Francis Fukuyama: Identiteetti: arvostuksen vaatimus ja kaunan politiikka. Suomentanut Antti Immonen. Docendo 2020.

Francis Fukuyama julkaisi vuonna 1992 kirjan Historian loppu ja viimeinen ihminen.  Siinä hän Neuvostoliiton romahdettua ennusti, että historian lopullinen voittaja tulee olemaan liberaali demokratia. Joka kerta, kun kehitys tältä osin ottanut takapakkia on Fukuyama joutunut puolustamaan teesiään. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että kirjassaan kirjoittaja ennustaa juuri, ettei kehitys tulekaan olemaan suoraviivainen.

Uudessa kirjassaan Identiteetti Fukuyama ottaa hieman takaisin. Hänen mukaansa ”end of history” ei tarkoita historian loppua vaan historian päämäärää. Kun Marxin mukaan historian päämäärä on kommunismi, Fukuyama heittää takaisin ja toteaa, että jos historialla on jokin päämäärä, se on pikemmin liberaali demokratia kuin kommunismi. Kyseessä ei siis ole niinkään ennustus, vaan piikki.

Mutta miten historialla voi olla päämäärä? Minä ymmärrän sen niin, että kun ihmisillä on yhteinen intressi, menee historia sen suuntaan, hetkellisistä takaiskuista huolimatta. Yhteinen intressi on thymos, ihmisen tarve tulla tunnustetuksi samanarvoisena muiden kanssa. Mutta miksi sitten nykyään liberaali demokratia tuntuu olevan huonossa huudossa? Kuten Hans Rosling kertoo kirjassaan Faktojen maailma, on ihmiskunta vaurastunut viime vuosikymmenillä merkittävästi. Tämä ei kuitenkaan auta, sillä ihminen vertaa tilannettaan muihin ja tuloerot ovat kasvaneet suuresti. Niinpä ihminen kokee köyhtyneensä muihin verrattuna ja muuttuneensa aliarvostetuksi tämän myötä. Tällaisessa tilanteessa vasemmiston pitäisi juhlia kannatuksen nousua mutta näinkään ei tapahdu. Fukuyaman mukaan deindustrialisaation myötä työpaikkansa menettäneet ihmiset katsovat, että vasemmisto ajaa erilaisten pienryhmien asiaa (vähemmistöt, turvapaikanhakijat), eikä enää välitä peruskannattajistaan. Yhteiskunnat ovat muuttuneet niin nopeasti, että niillä ei ole enää sellaista identiteettiä johon keskivertokansalainen voisi samastua.

Mutta mikä olisi tällainen muuttuvassa maailmassa toimiva identiteetti? Sitä Francis Fukuyama yrittää kirjassaan selvittää.

Mikko Airaksinen

Asiasanat: ,
Mikko Airaksinen

Mikko Airaksinen

Olen johtava kirjastopedagogi Ison Omenan kirjastosta. Luen laajalti kauno- ja tietokirjallisuutta.

Kirjoita kommentti