Hannu Salmi: Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827. Otava 2022.
Turussa syntyi 4.9.1827 tulipalo, joka oli Pohjoismaiden historian pahin kaupunkipalo. Parissa päivässä tuhoutui ¾ kaupungin taloista ja 11 000 turkulaista jäi kodittomiksi. Mukana tuhoutui myös tutkijoiden arkistoja ja kokoelmia, samoin kuin yliopiston kirjaston kirjakokoelma. Vahingot olivat korvaamattomia.
Palon alkusyytä ei tiedetä. Yleisen väärinkäsityksen mukaan palo olisi lähtenyt Hellmanin talosta ja syylliseksi leimattiin piian huolimaton tulenkäsittely. Perusteellisissa kuulusteluissa ja lukuisten todistajien lausuntojen perusteella tämä osoitettiin heti vääräksi. Väärä tieto, syntipukkina Hellmanin piika, jäi kuitenkin elämään 1900-luvun alkuun asti.
Palon suuruus johtui toisaalta siitä, että kaupunki oli pitkän kuuman kesän jälkeen rutikuiva. Varsinkin talojen olki- ja tuohikatot. Myös kaupungin asukkaat olivat laajalti poissa, Tampereen markkinoilla ym., eivätkä voineet auttaa sammutuksessa. Voimakas tuuli levitti palavia kekäleitä talosta taloon. Edes joki ei pysäyttänyt tulta, vaan se levisi myös toiselle puolelle. Palo oli näin ankarampi, kuin Turun edelliset palot.
Kirja kuvaa epätoivoista sammutus- ja pelastustyötä. Monet yrittivät pelasta oman omaisuutensa, tai auttaa tuttavaansa tai pelastaa yliopistollisia kokoelmia. Heti palon jälkeen levisi juttuja ihmisistä, jotka kieltäytyivät auttamasta ilman maksua ja sitten kuitenkin varastivat pelastamansa tavarat. Myöhemmin alettiin korostaa yhteishenkeä. Palo tuhosi omaisuuden niin rikkailta kuin köyhiltäkin ja jätti kaikki kylmään ja nälkään. Kun sitten jotain ruoka- tai vaateapua saatiin, se jaettiin reilusti tasan, asemaa katsomatta. Kaikki auttoivat kaikkia.
Uutinen hirveästä katastrofista levisi hitaasti, mutta lopulta se tiedettiin Australiassa asti. Suomen kenraalikuvernööri sai katastrofin heti Keisarin tietoon ja apua saatiin paikalle nopeasti. Myös yksityiset auttoivat ja keräyksiä järjestettiin ulkomaita myöten.
Seuraava katastrofi oli yliopiston siirtyminen Helsinkiin. Turkulaiset tuntuivat todella arvostavan tätä instituutiota: toisaalta mielialoja kuvanneet kirjeet olivat yleensä sivistyneistön kirjoittamia.
Turku rakennettiin uudelleen, Engelin suunnitelmien mukaan paloturvalliseksi.
Seuraavaksi kirja käsittelee palon jälkiä arkkiveisuissa ja kirjallisuudessa.
Kirjoittaja pyrkii ymmärtämään yksityisen ihmisen kauhua siitä, että kaikki omaisuus menee kerralla, silmien edessä ja kaikki tuttu ympärillä tuhoutuu. Edessä on vain kylmää ja nälkää ilman kattoa pään päällä. Tällaisia psykologisia lähteitä on kuitenkin vähän.
Mikko Airaksinen
