kansainvälisestä toiminnasta vastaava kirjastopalvelupäällikkö. *** Bibliotekstjänstchef som har ansvar för alla makerspace i Esbo stadsbibliotek. Internationellt arbete hör till mig också! *** Library Service Manager responsible for all makerspaces in Espoo City Library. I also look after our intenational guests! *** Руководитель сектора библиотечного обслуживания

Kirjoita kommentti