Vierailla mailla seikkaileva päähenkilö pääsee tällä kertaa vaimonsa siivellä Jerusalemiin. Guyn vaimo työskentelee Lääkärit ilman rajoja – järjestössä. He majoittuvat arabikaupunginosaan ja löytävät huoneestaan aikaisempien asukkien jättämiä erikielisiä kirjoja. Kirjasto ilman rajoja!
Normaaliin tapaansa Delisle kuvaa näkemäänsä välittömän naivisti, erityisen analysoimatta. Hän ei erityisemmin viihdy arabikaupunginosassa, jossa tuntuu olevan vain tyhjentämättömiä roskiksia. Juutalaisella puolella on siistiä ja on liikkeitä, kahviloita, leikkipuistoja. Guy joutuu pitämään huolta perheen lapsista, siitä kiinnostus leikkipuistoihin. Eri uskontojen omituisuus ja fanaattisuus kiusaa häntä selvästi. Niinpä Tel Aviv vaikuttaa hänestä viihtyisämmältä kuin Jerusalem – siellä ei uskonnon painostava vaikutus tunnu samalla tavalla.

Toisaalta Guy löytää Jerusalemista ison luterilaisen kirkon, jonka vieressä on kahvila, terassi ja – hiekkalaatikko lapsille. Bingo! Guy perheineen ryhtyy viettämään lauantaipäiviä paikalla. Guy tutustuu kirkon pastoriin. Pastori on sarjakuvafani ja tarjoaa Guylle työtilan kirkoltaan.

Lukuiset pyhät paikat kiinnostavat ateistista kertojaa, eivätkä jätä häntä kylmäksi. Guy ihmettelee itsekin.
Tarinan piirrostyyli on kadehdittavan hyvä. Se sopii juuri kuvailemaan maisemia, tapahtumia, tunnelmia.
Delisle ei todellakaan mieti liikaa, mistä tekee pilaa. Vaikkapa sivun 105 ylälaidassa oleva ”hassu” eläintarhakuva saattaa hyvinkin loukata jotakuta.
Jatkuvat jäykät turvallisuusmääräykset tuntuvat lähinnä absurdeilta. Matkustusrajoitukset ja rajanylityspaikkojen määräykset tekevät liikkumisesta hankalaa. Siirtokuntalaiset öykkäröivät arabeille. Rajavartijat puuttuvat siihenkin kun Guy yrittää piirrellä kuvia väestönosia erottavasta muurista.
Mielivallan kääntöpuolena lukijalle kerrotaan, että Israel on todellakin demokratia: tiedotusvälineissä arvostellaan oman maan harjoittamia voimatoimia kärkevästi.

Tarinan aikana Israel tekee massiivisen iskun Gazaan. Tätä kuvataan seurauksineen tavalla, joka saa albumin joidenkin silmissä näyttämään Israelin-vastaiselta. Vaan miten todellisuus sitten pitäisi kuvata? Gazasta palanneen avustustyöntekijän on vaikeaa nauttia kahvia israelilaisessa kahvilassa kaiken kokemansa jälkeen. Kauhujutut kuullut Guy katsoo vaivaantuneen Gazaan lentävää israelilaista sotilaskonetta, joka viipyy kuvaruuduissa pitkään. Tästä tulee mielleyhtymä Marjane Satrapin albumiin PersepolisI. Siinä iranilaisperhe saa kuulla salaisen poliisin kiduttaneen heidän perhetuttavaansa silitysraudalla. Tämän kuultuaan perhe jää kauhistuneena katsomaan olohuoneensa nurkassa jököttävää silityslautaa ja – rautaa.

Gazaan Guy ei pääse: ”Pohjois-Koreaankin pääsee helpommin”. Israelin tapa kohdella arabeja on kerrassaan kauhistuttava. Guy kuulee myös israelilaisten kannan, mutta ironisoi sitä: se ei vaikuta lainkaan todelliselta. Toisaalta meille ei kerrota mitään idealisoivaa ”arabitotuutta” Guyn ironisoitavaksi.
Jotenkin tarinan lopulliseksi sinetiksi nousee öykkärimäinen siirtokuntalainen, joka oikeudettomasti ajaa arabiperheen kodistaan ja julistaa katolta: ”Tämä on nyt minun kotini!”.
– Mikko Airaksinen
(Guy Delislen kolme edellistä albumia arvioitiin tällä palstalla maaliskuussa).
Asiasanat:

Vieraileva kirjoittaja

Kirjavassa satamassa saa äänensä kuuluviin myös moni kirjoittaja, joka ei avusta blogia säännöllisesti. Vierailijat voivat olla Espoon kirjaston työntekijöitä, kirjailijoita tai muita kirjoittajia, joilla on sanottavaa kirjoista ja kirjastoista.

2 kommenttia

  1. Nanna 13.9.2012 klo 17:32

    Törmäsin tähän tänään töissä enkä voinut kuin ihastella kuvitusten jälkeä. Tällaiset sarjakuva-albumit herättävät kunnioitusta tekijän taitoja kohtaan, vaikken ehkä itse teosta kokonaan tulisikaan lukeneeksi.



  2. Mikko Airaksinen 14.9.2012 klo 08:15

    Kannattaa aloittaa vanhemmista, ehkäpä Pjongjangista – sitten jää koukkuun.