Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen. Ruotsin akatemian romahdus. Suom. Elina Lustig, Otava 2019.

Ruotsin Akatemian perusti Kustaa III 1700-luvulla. Siinä on 18 jäsentä, jäsenyys on elinikäinen. Vuonna 2018 tapahtui kuitenkin kummia: kuusi akatemian jäsentä erosi ja akatemia halvaantui niin, että sinä vuonna ei jaettu lainkaan kirjallisuuden Nobel-palkintoa.

Taustalla oli yhden jäsenen puolison harjoittama seksuaalinen häirintä. Puoliso piti yllä kulttuuriorganisaatiota, johon pyrkineet nuoret naiset joutuivat häirinnän ja jopa raiskausten uhreiksi. Samalla paljastui, että mainitun organisaation talous oli erittäin sekavasti hoidettu ja muutenkin epäselvä. Samalla mainittu henkilö oli käyttänyt akatemian sisältä saamiaan sisäpiirin tietoja valtansa lisäämiseen.

Miten on mahdollista, että tämä kaikki saattoi jatkua vuodesta toiseen? Vaikka iltapäivälehti Expressen oli julkistanut epäilyjä jo aikaisemmin? Ja miksei kukaan, edes verottaja, puuttunut kulttuuriorganisaation epäselvyyksiin? Ja miksi hyväksikäytetyt naiset eivät tehneet rikosilmoituksia tai miksi jotkut heistä jopa jatkoivat yhteistyötä kiusaajan kanssa? Kirjoittaja kipuilee itsekin näitten kysymysten kanssa.

Kirjoittaja tarjoaa seuraavia selityksiä:

  • seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan liittyy häpeää ja itsesyytöksiä, jotka vaikeuttavat asian esiin nostamista
  • pahantekijä oli tässäkin tapauksessa erittäin vakuuttava esiintyjä
  • lisäksi hän saattoi uhkailla uhrejaan vetoamalla hyviin suhteisiinsa kaikenlaisiin uhrin tulevaisuuden kannalta tärkeisiin tahoihin
  • Akatemia oli sisäpiiri, jota pelättiin
  • raiskaus on niin vakava rikos, ettei kukaan hevillä usko lähipiirissään olevan voivan syyllistyä siihen
  • asioiden nosto julkisuuteen onnistui vasta Dagens Nyheterin kaltaisen laatulehden tartuttua siihen
  • vielä yksi ehto oli metoo-liikkeen antama esimerkki ja rohkaisu
  • itse lisäisin vielä, että kyseisen kulttuurilaitoksen ohjelmaa pidettiin onnistuneena ja tärkeänä, tällaisen siivellä saa paljon anteeksi (tätä kutsutaan joskus moraaliseksi tuuriksi).

Juuri näistä syistä tämän kaltaiset kirjat ovat tärkeitä: että asioita ei enää painettaisi villaisella vaan niistä puhuttaisiin.

Mikko Airaksinen

 

 

 

Mikko Airaksinen

Mikko Airaksinen

Olen johtava kirjastopedagogi Ison Omenan kirjastosta. Luen laajalti kauno- ja tietokirjallisuutta.

Kirjoita kommentti