Ennen kuin mieheni katoaa

Selja Ahava: Ennenkuin mieheni katoaa. Gummerus, 2017.

 Naisen mies sanoo lauseen, joka jakaa ajan kahtia. Mies katoaa vähän kerrassaan ja nainen tekee kaikkensa pitääkseen kiinni siitä, mikä miehestä on vielä jäljellä, todistaakseen että hänellä kerran oli mies, että asiat olivat totta.

 Samalla hän miettii Kolumbusta: onko mahdollista seistä rantahiekassa ja julistaa ”tämä on Intia” – ja kuitenkin olla maanosan verran väärässä?

Kun luin tämän kirjan ennakkotietoja, luulin, että miehen veisi Alzheimerin tauti. Varasin kirjan jo keväällä, siksi sain sen nopeasti. Syyskuun alussa kirjailija kuitenkin antoi haastattelun, jossa kertoi mistä on kyse. Kirja on omaelämäkerrallinen. Selja Ahavan mies ei aamukahvipöydässä suinkaan ilmoittanut sairaudesta, vaan halustaan korjata sukupuolensa.

Nyt kirjassa on tietysti pitkä jono.

Kirja on päähenkilön epäuskoa, raivoa, mielipahaa kaikesta mitä seuraa. Tuttu mies, heidän lastensa isä, muuttuu tuntemattomaksi. Aivan kuin hänen sisällään oleva nainen olisi Toinen Nainen, joka tulee pilaamaan heidän avioliittonsa. Päähenkilö syyttää itseään, turhaan. Hän miettii, miksei aavistanut koko aikana mitään. Hän miettii mitä edusti miehelleen, havaintoaineistoako?

Päähenkilö yrittää kestää. Mutta yhä uudestaan hän kokee, ettei enää selviydy tilanteesta. Pariskunta kertoo ystävilleen, mitä on tapahtumassa. Ystävät yrittävät suhtautua sivistyneesti ja ymmärtävästi ja samalla kysyvät aivan liian intiimejä kysymyksiä. Vain yksi ystävä suuttuu todella uutisista ja nainen hiljaa hyväksyy reaktion luonnollisena.

Mikähän siinä on, että mies, joka hoitaa ihoaan, meikkaa, poistaa karvojaan, käy kampaajalla, tuntuu koomiselta. Karnevalisoiko kulttuurimme naiseuden näin? Onko kysymys Ahavan tavasta kuvata tilanne? Vai minun tavastani lukea? Vai miehen pinnallisesta tavasta lähestyä naiseutta? Hänen mieheytensä taas kuvataan asenteena: korjaamisena, rakentamisena, putkiaivoisena keskittymisenä, turvallisuutena.   

Mitään ymmärrystä mies ei kirjoittajalta saa. Samalla tavalla arvoituksena säilyy Kolumbus.

Teksti on erittäin kaunista, parhaimmillaan silloin kun hän muistelee kaivaten sitä, mitä joskus oli.

Selja Ahava on kirjoittanut aiemmin kaksi hyvää romaania, Eksyneen muistikirjan ja Taivaalta tippuvat asiat. Erityisesti pidin ensin mainitusta. Molemmat on arvioitu tässä blogissa aiemmin.

Mikko Airaksinen