Markus Ahonen: Jäljet. WSOY. 2016.
Irlannissa viihtyvän kirjailijan Twitter-tilin lennokas sanankäyttö ei ole Isaksson-dekkarissa valloillaan. Toisinaan hyvinkin lyhyet, eri ihmisten näkökulmista kirjoitetut luvut on kirjoitettu napakalla tyylillä. Henkilöhahmojen kuvaus on taiten kirjoitettu levein siveltimenvedoin luonteenpiirteiden tai vain ruumiinrakenteen avulla.
Suomalaisille suomeksi kirjoittava ei vaivaudu pikkutarkkaan ympäristön kuvailuun vaan luottaa kadunnimien ja kaupunginosien luovan kylliksi voimakkaan mielikuvan. Sää sen sijaan saa oman roolinsa, vaatetuksen ja tunnelmanluonnin kautta. Mielenliikkeiden kuvaus on luontevaa, vaikka rakkauden ja seksin kuvaukset usein kenenkään tekstissä eivät tunnu kuvaavan mitään todellista.
Hyvien ihmisten hyvyys ja pahoja tekoja tekevien ihmisten heikkous tekevät maailmasta harmaan, ei mustavalkoista. Huolellinen asettuminen enintään poliisilaitoksen puolelle aiheuttaa sen, että poliisit ovat kautta linjan virheettömiä ja Isaksson suorastaan yli-inhimillinen.
Mikään edellä todetusta pikku heikkoudesta tekstissä tai tarinassa ei häirinnyt sujuvaa lukukokemusta mainittavasti. Aivan lopulla Isakssonin näkökulmasta kuvattu Maija, joka ei saa omaa puheenvuoroa, on suorastaan mielensäpahoittamisen väärti, stereotyyppinen kuvaus naisesta ilman miestä.
Ahosen Isaksson -sarja on saanut uuden tulokkaan. Tämän ensimmäisen lukemani perusteella aion tarttua muihinkin!
Oili Sivula
Asiasanat:
