Nojatuolimatka Lontooseen
Peter Ackroyd: London. The Biography (2000)
Simon Jenkins: A Short History of London. The Creation of a World Capital (2019)
Koronasta ja Brexitistä viis ja nojatuolimatkalle Lontooseen! Kumpikin kirja löytyy Helmet-tietokannasta, eri painoksina (suluissa on alkuperäinen ilmestymisvuosi).
Lontoon (Londinium) perustivat roomalaiset vuonna 43 jKr, keisari Claudiuksen hallitusaikana. Siitä oli tarkoitus tehdä mallikaupunki. Se sai muurit ympärilleen, kylpylät ja viivasuorat kadut. Sittemmin suoria katuja ei oli kaupunkiin juurikaan rakennettu. Omana pääkaupunkinaan roomalaiset pitivät kuitenkin Verulamiumia, joka nykyään tunnetaan nimellä St Albans.
Kaupunginmuurilla oli paljon käyttöä seuraavina vuosisatoina.
Vaikka Lontoolla ei pitkään ollut mitään virallista asemaa – sakseille ”Londenwic” ei ollut pääkaupunki, vaan Winchester, liki tuhat vuotta myöhemmin vaikuttanut Rikhard III piti pääkaupunkinaan Nottinghamia, Lontoon arvo tunnustettiin merkittävänä kauppa- ja teollisuuskaupunkina. Esimerkiksi Magna Carta (1215) tunnustaa Lontoon porvarien oikeudet erikseen mainiten.
Lontoo kasvoi omalla painollaan keskiaikaiseksi pikkukujien sokkeloksi. Kaupungin hallinto oli haluton rakentamaan kaupunkia suunnitellusti – esimerkiksi rakentamaan uusia siltoja Thamesin yli. Monesti tärkeät päätökset tehtiin pikemminkin Englannin parlamentissa kuin Lontoon omasta tahdosta.
Lontoo on pitkään ollut ylivoimaisesti Englannin suurin kaupunki, seuraavat, Birmingham ja Manchester tulevat kaukana takana. Aikaisemmin lähimmät kaupungit olivat muuten Bristol ja Norwich.
Vaikka Lontoon mellakat ovat joskus olleet muukalaisvastaisia, ovat lontoolaiset yleensä suvaitsevia ja Lontoo onkin tarjonnut turvapaikan monenlaisille pakolaisille. Nämä mellakat – pelätty London mob – saavat Ackroydilta enemmän huomiota ja kiitostakin kuin Jenkinsiltä.
Molemmat kirjoittajat ovat vannoutuneita lontoolaisia ja suhtautuvat kaupunkiin intohimoisesti. Kaupungin kehitystä kuvaillessaan he käyttävät mielellään sanaa ”vandalismi”.
Kirjojen erona on, että Ackroyd kertoo millaista Lontoossa on ollut eri aikoina. Kulttuuri ja tavat ovat pääosassa. Mielestäni oli aika eksoottista lukea kuvausta kaupungista ilman hallintohistoriaa, vertailua muihin kaupunkeihin ja kuvausta Lontoon suhteesta muuhun Englantiin.
Sen sijaan Jenkins tekee juuri näin. Kirjojen esitystapa onkin siis hyvin erilainen. Jenkins on myös hyvin asiantunteva ja koska hänen kirjansa on aivan uusi, siinä esiintyvät niin Boris Johnson kuin Brexitkin.
Lontoolaiset äänestivät Brexitiä vastaan.
Mikko Airaksinen