Mies, joka ampuiLucky Luken; teksti, kuvat ja värit: Mathieu Bonhomme, suom. Annukka Kolehmainen. Egmont 2016

Lucky Luke oli Morrisin (oik. Maurice de Bevere, 1923–2001) tunnetuin sarjakuva. Se alkoi vuonna 1947 ja täyttää ensi vuonna siis 70 vuotta. Juhlan kunniaksi tehtiin erikoisalbumi, jonka piirtäjäksi valikoitui Mathieu Bonhomme (s. 1973), joka on kustantajan mukaan riittävän nuori luodakseen uuden näkemyksen, mutta riittävän vanha hallitakseen lännen mytologian.
Uusi tarina on synkeänoloinen, varjoinen, hämärä, sateinen, rapainen. Froggy Townin kaivoskaupungissa ei mene hyvin. Sheriffi on vähälahjainen, postivaunut on ryöstetty, mukana kaivajien vaivoin esille saamat kultahiput ja tupakka on lopussa. Oikeuden puolella oleva Luke alkaa tutkia postivaunuryöstöä.
Tarinassa ovat lännen kliseet hyvin esillä, nimeä myöten (joka on mukaelma John Fordin ohjaamasta klassikkowesternistä) aina henkilöitä myöten. Mukana on mm. Doc Wednesday, jonka nimi viittaa lännensankari John Henry ”Doc” Hollidayhin. Holliday oli historiallinen henkilö. Tarinassa myös lännensankarien pikku paheet – tupakointi ja juominen – saavat osansa.
Lännentarinassa pitäisi olla hyvät ja pahat, mutta kuka oikeastaan on paha? Ja mikä saa ihmisen katkeroitumaan niin, että hän ryhtyy rikolliseksi? Ja millaista on olla puhtoinen sankari?
Tuhosin legendan! Ammuin Lucky Luken!

Mikko Airaksinen
Asiasanat:

Mikko Airaksinen

Olen johtava kirjastopedagogi Ison Omenan kirjastosta. Luen laajalti kauno- ja tietokirjallisuutta.