Lupa tappaa?: sodankäynnin ja sotien oikeuttamisen pitkä historia / toimittaneet Jaakkojuhani Peltonen ja Ollimatti Peltonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019.
Kirjan aiheena on se, millä valtiot perustelevat sotaan lähtemisen. Ei siis filosofoida muusta näkökulmasta, onko sota oikeutettua, eikä myöskään käsitellä kuolemanrangaistusta, mihin siihenkin yleensä on valtion monopoli.
Vaikka sodankäynti katsotaan inhimilliseksi toiminnaksi, täytyy sotaan lähtö aina perustella hyvin.
Kirja lähtee todellakin alusta: sumerit, assyrialaiset, muinaiset egyptiläiset. Pitkälle saa lukea, ennen kuin päästään Aleksanteri Suureen. On kiinnostavaa, miten hyvin assyrialaiset taisivat sotapropagandan ja vastustajan demonisoinnin. Tästä kirjoittava pahoittelee sitä, ettemme oikein tiedä assyrialaisten rauhantahtoisesta maailmasta.
Kirjoittajat myös pahoittelevat sitä, että käsitykset sodan oikeudenmukaisuudesta periytyvät antiikista, vaikka olosuhteet ovat suuresti muuttuneet sittemmin.
On kiinnostavaa lukea, miten Aleksanteri Suuri perusteli sotaretkensä. Tuntuu siltä, että tämä on länsimailla käytössä edelleenkin.
Kristityillä on ongelmana se, että kristinusko on rauhan ja rakkauden uskonto. Se ei estä tappamasta toisuskoisia tai ketä tahansa, mutta sille pitää keksiä perustelut. Ja nehän keksitään.
Kirjassa käsitellään myös joitakin sotia, joissa suomalaiset ovat sotineet Ruotsin valtakunnan osana.
Ranskan vallankumouksen jälkeen sodankäynti muuttui totaalisemmaksi, mutta samoin sotaan osallistuminen tuli yhä selvemmin velvollisuudeksi ja jopa -oikeudeksi.
Lopussa käydään Suomen sisällissotaan osallistuneiden valkoisten ja punaisten motiivit sodan lähtöön. Tämä selvitetään analysoimalla kummankin osapuolen antamia julkilausumia. Nämä lähtevät tiukasti liikkeelle osapuolten ideologisista lähtökohdista, joten niillä ei tunnu olevan mitään tekemistä itse tapahtumien kanssa. Syntyy mielikuva, että julkilausumien kirjoittajien olisi ollut hyvä katsoa ulos ikkunasta!
Kirjoittajat myöntävät toki, että julkilausumat olisivat ymmärrettävämpiä aikansa propagandailmastoon suhteutettuina, eikä irrallisesti käsiteltyinä.
Mielestäni erittäin kiinnostava kirja.
Mikko Airaksinen |
