Tapiolan kirjaston vuosi 2018

Tapiolan kirjaston tilamuutokset jatkuivat edelleen. Musiikille saatiin uusi tila vanhaa lehtialuetta avartamalla. Tilassa harrastetaan myös musiikkitoimintaa, kuten lauluhetkiä ja ukulelen soiton alkeita. Lehtihuone puolestaan siirtyi avarampaan tilaan kirjaston perälle ja samalla viereiselle taideosastolle saatiin lisää lukupaikkoja. Musiikkitilan avajaisia vietettiin 8. marraskuuta.

Musiikkitilan avajaiset
Helmikuun ensimmäisenä torstaina kirjasto muuttuu Tylypahkaksi. Kansainvälinen Harry Potter Book Night järjestettiin jo neljättä kertaa.

Harry Potter Book NIght
100-vuotiaiden Viron ja Suomen kirjailijat kohtasivat maaliskuussa kun Finlandia-voittaja Juha Hurme ja Kätlin Kaldmaa vierailivat osana Espoon Kaupunginteatterin Viro-viikkojen ohjelmistoa.
Tapiolan kirjaston uusi näyttelytila TaruGalleria avattiin 6. huhtikuuta. Avajaisnäyttely oli Jani Väisäsen valokuvanäyttely Suuntana: Pamir. Vuoden aikana tilassa järjestettiin yhteensä seitsemän näyttelyä.

TaruGalleria
Suomalaisen kansanuskon luentosarja keräsi runsaasti aiheesta kiinnostunutta yleisöä syys-marraskuussa. Luennoitsijoina toimivat uskontotieteilijä Markus Mononen sekä erikoiskirjastovirkailija Henri Hiljander.

Suomalaisen kansanuskon luentosarja
Lokakuussa kirjasto oli tuttuun tapaan mukana Lasten taidefestivaali Kutituksessa. Ohjelmassa sai mm. sukeltaa vedenalaiseen green screen -maailmaan Pyry-hylkeen kanssa.

Green screen -kuvausta
Syksyn odotetuimpia kirjailijavieraita oli Heidi Köngäs, joka vieraili Tapiolan kirjastossa 10. lokakuuta.

Heidi Köngäs
Ensimmäistä kertaa järjestetyssä Soturikissat-tapahtumassa nähtiin sekä isoja että pieniä kirjasarjan faneja 23. lokakuuta.

Soturikissat-tietovisa
Kirjaston Pajassa järjestettiin erilaisia työpajoja kuten Linkki-työpaja ja Muistomuokkaamon taidepajoja. Säännöllisesti tiistai-iltaisin kokoontunut IoT-paja laajensi kesällä nimensä IoT-, ohjelmointi- ja elektroniikkapajaksi. Käsityökerho taas kokoontui joka toinen keskiviikko. Myös koululuokat vierailivat Pajassa ahkerasti esimerkiksi tutustumassa 3D-tulostamiseen. Pajan kävijät lisääntyivät vuoden aikana noin 4 %.

Linkki-työpaja
Vuosi huipentui presidentti Tarja Halosen vierailuun 14. marraskuuta. Tilaisuudessa käsiteltiin sateenkaari-ihmisten oikeuksia ja haastattelemassa olivat Etelä-Tapiolan lukion oppilaat.

Presidentti Tarja Halonen