Michèle Lesbre:Punainen sohva. Lurra editions 2014, suom. Timo Torikka.
Lesbre (s. 1947) on kirjoittanut 11 kirjaa, joista 10. on Punainen sohva, ainoa suomennettu.
Kirjan päähenkilö, Anne matkustaa junalla Siperian halki kohti Irkutskia. Hänen entinen miesystävänsä on nimittäin muuttanut Baikal-järven rannalle, elämään todeksi unelmaansa paremmasta maailmasta. Anne tapaa matkallaan ikimuistoisia venäläisiä ihmisiä ja ihailee kauniita maisemia.   Vastapainona ovat romahtamaisillaan olevat rakennukset ja apaattinen kansa.
Dostojevskin sivuilta luin sen saman, minkä täällä näin ihmisten kasvoilta: tämän maan uuvuttavan historian, sen pimeän mielenlaadun, sen kohtuuttomuuden, sen sietämättömän julmuuden, myös sen suuruuden: kuin jähmettyneenä myrskynä venäläisten siniharmaissa silmissä. Minulla on projekti: tulla hulluksi, Dostojevski kirjoitti kerran veljelleen.
Venäjä herättää ristiriitaisia tunteita, Venäjä, joka kerran oli antanut meidän kamppailullemme sisällön, mutta joka oli samalla tuhonnut kaikki unelmamme.
Tarinan rinnalla kulkee kertomus eläkkeellä olevasta hatuntekijä Clémencestä, vanhasta naisesta, joka on Annen naapuri. Annella oli tapana käydä naapurinsa luona lukemassa tälle historian vahvoista naisista ja kuulemassa tämän kertomaa elämästään, elämästä, johon Annen kertomat jutut sotkeutuvat. Clémence säilyttää arvokkuutensa vanhuudesta ja etenevästä dementiasta huolimatta.
Vaikka kerrontaa mainitaan kuulaaksi ja selkeäksi, on joukossa myös pitkiä hankalia virkkeitä. Myöskään puolipisteen käyttö ei ole kirjailijalle vierasta. Kuten eräissä arvosteluissa on todettu, päähenkilö jää hämäräksi, kuka hän pohjimmiltaan on, mikä on hänen matkansa tarkoitus?
Teos on näyttelijä Timo Torikan ensimmäinen suomennustyö. PedanttiMikko ei malta olla korjaamatta: ei ”decembristit”, vaan dekabristit, ei ”Louis Philippe”, vaan Ludvig Filip, ei ”rullatuoli”, vaan pyörätuoli.
Kirjaa käsiteltiin Tapiolan kirjaston lukupiirissä 5.5. Piiriläiset pitivät kirjasta ja se sai aikaan reippaan keskustelun. Seuraavan kerran lukupiiri kokoontuu 1.9. klo 11 Kulttuurikeskuksen pohjakerroksen kokoushuoneessa. Aiheena on Pynchonin kirja Painovoimansateenkaari. Tervetuloa!

Mikko Airaksinen
Asiasanat:

Vieraileva kirjoittaja

Kirjavassa satamassa saa äänensä kuuluviin myös moni kirjoittaja, joka ei avusta blogia säännöllisesti. Vierailijat voivat olla Espoon kirjaston työntekijöitä, kirjailijoita tai muita kirjoittajia, joilla on sanottavaa kirjoista ja kirjastoista.