Vuoden 2018 aikana Leppävaaran ja Tapiolan alueilla käynnistettiin kokeilu, jossa alueiden lähikirjastoille (Haukilahden, Laajalahden, Laaksolahden, Opinmäen ja Viherlaakson kirjastot) nimitettiin oma lähiesimies ja Sellon ja Tapiolan kirjastojen muut lähiesimiehet johtavat palveluita kummassakin aluekirjastossa. Sama lähiesimies vastaa esimerkiksi sekä Sellon että Tapiolan lasten- ja nuortenpalveluista. Tavoitteena on ollut parhaiden käytänteiden löytäminen, yhteistyön tiivistäminen, entistä tasalaatuisemman palvelun varmistaminen, ja tietotaidon siirtymisen varmistaminen kirjastosta toiseen. Kokeilua jatketaan vuoden 2019 loppuun asti. 

 

Tapahtumat 

Vuonna 2018 Sellon kirjastossa oli  1989 tapahtumaa, joista lasten tapahtumia 864 ja aikuisten tapahtumia 730. Loput vajaat 400 tapahtumaa olivat nuorille suunnattuja. Vaikka valtaosa kirjaston tapahtumista on omaa tuotantoa, tehdään tapahtumia myös yhteistyössä muiden toimijoiden tai asiakkaiden kanssa. Vuonna 2018 tehtiin 250 tapahtumaa yhteistyössä ja 215 tapahtumaa oli jonkun muun toimijan tuottama vaikkakin tapahtui kirjaston tiloissa. 

Valtaosa kirjaston tapahtumista on erilaisia harraste- ja kielikerhoja sekä opastuksia, joita Sellon kirjastossa on tarjolla päivittäin.  

Vuoden suurin tapahtuma oli Kibecon, nuorten anime ja pelitapahtuma, joka järjestettiin tammikuussa ja siihen osallistui lähes 6000 kävijää. Myös Harry Potter päivää juhlittiin helmikuussa näyttävästi. Espoo Päivää vietettiin elokuussa ja silloin Sellon kirjaston päälava avattiin asiakkaiden omalle ohjelmalle kahden päivän ajaksi. Syyskauden merkittävimpiä tapahtumia olivat suuren suosion saavuttanut koiratapahtuma syyskuussa sekä monikulttuurinene MAKU-tori tapahtuma lokakuussa. Syksyn aikana kuultiin myös viiden luennon luentosarja suomalaisesta kansanuskosta. 

 

 

E-aineistoja markkinoitiin ja tehtiin näkyväksi aktiivisesti aikuisten osastolla. E-kirjoja ja e-lehtiä esiteltiin vuoden mittaan mm. Pop up -tapahtumissa ja e-aineistokahvilassa sekä aineistonäyttelyiden yhteydessä. Myös Lainaa kirjastolainen -palvelun kautta asiakkaita opastettiin e-palveluiden käytössä.

Aikuisten osaston kirjamaailmassa oli lukuisia inspiroivia ja lukemaan houkuttelevia aineistonäyttelyitä.

 

Lastenmaan vuosi 2018

Kulunut vuosi Sellon kirjaston Lastenmaassa oli iloisen tekemisen aikaa. Aktiivinen päiväkoti- ja kouluyhteistyö, lapsiperheille suunnatut tapahtumat ja runsas asiakasvirta pitivät kaikki osaltaan huolta tunnelman säilymisestä vilkkaana.

 

 

 

Arkea ja asiakaspalvelua

Päiväkoti- ja kouluyhteistyön myötä osasto täyttyi päivä toisensa jälkeen pienistä ja vähän suuremmistakin kävijöistä. Päiväkotilaiset ja esikouluikäiset kuuntelivat satuja, osallistuivat kirjaleikkeihin ja opettelivat ohjelmoinnin alkeita Bee-Bot-robottien avulla. Koululaisille tarjottiin erilaisia kirjavinkkauksia, mediakasvatusta ja työpajatoimintaa. Tämä näkyi lainausmäärissä ja osaston hyllyt olivat ajoittain hyvinkin tyhjät kirjojen liikkuessa ahkerasti lainaajalta toiselle. Myös läksykerhotoiminta, iltapäiväpelit pelipisteellä sekä perjantaileffa olivat tärkeitä yhdessäolon muotoja.

 

 

Tapahtumajärjestämisen juhlaa

Lastenmaa osallistui vuoden aikana järjestettyihin suuriin tapahtumiin omalla ohjelmallaan. Harry Potter -illassa tehtiin muun muassa taikasauvoja ja karkotettiin pelkoja. Soturikissat-tapahtuma taas keräsi kirjasarjan ystäviä yhteen esimerkiksi yrttien tunnistamisen ja tietovisailun merkeissä. Myös loppusyksyn Halloween-iltaa osattiin kirjaston vakituisten kävijöiden keskuudessa jo odottaa.

Koulujen loma-aikoihin Lastenmaassa järjestettiin monenlaista toimintaa. Kirjasairaalassa lapset auttoivat kirjapotilaita parantumaan korjaamalla niitä ja potilaan sai viedä mukanaan kotiin toipumaan. Lukuisissa askartelu- ja käsityöpajoissa taiteiltiin esimerkiksi rannekoruja ja tehtiin pinssejä. Myös konsolipeliturnausten osallistujalistat täyttyivät nopeasti.

 

Yhteistyökumppanit mukana menossa

Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekahvilatoiminta jatkui ja Lastenmaa täyttyi vanhemmista ja lapsista tiistai- ja torstaiaamupäivisin. Lukukamut, eli isien ja lasten monikielinen lukuparkki puolestaan kutsui isät ja lapset lukemaan yhdessä lauantaisin. Myös lukukoira Fila vieraili Lastenmaassa säännöllisesti.

Unelmien Lepuski -hankkeessa koululaiset pääsivät tekemään omia uusia kotiseutulauluja lauluntekijä Tomi Pulkkisen johdolla. S2-oppilaille suunnattuihin työpajoihin ja vinkkauksiin osallistui 280 kolmasluokkalaista. Katso alla olevasta linkistä mitä Viherlaakson koululaiset tekivät:

https://www.facebook.com/Sellonkirjasto/videos/10156448895042526/

 

Monta kieltä ja monta kulttuuria

Lastenmaan arki on monikielistä ja -kulttuurista. Viime vuonna satutunteja pidettiin suomeksi, ruotsiksi ja arabiaksi. Laduški-tuokiot taas vetivät venäjänkielisiä perheitä laulamaan, leikkimään ja loruttelemaan yhdessä lauantaisin. Interaktiivisen ”Voi mikä Hajamieli!” -näyttelyn venäjänkielisiin opastuksiin osallistui 80 lasta ja venäjäksi esitettiin animaatioelokuvia, nukketeatteria ja tanssiesitys. Marraskuun lopussa järjestetty ja jo perinteeksi muodostunut Musikanttien jouluesitys sai 300 katsojaa. Juuri ennen joulua oli puolestaan monikielisen joulukonsertin vuoro. Tällöin lapsille laulettiin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Musapajassa uusia tuulia

Jaminurkka

Vuosi 2018 oli monien hyvien muutosten ja uusien toimintojen vuosi! Alkuvuodesta järjestettiin musiikkiaineistoa uuteen uskoon ja samalla vapautettiin mainio tila uudelle Jaminurkalle. Jaminurkassa, verhojen katveessa, järjestettiin vuoden aikana lukuisia musa-aiheisia ja Lastenmaan tapahtumia, kuten ukulelekursseja, rumpujameja, musiikkileikkikoulua, konsertteja ja kirjastoesittelyjä kouluryhmille. Tilassa voi myös soitella sähköpianoa.

 

Pajan työntekijöitä poseeraamassa ensimmäistä kertaa ukulelet käsissään.

 

Käsityöopastusta pajassa aina tiistaisin

Alkusyksystä käynnistettiin suosituksi muodostunut käsityöpaja, jossa on vuoroviikoittain opastusta omissa ompelutöissä ja erityyppisiä teematapahtumia, kuten skräppäystä, pehmoeläinten tekoa, leikkimielistä värianalyysiä ja paljon muuta kivaa!

 

Käsityöpajassa on positiivista pöhinää ja mukavaa yhdessäoloa!

 

Naisten oma Paja

Naisten paja oli myös vuoden loppupuolella uusi avaus. Kohderyhmänä olivat erityisesti maahanmuuttajanaiset ja heidän aktivointinsa kirjaston palveluiden käyttöön ja yhteiseen tekemiseen. Pajassa järjestettiin mm. huivinsidontaa ja batiikkipainantaa, vaatekaavojen tekemistä, 3d-tulostusta, paitojen tarrapainantaa ja skräppäystä.

Monikulttuurisuus rikastuttaa elämää!

 

Virtuaalitodellisuutta ja kolmea dimensiota

Syksyllä lanseerattiin virtuaalipelihuone asiakaskäyttöön. Pajan VR-pelihuoneessa voit tutustua virtuaalitodellisuuksiin ja pelata VR-pelejä Oculus Rift -laseilla. Samassa tilassa on uutena laitteena myös 3D-skanneri, jolla voi skannata aiheita esimerkiksi 3D-mallinnukseen ja -tulostukseen.

Tervetuloa kokeilemaan ja kokemaan!

 

 

Leena Salminen

Kirjoita kommentti