Kate Morton: Kellontekijän tytär (Otava, 2019)

 

Edward sanoi aina, että joella on ikiaikainen muisti, jossa kaikki tapahtunut säilyy. Huomaan, että tällä talollakin on sellainen muisti. Talo muistaa, niin kuin minäkin muistan. Se muistaa kaiken.

 

Juhannuksena ahmaisin Kate Mortonin uusimman, joka osoittautui kelvoksi kesälukemiseksi. Lontoon katuja, Thamesin rantoja ja vehreitä brittimaalaismaisemia maalailevassa romaanissa arkistoasiantuntija Elodie Winslow saa käsiinsä vuosikymmeniksi muun arkistomateriaalin alle unohduksiin jääneen laukun, jonka sisältä löytyy arvoituksellinen valokuva. Kaikki tiet johtavat Birchwood Manor -nimiseen vanhaan jokirantakartanoon, joka pitää sisällään monen ihmisen elämään dramaattisesti vaikuttaneen salaisuuden. Tarinan edetessä – tai pikemminkin takautuessa – esiin pulpahtelee toisiinsa kietoutuvia elämänkohtaloita. Matkan varrella tavataan taskuvarkaasta muusaksi kehittyvä Birdie alias Lily Millington, kiihkeäsydäminen taidemaalari Edward ja hänen pikkusiskonsa, luonnontieteilijän alku Lucy, ensimmäisen maailmansodan arpeuttama väitöskirjatutkija Leonard, toisen maailmansodan melskeiltä lapsiaan hartiavoimin varjeleva toimittaja Juliet sekä Intiasta sisäoppilaitokseen lähetetty kapinallinen Ada. Menneisyyden tehtävänä on opettaa nykyisyyden henkilöä kasvamaan ihmisenä / löytämään itsensä / joku muu, mikä?

 

Romaanin resepti on aiemmista kirjailijan tuotoksista tuttu: eri aikakausien läpi kerrostuva mysteeri, jonka selvittämiseen nuorehko naishenkilö osallistuu nykyhetkestä käsin. Mietin, mahtaako Kate Mortonille koskaan tulla kiusausta kirjoittaa romaani, jossa pysytään tiukasti yhdessä ajassa ja edetään kronologisesti alusta loppuun. Lukijaa poukkoilu 2010-luvulta milloin 1860-luvulle, milloin 1920-luvulle, milloin 1940-luvulle ja milloin mihinkin saattaa ajoittain hieman uuvuttaa, sillä hänen täytyy kyetä mukautumaan vaihtuviin ajankuviin ja kiinnostumaan aina uusista henkilöistä, joita eri aikakaudet tuovat tullessaan. Esimerkiksi romaanin aloitushenkilö Elodie katosi ensimmäisen osan jälkeen parinsadan sivun ajaksi näyttämöltä, ja kun hän palasi päänvaivaa aiheuttavine laukkuineen ja valokuvineen takaisin kuvioihin, huomasin ajattelevani: ai niin joo, tässä kirjassa oli tällainenkin henkilö. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että pidän Mortonin teosten vetovoimana nimenomaan ajassa edestakaisin liikkumista sekä menneen ja nykyisen yhteen nivomista. Se mahdollistaa näkökulmien moninaisuuden ja mehevöittää kerrontaa. Historiallisten romaanien ystävänä liikuskelen mielelläni menneillä vuosisadoilla, eikä romanttinen viktoriaaninen aika ole lainkaan hassumpi juonellisesti oleellisimpien tapahtumien puitteina.

 

En osaa sanoa, kuinka kauan seisoimme siinä, ehkä joitakin sekunteja, ehkä muutamia minuutteja. Aika oli menettänyt merkityksensä.

 

Aikahyppely sopii tälle romaanille erityisen hyvin siinä mielessä, että ajan käsite on toistuvasti esiin nouseva teema. Kellontekijän tytär ja keskeinen kertojaääni Birdie vierailee elämänsä varhaisissa vaiheissa ”meridiaanin kodissa” Greenwichissä, josta aika lasketaan. Toisinaan ajoitus on kaikki kaikessa, kun taas välillä aika menettää tyystin merkityksensä. Romaanin täyteläinen kerronta sai kiinnostuksen ankkuroitumaan henkilöhahmojen kohtaloiden seuraamiseen. Alkuun en tosin oikein innostunut siitä seikasta, että yksi kertojista on aave. Olen kai jossain määrin rajoittunut tylsimys sanoessani, että kummitukset kuuluvat mielestäni satu- ja fantasiakirjoihin sekä, no, kummitusjuttuihin. Omanlainen kummitusjuttunsa Kellontekijän tytär toki onkin, ja lukemisen edetessä lauhduin tälle ratkaisulle. Kate Mortonilla on kyky kutoa mysteereitä, jotka aukeavat pala palalta siten, että uteliaisuus säilyy loppuun saakka. Muutamiin yksityiskohtiin ei suoria vastauksia saadakaan: nämä asiat ovat sellaisia, jotka jäävät kiinnostamaan mutta eivät vaivaamaan. Pidän kirjailijalta varsin tyylikkäänä ratkaisuna luottaa lukijansa mielikuvituksen varaan joidenkin langanpätkien solmiminen.

 

P.S. Kaunis kansi!

Anniina Ylinen

Kesäsijaisena toimiva kirjastoneuvoja, joka herätelainailee kotiinsa huojuvia kirjapinoja ja nauttii lukemisensa mieluiten ulkoisesti pihakeinussa.

Kirjoita kommentti