Stephen J. Pyne: Pyroseeni. Miten loimme tulen aikakauden ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Suom. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 2021.
Pieni kirja, alle 200 sivua. Aiheena on tulen historia.
Maapallo on ainoa tuntemamme planeetta, jossa esiintyy tulta. Tuli tarvitsee sytytyskipinän, vaikka salamaniskun. Salamointia tapahtuu joillakin taivaankappaleilla. Lisäksi tarvitaan orgaanista ainetta, joka palaa. Tähän käy metaani, jota myös esiintyy joillakin taivaankappaleilla. Kolmantena ehtona tarvitaan happea, joka onkin yhtälön vaikein osa. Maalla nämä ovat olleet kasassa siitä lähtien kun elämä nousi meristä maan päälle.
Jo ennen ihmisen ilmestymistä salamat sytyttivät tulipaloja ja kasvit ja eläimet hakivat keinoja suojautua niiltä tai hyötyä niistä. Kirjoittaja mainitsee, että biisonit söivät mieluimmin preeriaheinää, joka kasvaa parin vuoden sisällä kulottuneella maalla. Hän kysyy, miltä preeria olisi näyttänyt, jos biisonit olisivat itse voineet sytyttää tulia!
Ja sitten saapui ihminen. Ihminen on kulottanut maata monesta eri syystä. Vanhan, palaneen metsän tilalle nouseva uusi metsä on mielenkiintoisempi hyödyntäalue, niin metsästäjille, kuin kerääjillekin. Kulotus helpottaa kulkemista metsissä ja tuhoaa turhaa palokuormaa. Palokuorma taas tekee nykyisistä metsäpaloista suurpaloja, joilta suojautuminen on vaikeaa.
Metsän polttaminen on tietysti oleellinen osa kaskiviljelyä. Pyne ilahduttaa suomalaista lukijaa luettelemalla erilaisia kaskityyppejä suomenkielisillä nimillään.
Valistuksen ajasta lähtien on talonpoikien tulenkäyttöä pidettä järjettömänä tuhlauksena ja se yritetty kaikin keinoin lopettaa.
Nykyaikana on alettu kaivaa esiin fossiilisia polttoaineita. Tätä kirjoittaja pitää katastrofaalisena, sillä palamisen tuottama hiilidioksidi jää ilmakehään. Kulotuksessa näin ei käy, sillä kun poltetaan ei-fossiilista polttoainetta, syntynyt hiilidioksidi absorboituu takaisin uuteen kasvustoon. Kirjoittajalla onkin aihetta varoittaa lukijaa vakavasti.
Eipäs leikitä tulella.
Mikko Airaksinen
