Spoon River antologia
Edgar Lee Masters: Spoon River antologia (suom. Arvo Turtiainen, Tammi 1947).
Kaksi esimerkkirunoa:
CHASE HENRY
Eläessäni olin kaupungin juopporenttu;
kuoltuani pappi kielsi minulta haudan
siunatussa maassa –
ja se koitui onnekseni.
Sillä protestantit ostivat tämän maapalan,
ja hautasivat minut tähän,
aivan pankkiiri Nicholan
ja hänen vaimonsa Priscillan haudan viereen.
Ottakaa vaarin te hurskaudessanne nirsot sielut,
elämän vastavirroista,
jotka johtavat häpeässä eläneet
kunniaan kuolemassa.
TUOMARI SOMERS
Sanokaa minulle, kuinka on mahdollista,
että minä, lakimiehistä oppinein,
joka osasin Blackstonen ja Coken melkein ulkoa,
joka pidin parhaimman puheen
mitä oikeussalissa on koskaan kuultu
ja kirjoitin kirjelmän, jota itse tuomari Breese ylisti –
sanokaa minulle, kuinka on mahdollista,
että minä makaan täällä nimettömänä ja unohdettuna
ja että Chase Henryn, kaupungin juopporetkun haudalla
on marmoripatsas huipussaan uurna,
johon luonto ivanpuuskassaan
on kylvänyt kukkivaa ruohoa?
Vuonna 1915 pikkukaupungissa asunut Edgar Lee Masters julkaisi runokokoelman Spoon River antologia. Sen lyhyet vapaamuotoiset säkeet esittelevät lukijalle yli kaksisataa edesmennyttä kuvitteellisen Spoon Riverin hautausmaalla lepäävää hahmoa. Nämä vainajat kertovat elämästään, sen kohokohdista ja pettymyksistä; pikkutarkimmat valittavat hautakivensä latteista fraaseista tai hautansa kunnosta. Samalla muodostuu kuva elämästä pikkukaupungissa, sen pinnan alla kytevistä jännitteistä ja elämän eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta. Kaikesta huolimatta kirjoittaja kuvaa hahmojaan karhean lämpimästi.
Kirja ällistytti amerikkalaiset. He eivät olleet tottuneet siihen, että pikkukaupunkia kuvataan näin suorasukaisesti. Huolimatta siitä, että Mark Twain oli tehnyt pikkukaupunkilaisista todella raskasta pilaa.
Ilmestyessään Spoon River antologia oli arvostelu- ja myyntimenestys. Esimerkiksi runoilija Ezra Poundin arvio alkoi: ”At last! At last America has discovered a poet!”
Kuten sanottua kirja oli valtavan suosittu, paitsi kirjailijan kotipaikkakunnalla, sillä Masters käytti esimerkkeinään kaupunkinsa tunnettuja vainajia. Toisia verhotusti, toisia näkyvästi.
Kirja on myös esikuva monille teoksille, joissa juoni ei tunnu olevan pääasia, vaan kuvaus siitä, millaista pikkukaupungissa on pinnan alainen elämä. Kuten Peyton Place, Twin Peaks tai Totuus Harry Quebertin tapauksesta.
Edgar Lee Masters yritti tämän jälkeen löytää uutta menestystä kirjoittaen runoja ja romaaneja, mutta ne eivät menestyneet samalla tavalla.
Suomessa Juha Vakkuri on kirjoittanut runokokoelman Puolarmetsän puut (Johnny Kniga, 2003). Siinä espoolaisen Puolarmetsän sairaalan kroonikkovanhuspotilaat muistelevat elämäänsä. Pyrkimys samanlaiseen kokonaisuuteen kuin Spoon Riverissä ei mielestäni kuitenkaan onnistu. Tai ei ainakaan yhtä hyvin.
Mikko Airaksinen
